Pekka Saarnio (2004) Päihdeongelmista toipumisen punaista lankaa punomassa.
Yhteiskuntapolitiikka 69 (3), 287-299.
Tutkimuksen aihe
Artikkelissa Saarnio selvittää, mitä tutkimuksella on tarjota päihdeongelmista toipumisen ymmärtämiseksi. Artikkelin taustalla hän käyttää kymmentä ”päihdetutkimuksen helmeä” sekä muita tutkimuksia. Helmeksi Saarnio kuvaa tutkimuksia, jotka ovat tuoneet uuden näkökulman päihdeproblematiikkaan tai kirkastaneet aikaisempia näkemyksiä.
Tutkimusasetelma
Saarnio on kerännyt yhteen keskeisiä tutkimustuloksia vuosien varrelta. Hän käy artikkelissaan läpi tutkimuksia teemoittain: alkoholin vaikutukset, ensimmäinen humala, kannabiksen käyttö, riippuvuudesta toipuminen, kontrolloitu juominen, hoidon inensiteetti asiakkaan ja hoidon yhteensopiminen sekä terapeutin merkitys.
Tutkimustulokset
Alkoholin vaikutuksia eriteltäessä on huomattu, että tilannetekijöillä on suuri vaikutus humalan aikaisiin tunnetiloihin ja fyysisiin kokemuksiin. Ryhmässä humaltuneet tunsivat itsensä iloisiksi ja seurallisiksi, yksin humaltuneet sen sijaan potivat väsymystä ja huonovointisuutta. Alkoholi vaikuttaa etupäässä tietoisiin psyykkisiin toimintoihin ja heikentää toiminnan suunnittelua, säätelyä sekä seurantaa. Alkoholisteilla on juomisen lopettamisen jälkeen pulmia erityisesti toiminnan suunnittelussa, säätelyssä ja seurannassa. Toipumisprosessin pituus juomisen lopettamisen jälkeen vaihtelee suuresti. Saarnio korostaa, että toipumisprosessia koskevat tiedot ovat tärkeitä hoitosisältöjen yksilöllisen kohdentamisen kannalta.
Nuorten alkoholivalistuksessa keskitytään usein ensihumalan juomisiän kohottamiseen. Norjalaisen tutkimuksen mukaan ”optimaalinen” ensihumalaikä oli kummallakin sukupuolella 16 vuotta. Tätä nuoremmilla ensihumalan juojilla mielenterveysongelmat pahenivat. Kannabiksen osalta yllättävä tutkimustulos on puolestaan se, että kannabiksen kokeilijat olivat 18 vuoden iässä vähemmän ahdistuneita ja emotionaalisesti rajoittuneita kuin raittiit. Lisäksi he olivat sosiaalisesti taitavampia. Saarnio kertoo tutkijoiden toteavan, ettei kokeiluista tulisikaan olla välttämättä huolissaan.
Kannabiksen haitat kuitenkin kasvoivat alkoholin tapaan käytön lisääntyessä. Tutkimusten mukaan noin 10 prosenttia kannabiksen kokeilijoista tulee siitä riippuvaisiksi. Alkoholilla vastaava osuus oli 15 prosenttia, nikotiinilla 32 prosenttia ja opiaateilla 23 prosenttia. Päihdehoitoa käsitelleissä tutkimuksissa näyttää löytyneen niin sanottu maaginen vaihtelyväli: raittiiden osuus sekä huume- että alkoholiriippuvuuksien osalta noin vuosi hoidon päätyttyä on 10-20 prosenttia. Toisaalta noin kolme neljäsosa ongelmakäyttäjistä toipuu ilman ammattiapua. Ilmiötä kutsutaan spontaaniksi toipumiseksi, jonka taustalta löytyy tyypillisesti halu välttää alkoholin aiheuttamia sosiaalisia, taloudellisia ja terveydellisiä haittoja, muutokset sosiaalisessa verkostossa sekä hengellinen tai henkinen herääminen.
