Riitta Granfelt (2009) Syyllisyyden sanoja.
Teoksessa Merja Laitinen & Anneli Pohjola (toim.)Tabujen kahleet. Tampere, Vastapaino s. 164 - 176
Tutkimuksen aihe
Riitta Granfelt käsittelee artikkelissaan syyllisyyden kokemusta liittyneenä rikollisuuteen ja uhriuteen. Asiaa tarkastellaan vankiloissa kohdattujen ihmisten näkökulmasta. Näiden ihmisten elämässä väkivalta, päihteet ja rangaistuksi tuleminen ovat läsnä jatkuvasti.
Tutkimusasetelma
Hän on kiinnostunut siitä, miten rikollisuus ja uhrius kietoutuvat toisiinsa ja minkälainen on elämänhistorian merkitys vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten kokemuksissa. Artikkeli pohjautuu tutkijan omia tutkimuksiaan varten kerättyihin aineistoihin. Metodisena lähestymistapana on lähelle meneminen ja sen myötä pyrkimys osallistuvaan näkemiseen.
Tutkimustulokset
Artikkelissa pohditaan aluksi elämänhistorian merkitystä, sekä tutkijan että tutkittavan. Granfeltin näkemyksen mukaan, silloin kun vuodesta toiseen kuuntelee marginaalissa elävien ihmisten kertomuksia kokemuksistaan, on hyvä pysähtyä välillä miettimään oman elämänhistorian merkitystä tutkimustyölle. Granfeltin mukaan tapoja on kaksi. Tutkija voi kirjoittaa henkilökohtaiset lähtökohtansa näkyviin osaksi tutkimusta, jos se on perusteltua tutkimuksen kannalta. Tai tutkija voi tietoisesti ja kontrolloidusti käyttää kokemuksiaan eläytyvään kuulemiseen, tulkinnan ja kirjoittamisen tukena ja näin saada ne työstetyksi osaksi tematiikan monikerroksisuutta. Artikkelia lukiessani pohdin, voisiko tutkijan tilalle laittaa sosiaalityöntekijän? Vastaan pohdintaani jäljempänä.
Sosiaalityössä kohdataan myös heitä, jotka ovat omassa elämässään sekä uhreja että rikollisia, ja tämä konkretisoituu väkivallan tekoina. Erityisesti Granfelt tuo artikkelissa esiin pedofiilit, seksuaalirikolliset ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai henkirikoksia tehneet ja joiden tekemiin rikoksiin liittyy eniten torjuntaa ja vihaa – ne ovat vahvasti tabulla merkittyjä. Vankeja paljon tutkimuksiaan varten tavannut ja haastatellut Granfelt tuo esiin, kuinka he ovat niitä, jotka ovat elämässään kokeneet keskimääräistä enemmän väkivaltaa, hyljeksintää ja laiminlyöntiä lapsena ja nuorena. Kun lapsena ei ole saanut apua, voi se johtaa kasautuneisiin traumakokemuksiin. Tällaisten kokemusten purkaminen aikuisiällä on vaativaa ja kestää pitkään. Esimerkiksi naisvangeista suuri osa on fyysisen tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Näiden traumakokemusten myötä uhri sisäistää häpeän, mikä on erityisen tuhoisaa sukupuoli-identiteetille.
Tutkija kiinnittää huomiota siihen, että sosiaalityöhön liitettävä reflektiivisyys ja valtaistava työote ovat kovin kaukana psyykkisesti ja fyysisesti sairaiden asiakkaiden, esimerkiksi narkomaanien elämästä, jotka käyvät päivittäistä kamppailua päihteiden saamiseen ja huumevelkojensa maksamiseen. Hän pohtii myös, kelpaako sosiaalityön asiakkaaksi kuka tahansa, vaikka ennuste olisi kuinka huono. Granfeltin mukaan tämä periaate ei ole pitänyt enää pitkään aikaan paikkaansa sosiaalityön arjessa, jossa asiakastyötä arvostetaan tuloksellisuusmittarein eli paljon, nopeasti ja halvalla.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Granfeltin mukaan sosiaalityön tutkimuksella on eettinen velvoite tuoda esiin vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten todellisuutta. Edellä pohdin, voisiko tutkijan tilalle laittaa sosiaalityöntekijän, ja vastaukseni on kyllä. On tärkeää, että sosiaalityöntekijä on tietoinen omasta elämänhistoriastaan ja elämäntapahtumien merkityksestä omaan kokemisen tapaansa. Artikkelissa tulee esiin myös tärkeä näkökulma tunteisiin eli ne ovat yksi tietämisen tapa. Tunteet voivat ”merkittävästi syventää ymmärrystä” paitsi tutkimuksessa sen kohteesta myös mielestäni sosiaalityössä asiakkaan elämästä. Tunteita voi pitää ”kriittisen tietämisen” tapana, jolloin niiden poissulkeminen voi aiheuttaa jonkun oleellisen menettämistä.
Granfelt päättää artikkelin hienosti ja koskettavasti kiteyttäen olennaisen tekstin ajatuksesta: ”Toiseuden pitää koskettaa merkityksellisellä tavalla jotain itsessä olevaa. […] on tärkeää, että tutkija (sosiaalityöntekijä/KN) on avoin myös omalle tarinalleen. Oman tarinan repaleisten ja suttuisten sivujen katsominen on avain tabujen vähittäiseen avautumiseen, omassa ja toisten tarinoissa”.
Kirsi Nousiainen
VTT, erikoistutkija
Socca