Päivi Petrelius (2004) Naistapaiset hoivaeettiset lähestymistavat sosiaalityössä.
Teoksessa Marjo Kuronen, Riitta Granfelt, Leo Nyqvist & Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.
Tutkimuksen aihe
Suomalaiselle sukupuolisopimukselle* on ominaista naiseuden yhteiskunnallinen ja kulttuurinen määrittely hoivan ja äitiyden kautta. Päivi Petreliuksen artikkelissa pohditaan, kuinka tämä naiseuden määrittely jäsentää sosiaalityöntekijöiden ammatillisia ajattelu- ja toimintatapoja.
Artikkeli on osa teosta, joka koostuu sekä aiemmin julkaistun tutkimuksen teemojen syvennyksistä että uusista avauksista sukupuolinäkökulmaan sosiaalityössä. Teoksen tavoitteena on tehdä näkyväksi sellaista tutkimusta, jossa on pureuduttu eri tavoin sukupuolen ja sosiaalityön kytköksiin. Päivi Petreliuksen artikkeli syventyy hoivaeettisiin orientaatioihin sosiaalityössä, ja pohtii niitä sukupuolen näkökulmasta.
*) Sukupuolisopimus = sekä piilossa olevat että selkeästi ilmaistut säännöt, velvollisuudet ja oikeudet, jotka kussakin kulttuurissa hallitsevat sukupuolten välisiä suhteita. (www.eurofem.net [6.4.2010].)
Tutkimusasetelma
tutkija analysoi sosiaalityön opiskelijoiden kirjoituksista koostuvaa aineistoa eettisten hoivateorioiden näkökulmasta. Lopuksi hän pohtii, mitä seurauksia naiseuden ja hoivaavuuden toisiinsa liittävillä ajattelutavoilla voi sosiaalityöntekijänaisille olla.
Aineiston teksteissä opiskelijat kirjoittivat sellaisista oman elämänsä tapahtumista, joiden he arvioivat olevan yhteydessä ryhtymiseensä sosiaalityön opiskelijaksi. Lisäksi aineistona toimivat opiskelijoiden kirjoittamat esseet, joissa tehtävänä oli pohtia, miten sukupuoli jäsentää kunkin henkilökohtaisia muistoja.
Petrelius tarkastelee aineistoa jäsentäen sitä naistapaisen hoivaeettisen lähestymistavan käsitteellä. Tällä hän tarkoittaa sellaisia ammatillisen itsemäärittelyn ja toimijaksi asettumisen tyylejä, joissa korostuvat henkilökohtainen vastuunotto kohdattavan asiakkaan hyvinvoinnista, halu auttaa ja tukea sekä tarjota myötätuntoista ymmärrystä eläytyvän ja empaattisen vuorovaikutuksen keinoin. Petrelius erittelee hoivaeettisyyden sekä myönteisiä puolia että rajoituksia.
Tutkimustulokset
Naisopiskelijat selittävät suuntautumistaan sosiaalityöhön kasvamisella hoiva- ja huolenpitovastuuseen lapsesta alkaen. Esimerkiksi huolenpito sisaruksista on opiskelijoiden lapsuudessa koettu velvollisuudeksi ja äidin antamaksi vastuutehtäväksi.
Välittämis- ja auttamisorientaatio tulkittiin esseissä usein naisiseksi, samoin kuin empaattisuus sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot yleensäkin. Asiakkaiden eläytyvästä ymmärtämisestä kerrotaan sosiaalityön ammatillisuuteen keskeisesti kuuluvana elementtinä.
Sosiaalialan sukupuolittuneisuus tulee ilmi myös siinä, että sosiaalityön kohteeksi nähdään nimenomaan äitien ja lasten maailma. Tällöin keskeisiksi teemoiksi nousevat äitien kasvatus-, hoiva- ja huolenpitovastuuseen liittyvät ongelmat. Isien ja isyyden käsittely puolestaan loistaa aineistossa poissaolollaan, tai ainakaan analyysissään Petrelius ei näitä teemoja tuo esille.
