Päivi Sinko ja Elina Virokannas (2009) Rajallisia äitiysidentiteettejä – Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista. Janus 17 (2): 104—120.
Tutkimuksen aihe
Artikkeli käsittelee huumeita käyttäneiden naisten äitiysidentiteettejä tilanteissa, joissa lapset on otettu huostaan.
Kirjoittajat perustelevat tutkimusaihettaan mm. siten, että huumetutkimuksessa ei ole juurikaan tarkasteltu ilmiöön liittyviä kysymyksiä sukupuolinäkökulmasta vaikkakin aineistot ovat selvästi miesvaltaisia. Äitiyteen liittyen he tuovat esiin, kuinka monien tutkimustenkin mukaan äitiyttä voidaan pitää tiukasti moraalikoodein ja uskomuksin määriteltynä, niin Suomessa kuin koko läntisessä maailmassa. Äitiyden lisäksi että laittomien päihteiden käyttö on vahvasti latautunut ilmiö.
Tutkimusasetelma
Artikkelissa kirjoittajat tarkastelevat, millaisia mahdollisuuksia tai keinoja naisilla on rakentaa ja ylläpitää äitiysidentiteettiä.
Kirjoittajat sitoutuvat konstruktionistiseen viitekehykseen, jossa kiinnostuksen kohteena on sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Identiteetin tutkimisen kannalta tällainen viitekehys tarkoittaa, että identiteetin ymmärretään rakentuvan vuorovaikutuksessa ja että siitä voidaan neuvotella. Kostuktionistisen viitekehyksen mukaan kirjoittajat ovat kiinnostuneita siitä, kuinka heidän haastattelemansa äidit määrittelvät kertomuksissaan kokemuksiaan.
Aineistona artikkelissa on 18 naisen haastattelut, joista tarkempaan analyysiin on valittu neljän naisen haastatteluissa tuottamat kertomukset. Artikkeliin valitut naiset ovat kukin olleet useita vuosia päihteettöminä. Tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyyttistä lähilukua.
Tutkimustulokset
Kirjoittajat tarkastelevat äitiysidentiteetin rakentumista kolmesta ajallisiin vaiheisiin liittyvästä näkökulmasta. Ensin he kuvaavat aikaa ennen huostaanottoa, jolloin äitiyden rakentumisessa korostuu taiteilu hyvänä äitinä toimimisen ja narkomaanin identiteetin välillä. Toisessa vaiheessa, kun huostaanotto on tapahtunut, huumeiden käyttö kovenee ja äitiysidentiteetti murenee. Kolmannessa vaiheessa eli lapsen kotiin paluun jälkeen, äidit surevat menetettyjä vuosia.
Kertomuksissaan naiset asemoivat itsensä sekä äidin että narkomaanin identiteetteihin. Aikana ennen huostaanottoa naiset näyttäytyvät toisaalta aktiivisina lapsen parasta ajattelevana äitinä, mutta toisaalta myös kyvyttömänä arvioimaan, minkälainen taakka on mahdollista yhden ihmisen kannettavaksi. Huumeiden käyttäjien maailman naiset erottivat selvärajaisesti muusta maailmasta.
Kun huostaanotto tapahtuu, äitien polku käy kohti pohjaa ja päihteiden käyttö lisääntyy. Äitiys murenee ja ote menetetään kunnes elämän käännekohdaksi ja äitiyden uudelleen rakentumiseksi tapahtuu jotain merkityksellistä. Kirjoittajat toteavat, että pelkkä motivoituminen ei kuitenkaan mahdollista päihderiippuvuudesta toipumista, koska omat kyvyt ovat usein riittämättömät.
Äitiys on pohjakosketuksen jälkeen rakennettava uudelle pohjalle, joka on täynnä ristiriitaisia elementtejä. Elämää leimaa lapsen kotiin paluun – ehkä vuosien jälkeen – suru menetetyistä vuosista ja jatkuva taistelu narkomaanin ja hyvän äidin identiteetin välillä. Kirjoittajat tähdentävätkin viranomaisten roolia äidille tuen antamisessa. Heidän mukaansa tukea tulee antaa huostaanoton tapahduttua ja sen aikana sekä lapsen kotiin paluun jälkeen, jolloin arkisen vanhemmuuden toteuttaminen ei välttämättä ole itsestään selvyys.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Pidän artikkelia merkittävänä puheenvuorona paitsi naisen näkökulmasta tehtynä huumetutkimuksena myös särkyneen äitiyden pohtimisen näkökulmasta. Äitiysidentiteetti on, kuten kirjoittajat toteavat, yksi vahvimmista moraalikoodein vartioiduista yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä rooleista. Se on myös keskeinen määrittelyjen, kontrollin ja tuen kohde lastensuojelutyössä. Päihdepalveluissakaan ei riitä, että keskitytään vain päihdeongelman hoitoon, silloin kun asiakkaana on äiti. On myös löydettävä tukea vanhemmuuteen. Yhtenä varteenotettavana tuen muotona lapsen kotiin paluun jälkeen kirjoittajat ehdottavat vertaistukea.
Kirsi Nousiainen
VTT, erikoistutkija
Socca