Toisen tutkimuksen mukaan vakaata täysraittiutta ennustivat parhaiten alkoholiriippuvuus ja AA-toimintaan osallistuminen. Eräs tutkimus puolestaan osoitti, että osa alkoholisteista pystyi täysraittiuden sijaan juomaan kontrolloidusti. Myöhemmissä tutkimuksissa tätä tulosta ei ole voitu kumota, mutta kontrolloitu juominen on erittäin harvinaista ja onnistunee vain henkilöille, joiden riippuvuus ei ole ollut kovin voimakas, joilla ei ollut alkoholin käyttöön liittyviä vakavia elinikäisiä ongelmia ja jotka uskoivat kontrolloidun juomisen olevan mahdollista. Saarnio pohtiikin, miksi parhaiten toipuneet ovat siis yhtäältä vaikeimmista ja toisaalta lievimmistä alkoholiongelmista kärsineitä henkilöitä. Syynä on se, että toipumisen vaikuttimet ovat erilaiset: riippuvaisten on ollut pakko raitistua, toisilla ongelmajuominen ei ollut suuri pulma ollutkaan.
Uskomus, että yksi ryyppy on liikaa alkoholistille, on osittain tosi, mutta yhden juoman jälkeinen juomishimo perustuu ennemmin psyykkisiin kuin fysiologisiin tekijöihin. Uskomuksilla on siis keskeinen merkitys juomisen aloittamisessa. Lopuksi Saarnio esittää hyvän kysymyksen: onko hoidolla merkitystä alkoholiriippuvaisten toipumiselle? Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että hoito on tuloksellisempaa kuin hoitamatta jättäminen. Hoitomuodolla tai -intensiteetillä sinänsä ei tutkimusten mukaan ole suurta merkitystä toipumiselle, ainoastaan vakavien alkoholiongelmien kohdalla pitkä hoito on lyhyttä hoitoa tehokkaampaa. Ammatillisen hoidon kautta toipuneiden määrä jää kuitenkin huomattavasti spontaanisti toipuneiden määrää pienemmäksi, sillä läheskään kaikki eivät hakeudu hoitoon.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Hoitoa käsitelleistä tutkimuksista Saarnio tekee päätelmän, että professionaalinen hoito on pieni tekijä toipumisen kokonaisuudessa. Tutkimukset saavat reflektoimaan päihdehoitoa ja –kuntoutusta sekä sen vaikutuksia. Jos hoito kuin hoito tuottaa tuloksia, miksi pitäisi pyrkiä yksilöllisyyteen? Saarnio kuitenkin korostaa, että yksilön tarpeiden huomioimista ei tulisi unohtaa, vaan hoitojärjestelyissä tulisi pyrkiä yksilökohtaiseen palveluohjaukseen (case management). Tämän toimintamuodon lisääminen omassa työssä voisi lisätä myös asiakkaiden toipumista.
Asiakkaan ja terapeutin välisellä yhteistyösuhteella, terapeutin toimintatavoilla ja vuorovaikutustaidoilla sekä asiakkaan uskomuksilla on Saarnion mukaan suuri vaikutus hoidon tuloksellisuuteen. Tämä on lohdullista, sillä se jättää vaikutusmahdollisuuden työntekijälle. Hoitomenetelmien sijaan tulisikin ehkä panostaa enemmän terapeutin ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Itseään ja vuorovaikutustaitojaan kehittämällä pystyy parhaiten tukemaan asiakkaiden toipumista – uusien hoitomenetelmien kehittäminen ei siis välttämättä ole ratkaisu hoidon tuloksellisuutta pohdittaessa.
Saarnion artikkelissa käsitellyistä tutkimuksista on poimittavissa lukuisia tuloksia, joiden avulla päihdeongelmaisten hoitoa voidaan paremmin suunnitella. Toisaalta, koska kyseessä ovat klassikkotutkimukset, on niiden anti mahdollisesti jo siirtynyt käytäntöihin. Alkoholin vaikutuksia ja riippuvuuksia käsitteleviä tutkimuksia voi hyödyntää muun muassa nuorille suunnattua päihdevalistusmateriaalia suunniteltaessa.
Anu Autio
Sosionomi, kasvatustieteen ylioppilas, korkeakouluharjoittelija
THL, Sosiaaliportti
Lue artikkeli