Hautanen Teija (2010) Väkivalta ja huoltoriidat. Acta Universitatis Tamperensis 1544.
Yhteiskuntatieteellinen väitöstutkimus, Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitos.
Tutkimuksen aihe
Tutkimus paneutuu lasten huoltoriitojen käsittelyssä esiin tulevaan perhesuhteissa esiintyneeseen väkivaltaan sekä oikeus- ja sosiaaliviranomaisten käsityksiin ja päätöksiin näissä tilanteissa.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa tarkastellaan tarkemmin sitä, 1) miten viranomaiset käsittelevät oikeusprosessissa väitteitä perhesuhteissa tapahtuneesta väkivallasta ja 2) millaisia päätöksiä näissä tilanteissa tehdään sekä 3) millaisia käsityksiä tuomarit ja sosiaalityöntekijät esittävät väkivallasta huoltoriidan asiakirjoissa? Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan, miten mahdollista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsitellään huoltoriitaprosessissa.
Tutkimusaineistona ovat sellaiset oikeudenkäyntiasiakirjat vuosilta 2001–2003, joihin on kirj attu väite toisen tai molempien vanhempien tekemästä fyysisestä väkivallasta, väkivallan uhasta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tällaisia asiakirjoja aineistoksi löytyi kaikkiaan 158 kappaletta. I sien osuus asiakirjoissa väitetyn väkivallan tekijöinä on selvästi isompi kuin äitien. Äitien osuus on kuitenkin myös kohtuullisen näkyvä eli yli kolmasosa oikeuden tietoon tuodusta väkivallasta.
Tutkimustulokset
Tutkimus osoittaa, että väkivaltaväitteet eivät yhdenmukaista tuomareiden päätöksiä. Niin yksinhuoltoja kuin yhteishuoltojakin sekä lapsen asumista ja tapaamisia määrätään myös sellaisille vanhemmille, joiden on esitetty käyttäytyvän väkivaltaisesti joko parisuhteessa tai lapsia kohtaan. Jopa sellaisissa tilanteissa, joissa vanhemmalla on taustallaan väkivalta- tai lähestymiskieltotuomio, on toimittu samoin.
Päätösten perusteluissa on tutkijan mukaan varsin tavallista, että väkivaltaan ei oteta mitään kantaa tai se tehdään hyvin epäsuorasti. Kun väkivallan toteamiseksi tarvitaan toisen vanhemman kertomuksen lisäksi myös muita todisteita, eivät nämä kuitenkaan välttämättä vaikuta tuomarin päätökseen. Yllättävin tulos lienee se, että päätöksiin ei vaikuta edes todistetusti vakava ja/tai toistuva väkivalta.
Osassa tapauksista tuomarit kuitenkin kertovat väkivallan vaikuttaneen päätöksiinsä. Perusteluissa tutkija erottaa kolme väkivaltadiskurssia: vuorovaikutusdiskurssin, riskidiskurssin sekä kasvatusdiskurssin. Näistä ensimmäinen pitää väkivaltaa ilmentymänä vaikeaan parisuhteeseen liittyvästä riidasta ja vuorovaikutuksesta. Riskidiskurssilla tutkija viittaa niihin puhetapoihin, joissa väkivaltaa arvioidaan sen mukaan, onko se uhka turvallisuudelle. Kasvatusdiskurssissa lapsiin kohdistuva väkivalta puolestaan ymmärretään kasvatuskeinoksi.
Sosiaalityöntekijöiden selvityksistä kävi ilmi, että niissä väkivaltaa ei aina kirjoiteta selvästi näkyviin tai se tehdään epätarkasti, kiertoilmauksin ja kannanottoja vältellen. Kaiken kaikkiaan viranomaisten tapa käsitellä väitteitä väkivallasta suhteessa lain korostamaan lapsen etuun nähden on tutkijan mukaan varsin epäjärjestelmällinen. Tilanne lapsen seksuaalisen hyväksikäytön suhteen näytti samansuuntaiselta.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Lapsen huollosta ja tapaamisesta annettu laki perustuu ideaalille kahdesta sopuisasti eroavasta vanhemmasta ja eron jälkeen yhtä sovinnollisesti yhteistä vanhemmuuttaan jatkavasta aikuisesta. Tutkija tuo esiin merkittävän asian, joka liittyy perhesuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan ja joka on useissa tutkimuksissa jo aiemminkin todettu: suomalainen hyvinvointivaltio sekä sen viranomaiset eivät ota selkeästi vastuuta väkivallasta. Tämä näkyy väkivallan väheksymisenä huoltoriitojen yhteydessä. Sosiaalityöllä on keskeinen rooli oikeudelle annettavien lausuntojen antajana ja sosiaalityöntekijöiden tulisi mielestäni selkeästi asettaa tehtäväkseen väkivallan näkyväksi tekemisen ja sen lasta vahingoittavan vaikutuksen.
Väkivalta perhesuhteissa on myös sukupuolikysymys, ja vaikka naiset myös ovat väkivaltaisia parisuhteissaan ja lapsiaan kohtaan, ovat väkivallan tekijät edelleen suurimmaksi osaksi miehiä ja isiä. Sukupuolineutraali lainsäädäntö johtaa erityisesti lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvissä kysymyksissä tilanteeseen, jossa isien väkivaltaista käyttäytymistä saatetaan vähätellä tai pitää pienempänä pahana kuin lapsen ja isän eroa. Teija Hautasen tutkimus antaa sosiaalityölle reflektoinnin aihetta myös sukupuoleen sidottujen käsitysten, ajattelutapojen ja asenteiden osalta.
Kirsi Nousiainen
VTT, erikoistutkija
Socca Pääkaupunkiseudun
sosiaalialan osaamiskeskus
Lue väitöskirja