Heli Hyvönen (2007) "Koti on Suomessa mutta kotimaa on Viro” - Suomessa asuvien virolaisäitien transnationaaliset sosiaaliset tilat.
Artikkeli teoksessa Tuomas Martikainen & Marja Tiilijainen (toim.) Maahanmuuttajanaiset: Kotoutuminen, perhe ja työ. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 46/2007. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos.
Mikä on tutkimuksen aihe?
Artikkeli käsittelee Suomessa asuvien virolaisäitien transnationaalisia sosiaalisia tiloja, erityisesti äitien ja perheiden ei-institutionaalisia suhteita. Ilmiötä käsitellään yksilötasolla.
Minkälainen tutkimusasetelma tutkimuksessa on?
Aineisto koostuu 24 Suomessa asuvan tai asuneen virolaisäidin teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat olleet 25–50-vuotiaita. Analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä.
Mitkä ovat tutkimustulokset?
Naisten suhde Suomeen ja Viroon oli moniulotteinen. Molemmat maat koettiin tärkeiksi, mutta eri syiden perusteella. Suomea pidettiin esimerkiksi turvallisena paikkana lasten kasvaa. Isänmaahan kohdistuvat tunteet olivat kuitenkin hyvin voimakkaat, minkä vuoksi Suomi saatettiin kokea väliaikaratkaisuna. Naiset elivät henkisesti ja fyysisesti kahden maan välissä.
Oman virolaisen identiteetin säilyttäminen oli naisille hyvin tärkeää ja kulttuuriperintöä pyrittiin siirtämään myös lapsille. Tehtävä koettiin hankalaksi, sillä lasten suhteet Viroon eivät olleet enää niin vahvat kuin äidillä. Naisille oli tärkeää säilyttää Viron kansalaisuus, vaikka jotkut haastatelluista olivatkin ottaneet Suomen kansalaisuuden käytännön asioita helpottaakseen.
Virolaisäidit olivat ylpeitä kotimaastaan ja kokivat tärkeäksi opettaa oman äidinkielensä lapsilleen. Äidit olivat huolissaan, etteivät heidän lapsensa oppisi puhumaan kunnolla viroa, koska heidän pääkielensä oli suomi. Kielen käyttämiseen liittyi kuitenkin välillä häpeää ja kiusaantuneisuuden tunteita, esimerkiksi äidin puhuessa lapselleen julkisella paikalla.
Kotimaan sosiaalisten suhteiden säilyttäminen koettiin lähes välttämättömäksi. Naiset pitivät yllä suhteitaan Viroon puhelimitse, Internetin välityksellä ja käymällä vierailulla. Ystävien ja sukulaisten vierailukäynnit Suomessa olivat harvinaisempia. Joidenkin naisten äidit kävivät Suomessa antamassa säännöllisesti lastenhoitoapua.
Naiset olivat haluttomia osallistumaan virolaisille suunnattuun järjestötoimintaan, kuten kotipaikkaseuroihin. Tämä poikkeaa muita maahanmuuttajaryhmiä käsittelevien tutkimusten tuloksista. Viron maantieteellinen läheisyys saattaa olla syynä siihen, että kiinnostus muita Suomessa asuvia virolaisia kohtaan on vähäistä. Tuntemattomia virolaisia ei tavallaan tarvita ympärille, koska lähes aina on mahdollisuus mennä Viroon tapaamaan ystäviä ja sukulaisia.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Virolaiset ovat Suomen yksi suurimmista maahanmuuttajaryhmistä, joten heidän elämäänsä käsittelevä tutkimus on erityisen käyttökelpoista. Sosiaalialalla asiakkaiden kulttuuritaustojen tunteminen ja olemassa olevan tiedon hyödyntäminen on tärkeää. Esimerkiksi erilaisista tavoista kasvattaa lapsia saattaa tulla turhia ongelmia, mikäli asiakkaan lähtömaan tapoja ei tunneta ja tiedosteta.
Tutkimuksesta kävi ilmi, että Virossa lasten ruumiillinen kurittaminen on hyväksyttävämpää kuin Suomessa. Juuri maahan muuttaneille olisikin hyvä kertoa Suomen laista ja hyväksyttävistä kurinpitomenetelmistä, jotta turhilta konflikteilta voitaisiin välttyä. Asiakastyössä tulisi huomioida myös asiakkaan irrallisuuden tunteet ja tarve pitää yhteyttä lähtömaassa asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Työntekijä voisi kiinnittää aktiivisesti huomiota myös Suomen ulkopuolella asuviin sukulaisiin ja heidän vaikutukseensa asiakkaaseen. Suvaitsevainen suhtautuminen viron kielen käyttämiseen taitaa olla kaikille ammattilaisille itsestäänselvyys, mutta sen tärkeyttä ei kuitenkaan voida liikaa korostaa.
Päivi Rastas
Valtiotieteiden yo
Sosiaaliportti, THL
Lue artikkeli