Anna Kulmala (2006) Kerrottuja kokemuksia leimatusta identiteetistä.
Acta Universitatis Tamperensis 1148. Tampereen yliopisto: Tampere.
Tutkimuksen aihe
Anna Kulmala tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan identiteetin rakentumista yksilöllisten kokemusten kautta. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti leimatun identiteetin ja toiseuden kokemukset ja niille annetut merkitykset. Tutkimuskysymystä tarkastellaan mielenterveysongelmien ja asunnottomuuden kontekstissa.
Tutkimus koostuu erillisistä artikkeleista ja yhteenvetojulkaisusta.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa on käytetty kahdenlaista aineistoa. Yksi aineisto on Suomen Mielenterveysseuran vuonna 1996 järjestämän ”Kun siivet kantavat” – kirjoituskilpailun kautta kerätyt kirjoitukset, joissa ihmiset kertovat kokemuksistaan mielenterveysongelmista ja psyykkisestä sairastumisesta. Toinen aineisto sisältää asunnottomille ja päihdeongelmaisille miehille tarkoitetun asuntolan asukkaiden haastattelut sekä naisten asuntolassa ja kriminaalihuoltotyön parissa tehtyjä haastatteluja.
Identiteettiin Kulmalalla on postmoderni näkökulma, jonka mukaan yksilö omaksuu eri tilanteissa ja eri aikoina eri identiteettejä, eikä hänellä näin ollen ole kiinteää tai pysyvää identiteettiä. Kulmala paikantaa tutkimuksensa sosiaalisen konstruktionismin viitekehykseen ja on näin ollen kiinnostunut nimenomaan siitä, miten merkitykset syntyvät ja miten niitä tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja kulttuuriin sidoksissa olevissa diskursseissa.
Tutkimustulokset
Leimattua identiteettiä ja toiseuden kokemusta käsitellään eri näkökulmista, Näitä ovat mielenterveysongelmat, viimesijaisten auttamisorganisaatioiden asiakkuus, vanhemmuus, toisten ihmisten rooli identiteetin rakentumisessa ja mielenterveysongelmaisen kokemus diagnoosin saamisesta.
Kulmala on tarkastellut kirjoituskilpailuaineistosta metaforisia ilmauksia, joita ihmiset käyttävät kertoessaan kokemuksistaan. Aineistossa kirjoittajat ilmaisevat niiden avulla mielenterveysongelmiin liittyviä ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemuksia. Kulmala on havainnut, että metaforien runsas käyttö avaa vaikeita sisäistettyjä kokemuksia, joita tavalliset kuvaukset ja sanat eivät riitä kertomaan ja että niiden avulla voidaan jakaa yhteistä kokemusta.
Toinen julkaisun. artikkeli käsittelee sosiaalityön kohtaamisia viimesijaisissa auttamisorganisaatioissa. Asiakkaiden kertomuksiin viitaten artikkelissa todetaan, että kokonaisvaltaisen muutostyön sijasta voi puhua pikemminkin sosiaalityön hienovireisestä tai pienestä vaikuttamisesta. Haastatellut asiakkaat määrittelevät sosiaalityölle kaksi tehtävää: sosiaaliasioiden hoidon ja sosiaalisen kanssakäymisen. Kun edellä mainittu on asiakkaan konkreettisten asioiden hoitoa, on jälkimmäinen niiden hoitamisen väline. Artikkelissa tuodaan esiin liittoutumisen käsite, jolla tarkoitetaan asiakkaan ja työntekijän kohtaamista ja yhteistyöhön sitoutumista. Tämä sitoutuminen hahmotetaan janalle, jonka ääripäitä ovat vahva sitoutuminen ja suhteesta irtisanoutuminen. Erilaiset tavat sitoutua tuottavat monitahoisia vaikutuksia asiakkaille.
