Ulla Jokela (2011) Diakoniatyön paikka ihmisten arjessa.
Sosiaalityön väitöskirja. Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitos.
Tutkimusaihe
Tutkimuksen aiheena on asiakkaiden kokemukset diakoniatyöstä.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa selvitetään kuinka diakoniatyön asiakastyö muotoutuu ja millaisia hallinnan käytäntöjä siinä ilmenee. Hallinnan käsitteellä tutkija viittaa ihmisen arjen kokemuksissa piileviin, ihmiset ja organisaatiot toisiinsa sitoviin hallinnan käytäntöihin. Hallinnan suhteiden avulla tutkija on löytänyt näkökulmia asiakkaiden diakoniatyöstä kokemiin merkityksiin.
Aineisto on kerätty haastattelemalla diakoniatyöntekijöitä, havainnoiden ja haastatellen asiakkaita ja työntekijöitä sekä dokumentteja kooten yhdessä paikallisseurakunnassa sekä litteroidusta aineistosta.
Tutkimustulokset
Tutkija on löytänyt diakoniatyön arjesta kolmentasoisia hallinnan suhteita. Ensimmäisellä, koko aineiston läpäisevällä tasolla asiakkaan ja diakoniatyöntekijän keskinäinen suhde näyttää perustuvan vaihtosuhteeseen. Tämä näkyy mm. siten, että siihen kykenevät asiakkaat antavat vastavuoroista apuaan seurakunnan erilaisissa toimissa.
Toisella tasolla hallinnan suhteet näkyvät vallan kysymyksissä. Tähän liittyen tutkija tuo esiin kuinka hengellinen ja henkinen arvotetaan ruumiillista korkeammalle ja asiakkaiden kokemuksissa tähän liittyy nöyryytystä, asiakkaiden valikointia, rajattua valinnan vapautta sekä sattumanvaraisuutta.
Kolmas taso liittyy yhteiskunnallisten hallinnan suhteiden ylläpitoon, joka tulee esiin esimerkiksi siinä, että diakoniatyön kielessä käytetään paljon sosiaalialalla vakiintunutta kieltä: mm. asiakkaita nimitetään asiakkaiksi toisin kuin muissa seurakunnan työmuodoissa.
Tutkija pitää ongelmallisena diakoniatyöhön sisältyvää vaihtosuhdetta, kun työn tulisi olla pyyteetöntä. Intensiiviseen asiakassuhteeseen näyttäisivätkin pääsevän sellaiset asiakkaat, joilla on voimavaroja ja kykyjä vastavuoroisuuteen. Diakoniatyössä näyttäisi kuitenkin tutkijan mukaan korostuvan puolestapuhujan rooli asiakkaitten tukemisessa ja palveluiden varmistamisessa.
Mitä annettavaa tutkimuksella on sosiaalialan työlle?
Tutkimus diakoniatyöstä ja asiakkaiden kokemuksista siitä luo hallinnan analyysin kautta ikkunan myös muihin sosiaalihuollon asiakassuhteisiin. Diakoniatyöllä, kuten muullakin järjestöissä tehtävällä työllä on yhteiskunnassa hyvinvointipalveluja paikkaava tehtävä ja myös sosiaalityön näkökulmasta on tärkeää olla perillä siitä, miten nämä palvelut toimivat ja kuinka asiakkaat ne kokevat. Vaikka tutkija näkee sosiaalityön ja diakoniatyön suhteen jännitteisenä, hän myös muistuttaa, että näillä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Yksi näistä on se, että molemmissa jaetaan työkäytäntöihin kietoutuva mikrotason valta, joka ilmenee mm. asiakkaiden kokemana häpeänä ja stigmatisoitumisena. Tässä suhteessa tutkimus on tärkeää luettavaa myös kaikille sosiaalialan kentällä toimiville.
Kirsi Nousiainen
VTT, tutkijatohtori
Tampereen yliopisto
Lue väitöskirja