Olet tässä: Suomeksi > Etusivu > Hallinto & politiikka

Torstai 24.5.2012

Hallinto ja politiikka

Vammaispalvelujen hallinnon kannalta asiakkaan asema ja oikeudet, palvelutarpeen selvittäminen, palvelujen järjestämisvastuu  ja palvelujen järjestämistavat ovat keskeisiä lähtökohtia palvelujen organisoinnissa.

Palveluiden laadun varmistamiseksi on käytössä mm. sosiaali- ja terveysministeriön antamia laatusuosituksia. Lisäksi on huomioitava sosiaalihenkilöstön kelpoisuusvaatimukset ja laadunvarmistusketjun viimeisenä viranomaisvalvonta (Valvira).

Vammaispolitiikka on kaikkien hallinnonalojen yhteinen asia. Konkreettinen esimerkki on 2010 julkaistu Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010-2015, jossa on esitetty eri hallinnonaloilta yhteensä 122 kehittämisehdotusta.

Käsikirjan tässä osioissa on haluttu myös tuoda esille jo vammaispalvelulain 6 §:ssä Vammaispalvelulaki 6§ kunnan tehtäväksi säädetty velvoite vammaisten henkilöiden elinolojen kehittämisestä. Tavoitteet kuntatason yhteistyöstä vammaisten henkilöiden aseman parantamiseksi juontavat lakisääteisesti juurensa vuodelta 1987.

Tässä yhteydessä on haluttu myös ottaa esille tuore vammaispolitiikan käytännön kehittämishanke VammaisKaste. Hanke käynnistyi vuonna 2010, ja sen toivotaan tuovan niin vammaispalvelulain kuin kehitysvammaisten erityishuoltolain tarkottamien palvelujen organisoitiin uusia vaihtoehtoja ja toimintamalleja.