Hyytinen, Riitta (2007) Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 37.
Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatin tutkimus, Lapsi ja nuorisososiaalityön erikoisala. Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos (2006).
Tutkimuksen aihe
Tutkimuksen lähtökohtana on ollut tutkia huumeperheiden kanssa toteutettavaa perhekuntoutusta päihdekuntoutuslaitoksessa. Huumeita käyttävien vanhempien kanssa elävien lasten arki ja kokemukset olivat tutkimusta aloittaessa melko tutkimattomia ja perhekuntoutusta huumeperheille tarjottiin suhteellisen vähän.
Tutkimuskysymys oli, miten lapsi todellistuu huumeperheen kuntoutusprosessissa? Katse kohdistui perheen kanssa päihdekuntoutuksessa toteutuvaan toimintaan ja siihen, millaisen position lapsen kokemukset ja tarpeet saavat tässä toiminnassa, miten lapsi näkyy ja saadaan näkyväksi perheen kuntoutusprosessissa.
Tutkimus on kuvaus huumeperheen arjesta, lapsen kanssa työskentelystä ja sen merkityksestä sekä lapsen todellistumisen mahdollistavasta asiakassuhteesta vanhempien kanssa. Avainkäsitteitä ovat lapsen todellistuminen, korjaavat kokemukset, lähtökohtainen luottamus ja asiakassuhde.
Tutkimuksessa tarkastellaan perheen kuntoutusprosessia ja vanhempien huumeidenkäyttöä erityisesti lapsen näkökulmasta, mutta myös vanhempien kanssa luotava asiakassuhde ja vuorovaikutus nousevat merkittäviksi tarkastelun kohteiksi. Lapsen kokemusten näkyväksi tekeminen ja vastuun ottaminen ovat vanhemmille merkittäviä motivaation lähteitä kuntoutumisprosessissa.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa liikutaan päihdetutkimuksen ja lapsuustutkimuksen alueella, mutta ennen kaikkea tutkimus kiinnittyy sosiaalityön käytäntötutkimukseen. Tutkimuskohteena on vuorovaikutusprosessi, jossa toimijoina ovat huumeita käyttävät vanhemmat lapsineen, perhekuntoutuksen työntekijät, terapeuttisen yhteisön jäsenet sekä perheen viranomaisverkosto. Tutkija itse on osa toimijoiden joukkoa ja siten tutkimuskohteena on tutkijan oma työ, sosiaalityön arkiset käytännöt.
Tutkimuksen ongelmanasettelu ja aihe liittyvät sosiaalialan käytäntöihin. Sosiaalialan toimintaa ohjaa osittain hiljainen tieto, ja ratkaisut työssä perustuvat myös osittain työntekijöiden intuitioon. Tavoitteena on tehdä näkyväksi, käsitteellistää ja teoretisoida käytäntöjä, joita ei aiemmin ole tietoisesti kuvattu. Lisäksi tutkimuksen toissijaisena tavoitteena on toiminnan kehittäminen ja arviointi.
Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto on yksi tapaus, yhden perheen kuntoutusprosessi. Aineisto on kokoelma erilaisia kuntouttaviksi tarkoitettuja vuorovaikutustilanteita, joista yhden huumeperheen kuntoutusprosessi muodostuu. Tutkija on itse osapuolena noissa vuorovaikutustilanteissa, eikä tilanteiden ensisijaisena tavoitteena ole ollut tutkimusaineiston kerääminen vaan pyrkimys kuntouttavaan ja terapeuttiseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Aineisto koostuu nauhoitetuista perheistunnoista, yhteisökokouksista ja vanhempien ryhmistä. Lisäksi käytössä ovat olleet perheen kuntoutuksen aikana kertyneet asiakirjat, tutkijan tutkimuspäiväkirja sekä kaksi perheyhteisön työryhmän käymää fokusryhmäkeskustelua.
Analyysi on tehty aineistolähtöisesti. Aineistosta syntyi käsitekartta, joka kuvasi lapsen kokemuksia huumeperheen arjessa. Käsitekartta muokkautui myöhemmin teemalliseksi arjen kuvaukseksi huumeperheen arjesta. Aineiston ydinkäsitteeksi nousi lapsen todellistuminen, joka johti aineiston käsittelyn suuntaa. Lapsen todellistumisen ympärille rakentui kuvaus lapsen kokemusten merkityksestä ja lapsen kanssa työskentelystä sekä vanhempien kanssa luotavan asiakassuhteen merkityksestä lapsen todellistumisen mahdollistavassa työskentelyssä.
