Köyhyys ja sen torjuminen on yksi sosiaalityön ydinalueista. Vuosi 2010 oli Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomen kansallisessa toimintasuunnitelmassa teemavuoden tavoitteeksi oli kirjattu ”antaa ääni köyhille ja syrjäytyneille ja heidän kanssaan työskenteleville järjestöihmisille sekä sosiaalityöntekijöille”.
Suomen osalta haasteena nähtiin pienituloisuuden, lastensuojelutarpeen, ikääntyvien naisten köyhtymisvaaran ja terveyserojen kasvun ehkäisy.
Sosiaalityön tutkimuksen seura omistaa 10-vuotisjuhlakirjansa suomalaisen köyhyyden moniulotteiselle tarkastelulle. Köyhyyden laajuudesta ja sen kohdentumisesta on jo entuudestaan saatavilla kattavasti sekä kansallista että kansainvälistä tutkimustietoa. Sen sijaan köyhyyskokemuksista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta tiedämme vähemmän.
Teos jakaantuu yleisen johdanto-osan jälkeen köyhyyden tarkasteluun lapsiperheiden ja yksinhuoltajien, yksinelävien miesten ja vanhusten elämäntilanteiden kautta. Teos soveltuu käsikirjaksi sekä sosiaalityön, sosiaalialan ja -tieteiden oppikirjaksi.
Tilaa kirja