Kolmannessa artikkelissa tuodaan esiin marginaalinen vanhemmuus suhteessa vanhemmuuden kulttuuriseen mallitarinaan. Omaa identiteettiä vanhempana rakennetaan tässä suhteessa. Asuntolassa vanhemmuus on helppo jättää taakse ja olla puhumatta isyydestä ja äitiydestä. Kirjoittajat pohtivatkin sitä, kuinka paljon ammattilaiset tukevat tätä puhumattomuutta ainakin miesten kanssa. Naisten asuntolassa taas äitiyteen liittyvät kysymykset ovat osa asiakkuutta.
Neljännessä artikkelissa asuntolan miesten kertomuksista on löydetty sellaisia Toisia, joihin asuntolan miehet itseään peilaavat. Toisaalta miehet korostivat yksilöllisiä ominaisuuksiaan ja näin ottivat etäisyyttä niihin kategorioihin, joihin asuntolassa asuvat miehet helposti sijoitetaan. Toisaalta miehet myös ottivat vastuuta koko ryhmän maineen puhdistamisesta. Sosiaalialan ammattilaiset käyttävät erilaisia kategorioita, jotka saavat usein nimensä erilaisista ongelmista. Kirjoittajat tuovat esiin, kuinka nämä kategorisoinnit myös peittävät alleen ihmisten yksilöllisiä piirteitä.
Tämän päivän medikalisoituneeksi luonnehditussa yhteiskunnassa tärkeitä ovat myös Kulmalan neljännen artikkelin pohdinnat lääketieteellisten diagnoosien merkityksestä identiteetille. Kulmalan tutkimissa kilpailukirjoituksissa psykiatrisen diagnoosin saaneet antoivat ymmärtää hyväksyneensä diagnoosin osaksi omaa itseymmärrystään eivätkä olleet voimakkaasti vastustaneet sitä. Rakentaessaan identiteettiään diagnoosin saamisen jälkeen, ihminen joutuu peilaamaan itseään myös suhteessa kielteisiin ja alistaviin ’mielenterveysongelmaisia’ koskeviin käsityksiin. Tämä johtaa tarkastelemaan leimautumista - ulkoapäin tulevia, kielteistä identiteettiä rakentavia määritelmiä. Kuitenkaan yksilöt eivät automaattisesti ja kyseenalaistamatta omaksu negatiivisia määreitä osaksi omaa identiteettiä vaan tuotavat myös vastapuhetta näille. Lieneekin aiheellista kysyä, millä tavoin sosiaalityöntekijät voivat olla tukemassa toisenlaisen identiteetin rakentamista. Kulmalan väitöskirja haastaa tarkastelemaan kriittisesti niitä asiakkaiden kategorisointeja, joita sosiaalityön käytännöissä tuotetaan: määrittävätkö ne ihmisen negatiivisesti Toiseksi vai antavatko ne tilaa yksilölliselle kokemukselle ja identiteetille?
Mitä annettavaa tutkimuksella on sosiaalialan työlle?
Kulmalan esille tuoma muiden ihmisten merkitys identiteetin rakentamisessa on sosiaalityön käytännön kannalta mielenkiintoinen. Myös sosiaalityöntekijöiden käsitykset asiakkaasta toimivat rakennusaineena tämän muodostaessa identiteettiään. Annammeko sosiaalityön asiakkaille tukea myös sellaisen identiteetin tuottamisessa, joka ei ole asiakkuuteen yleisesti liitettyjä määreitä (kuten ulkopuolisuus ja toiseus) toistavaa?
Kulmalan väitöskirja on esimerkki siitä, miten hyvinkin mikrotasolla liikkuva, yksilöiden kokemuksia tarkasteleva tutkimus voi sisältää suuria yhteiskuntapoliittisia ulottuvuuksia. Kuinka kyseenalaistaa yksilöitä kahlehtivia kulttuurisia itsestäänselvyyksiä? Kuinka vastustaa näkökulmaa, jossa syrjäytymisen syiden nähdään kietoutuvan ainoastaan syrjäytyneiksi lukeutuvien yksilöllisiin ominaisuuksiin eikä lainkaan yhteiskunnallisiin rakenteisiin?
Maria Tapola-Haapala
VTM, tutkijakoulutettava
Helsingin yliopisto
Sosiaalitieteiden laitos
Sosiaalityön osasto
Lue koko väitöskirja (Tampereen yliopisto)