Tutkimustulokset
Tutkimuksen keskiössä on yhden huumeperheen kuntoutusprosessin tarkkapiirteinen kuvaus. Huumeperheen arkea ja vanhempien huumeidenkäyttöä avataan lapsen subjektiivisesta näkökulmasta. Arjen kuvaus sanoittaa lasten ja vanhempien elämää sekä samalla vaativaa arkista sosiaalityön kenttää. Se näyttää läheltä sellaista, joka saattaa useimmille kansalaisille ja jopa sosiaalialan ammattilaisille olla vierasta ja vaikeasti ymmärrettävää. Huumeperheen arjen kuvaus ja lapsen kokemusten näkyväksi tekeminen auttavat näkemään vuorovaikutussuhteiden rakentamisen merkityksen.
Erityisen tarkastelun kohteeksi tutkimuksessa nostetaan lapsen kanssa rakentuva asiakassuhde ja lapsen näkökulman esiin pääseminen perheen kuntoutusprosessissa. Lapsen todellistuminen edellyttää hyvän asiakassuhteen luomista. Hyvän asiakassuhteen perusedellytys on lähtökohtainen luottamus asiakkaaseen, kunnioittaminen ja aito välittäminen. Parhaimmillaan asiakassuhde muodostuu kiinnipitäväksi ympäristöksi sekä lapselle että hänen vanhemmilleen.
Lapsen todellistuminen viittaa todelliseksi, näkyväksi, läsnä olevaksi ja mukaan otetuksi tulemiseen. Tärkeintä on lapsen subjektius kuntoutujana. Se tarkoittaa lapsen kokemusten jakamista ja niiden todellistumista sekä lapselle itselleen että vanhempien mielessä ja puheessa. Työntekijöiden tehtävänä on pitää lapsi kuntoutuksen ”kultaisena lankana”.
Lapsi on otettava mukaan yhteiseen työskentelyyn ja hänen kokemuksiaan on työstettävä yhdessä. Lapsi on asiakas ja lapsen kuntoutus on nähtävä yhtä tärkeänä kuin aikuisten. Lapsen osallistuminen auttaa paitsi lasta itseään, myös vanhempia ja työntekijöitä. Lapsen kuntoutumisessa tärkeitä ovat korjaavat kokemukset, ensisijassa emotionaalisesti korjaavat kokemukset, mutta myös kognitiivisesti ja moraalisesti korjaavat.
Mitä annettavaa tutkimuksella on sosiaalialan työlle?
Tutkimuksen kuvaus huumeperheen arjesta ja lapsen kokemuksista huumemaailmassa on tärkeää tietoa sosiaalityöntekijöille. Se voi osaltaan motivoida myös lapsen kanssa työskentelyyn ja lapsen raskaiden kokemusten kohtaamiseen. Lapsen kuntoutumiselle merkittävien korjaavien kokemusten tarjoaminen on työntekijöiden tehtävä.
Tutkimuksessa kiinnitytään tiukasti suhteissa oloon ja sen tapahtumiin. Työntekijän on hankittava asiakkaan luottamus voidakseen auttaa ja motivoida asiakasta kuntoutumaan. Työntekijän vaativa tehtävä on saada itsensä lähtökohtaisen luottamuksen, ”ei-epäilyn” tilaan. Tämä asenne välittyy asiakkaalle todellisena välittämisenä, haluna ja tahtona auttaa. Erityisesti kuntoutuksen kontekstissa tällainen työskentely on mahdollista ja perusteltua, mutta myös lastensuojelun avohuollossa on tärkeää pyrkiä luomaan mahdollisimman hyviä asiakassuhteita. Tutkimuksessa korostuu näin työskentelysuhteen merkitys sosiaalityössä.
Tutkimuksessa korostuu myös lähtökohtaisesta luottamuksesta seuraava toivo, joka on työtä läpäisevä ja kantava teema. Tutkimuksessa kysytään, miten toivo syntyy epätoivon keskellä ja kuinka sitä pitäisi ja saisi ilmaista ja tukea niin, että lasten kokemaa pahaa ja perheen elämän rankkuutta ei sivuutettaisi. Toivo on mahdollinen ja tärkeä lähtökohta haavoittavassa huumemaailmassa eläneen perheen auttamisessa. Pahan läpi käyminen ja näkyväksi tekeminen mahdollistaa toivon löytämisen ja hyvään tulevaisuuteen motivoitumisen.
Tutkimus tekee myös näkyväksi huumeperheiden kuntoutumisen rakenteellisen ongelmallisuuden. Lapsen todellistuminen on kuntoutusta. Kuntoutuksen pitäisi olla lastensuojelun, päihdehuollon ja mielenterveystyön yhteinen perustehtävä. Todellisuudessa tästä ollaan vielä kaukana.
Tutkimus lisää ymmärrystä sosiaalityön arkisista käytännöistä ja tekee siitä aiempaa näkyvämpää ja käsitteellisempää toimintaa.
Riitta Hyytinen
VTL, johtava tutkijasosiaalityöntekijä
Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus
Heikki Waris- instituutti