Miikka Pyykkönen (2007) Monikulttuurisuus suomalaisten nuorisojärjestöjen toiminnassa. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
Mikä on tutkimuksen aihe?
Tutkimuksessa selvitetään, millaista maahanmuuttajanuorten vapaa-ajan osallistuminen ja järjestöihin kiinnittyminen on, miten järjestöt tavoittavat maahanmuuttajanuoret ja millaisia ongelmia ja katkoksia nuorten osallistumisessa on.
Minkälainen tutkimusasetelma tutkimuksessa on?
Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, jonka aineistona on käytetty sähköisesti ja/tai puhelimitse tehtyjä kyselyjä. Kohdejoukkona ovat olleet nuorisojärjestöt, nuorisotyön palvelujärjestöt sekä niiden piiri- ja paikallisyhdistykset.
Mitkä ovat tutkimustulokset?
Tutkimuksesta ilmenee, että nuorisojärjestöillä ja -yhdistyksillä on vain vähän monikulttuurista toimintaa tai halua järjestää sitä. Useasti puhe monikulttuurisuuden tärkeydestä jää vain puheeksi, eikä yllä käytännön tasolle. Tätä tukee tulos, että mitä lähempänä käytännön työtä järjestön toiminta on, sitä välinpitämättömämpiä järjestöt ovat monikulttuurisuutta kohtaan. Monikulttuurisuudesta ollaan kuitenkin kiinnostuneita ja sen merkityksen nähdään kasvavan.
Järjestöt ja yhdistykset kokevat vähentäneensä maahanmuuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja edistäneensä maahanmuuttajanuorten kansalaisvalmiuksia. Maahanmuuttajanuoret eivät juuri osallistu järjestöjen ja yhdistysten toimintaan tai varsinkaan toimi niissä aktiivisina aloitteentekijöinä. Nuorten heikko osallistuminen ei välttämättä johdu pelkästään heille suunnatun ohjelman puutteesta, vaan heidän osallistumiseensa saattaa vaikuttaa myös yksilölliset vapaa-ajan harrastukset, puutteellinen suomen kielen taito tai verkostojen puuttuminen.
Maahanmuuttajanuoret viettävät vapaa-aikaansa myös mieluusti kavereiden kanssa oleskellen, joka ei vaadi muodollisten organisaatioiden tukea. Järjestöt ja yhdistykset saattavat pitää maahanmuuttajien suomen kielen huonoa osaamista ja erilaisia ajattelutapoja liian suurina haasteina toiminnan järjestämiselle. Kaikille avoimen ohjelman tarjoaminen antaa periaatteessa myös maahanmuuttajille mahdollisuuden osallistua toimintaan, vaikka niin ei todellisuudessa tapahtuisikaan. Kielitaidon ja verkostojen puuttuessa maahanmuuttajanuoret valitsevat todennäköisemmin maahanmuuttajayhdistysten järjestämän toiminnan, jos sitäkään.
Tutkimuksessa nousi esille rasismin käsittelemisen vaikeus. Työntekijät puhuivat mieluummin suvaitsevaisuudesta tai kansainvälisyydestä kuin rasismista. Pääkkönen näki sen kertovan vaikeuksista käsitellä kriittisesti omia asenteita ja toiminnan perusteita. Rasismin julkituominen keskustelun avulla saattaisi asettaa järjestöjen ja yhdistysten omat toimintatavat huonoon valoon. Työntekijät pelkäsivät omien asenteidensa ja työpaikkojensa käytäntöjen joutuvan kriittisen arvostelun kohteeksi. Rasismi nähtiin kuitenkin ongelmana, joka näkyy järjestöjen arjessa.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Monilla järjestöillä ja yhdistyksillä löytyy tahtoa kehittää toimintaansa monikulttuurisempaan suuntaan, mikä tarvitsisi muuttaa käytännön tasolla tehtäväksi toiminnaksi. Tutkimustulosten pohjalta voi miettiä itseään ja asenteitaan monikulttuurisuustyön toteuttajana. Pohtia voi myös, ovatko maahanmuuttajat liian haasteellinen ryhmä, vai johtuvatko monet asiat vain työntekijöiden omista asenteista ja ennakkoluuloista.
Reflektoiva työote on avainasemassa maahanmuuttajanuorten parissa tehtävässä työssä. Pääkkönen ehdottaa erityisesti neljää nuorisotyön käytäntöihin tehtävää muutosta: henkilöstön monikulttuurisuuskouluttamista, työtehtävien suuntaamista monikulttuurisuuskysymyksiin, tiedotustoiminnan kehittämistä sekä toiminnan suuntaamista monikulttuurisille ja maahanmuuttajanuorille. Nämä ehdotukset ovat sovellettavissa lähes mihin tahansa sosiaalialalla tehtävään työhön, sillä monikulttuurisuus tulee olemaan tulevaisuudessa kaikilla aloilla suuri haaste, johon olisi pystyttävä vastaamaan.
Päivi Rastas
Valtiotieteiden yo
Sosiaaliportti, THL