Sen sijaan esiin nousevat naiseuteen liitetyt uhrautumisen ja uupumisen teemat. Opiskelijat pohtivat muun muassa sosiaalialan uuvuttavaa työkulttuuria ja sitä, miksi sosiaalialan naiset ovat niin nöyriä ja hiljaa työnsä epäkohdista kuten kiireestä ja kuormittavuudesta, tekevät palkatonta ylityötä ja niin edelleen. Petrelius selittää tätä uhrautuvaisuutta kulttuurisilla odotuksilla, joiden mukaan juuri naisten on huolehdittava muiden hyvinvoinnista uhrautuvasti uupumisen ja väsymisen uhallakin. Myös opiskelijat tulkitsivat uupumista aiheuttaviksi tekijöiksi naisisiksi määriteltyjä ominaisuuksia kuten naisten vastuuntuntoisuuden ja siihen liittyvän kyvyttömyyden puolustaa riittävästi omia rajojaan.
Lisäksi artikkelissa esitellään erilaisia ”feminiinisiä” ja ”feministisiä” näkökulmia (hoiva)etiikkaan, mikä on sikäli mielenkiintoista, että Petreliuksen mukaan opiskelijoiden tekstejä jäsentävät nimenomaan ”feminiiniset” eettiset lähestymistavat. ”Feministiset” huomiot naisia alistavista (ts. hoivaavuuteen velvoittavista) kulttuurisista rakenteistaja käytännöistä eivät sen sijaan tulleet esiin. Kriittisyys näissä asioissa kohdistuu enemmän naistyöntekijöihin itseensä ja yksilöiden ”feminiinisiin” ajattelu- ja toimintatapoihin.
Opiskelijoiden – joista suurin osa oli naisia – kirjoitusten perusteella avun ja tuen tarjoaminen vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille koetaan kuitenkin keskeisenä ja erityisen palkitsevana osana sosiaalityötä. Välittämisen moraali on siis vahvaa.
Petrelius näkee hoivaeettisessä lähestymistavassa paljon hyvää, mutta myös kritiikin aihetta: Hoivaeettisyyteen liitetty käsitys naiseudesta hoivaavuutena vahvistaa sukupuolijakoa ja voi ylläpitää naisiin kohdistuvaa alistusta sosiaalityössä ja jättää varjoonsa poliittisen tai kriittisen tietoisuuden kehittymisen tärkeyden. Toisena keskeisenä ongelmana eettisissä hoivateorioissa on se, etteivät ne tarjoa periaatteita, joiden varassa olisi mahdollista arvioida ristiriitaisten intressien ja näkemyserojen yhteensovittamisen ongelmia.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Artikkeli herättää sosiaalialan työntekijöitä reflektoimaan työtään sukupuolen kannalta ja auttaa tiedostamaan omia, kenties sukupuolittuneita työ- ja ajattelutapoja. Tutkimuksen lukemisen avulla voi pohtia omaa työtä ohjaavaa etiikkaa ja sen sukupuolisia vaikutteita.
Tutkimuksen mukaan hoiva- ja huolenpitotehtävät nähdään myös sosiaalityössä erityisesti naisten vastuualueiksi. Herää kysymys, halutaanko tällaisesta ajattelutavasta pitää alalla kiinni, vai onko ihanteena, että vastuu hoivasta ja huolenpidosta jakautuisi tasapuolisemmin naisten ja miesten kesken? Kyseenalaistetaanko hoivaeettisyys naiserityisenä moraaliajattelun muotona? Entä miten se vaikuttaa sosiaalityöntekijän suhtautumiseen mies- ja naisasiakkaisiinsa?
Artikkeli antaa eväitä tämän tapaisten kysymysten pohdintaan ja esittää, että sosiaalityön ammatillisten ja akateemisten keskusteluiden tulisi ottaa tietoisesti ja kriittisesti kantaa myös siihen, miten sukupuoli jäsentää sosiaalityötä.
Hanna-Kaisa Hoppania
VTM, tutkimusapulainen
Socca