Minna-Liisa Luoma ja Christina Manderbacka ( 2008) Breaking the Taboo. Overview of research phase Finland. Helsinki: Stakes.
Tutkimuksen aihe
Tutkimuksen aiheena on iäkkäisiin suomalaisiin naisiin kohdistunut perhe- ja lähisuhdeväkivalta. Tutkimuksessa tuodaan esiin myös iäkkäiden miesten kohtaamaan väkivaltaan liittyviä piirteitä, mutta painotus on naisten kokemuksissa.
Tutkimusasetelma
Tutkimus on kansallinen raportti EU:n "Breaking the Taboo"-projektista, jonka tavoitteena oli mm. lisätä tietämystä iäkkäisiin naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta. Hanke toteutettiin vuosina 2007–2009, ja sen toteutuksesta vastasivat yhteistyöpartnerit Itävallasta, Suomesta, Italiasta, Puolasta ja Saksasta sekä myös yhteistyökumppanit Ranskasta, Belgiasta ja Portugalista. Raportin aineistona käytettiin kirjallisuuskatsauksia, kotihoidon työntekijöiden haastatteluja sekä kotihoidon organisaatioiden esimiesten puhelinhaastatteluja. Lisäksi lähetettiin kysely vanhusten kotipalveluiden tarjoajille, väkivallan uhrien palveluorganisaatioille sekä sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksille.
Tutkimustulokset
Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan 6–9 prosenttia ikääntyneistä on kokenut perheen sisäistä kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä tai taloudellista hyväksikäyttöä. Tavallisimmin väkivaltaa koettiin omassa kodissa ja tekijänä toimi puoliso, lapsi tai muu sukulainen. Iäkkäiden miesten osalta tyypillisin väkivallan tekijä oli ystävä tai tuntematon henkilö.
Väkivallan seurauksena kuolleiden naisten määrä on laskenut vuosittain (1990-luvulla keskimäärin 49 naista, 2004 30 naista, joista 17 perheväkivallan uhrina). Suomalaisissa naisia koskeneissa tutkimuksissa on huomattu, että 1920-1930 -luvulla syntyneille naisille on tavallista “lakaista maton alle” parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Etenkin siksi tutkijoiden mielestä kotiavun henkilökunnan rooli on erittäin tärkeä väkivallan tunnistamisen kannalta. Työntekijät kuitenkin kokivat, että heidän on vaikea tunnistaa väkivaltaa, koska asiakkaat eivät puhu siitä. Tyypillisesti asiakas asuu yhdessä väkivallan tekijän kanssa, jolloin heillä ei myöskään ole mahdollista keskustella asiasta yksityisesti.
Naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimus muodostaa herkästi melko stereotyyppisen kuvan lähisuhdeväkivallasta unohtaen väkivallan monet muodot, uhrin ja tekijän piirteet sekä kulttuuriset tekijät. Tämä vaikeuttaa monimuotoisen väkivallan tunnistamista. Väkivallan seurauksena naiset kokivat etenkin vihaa, pelkoa ja masennusta. Heillä oli huono terveydentila, heikot suhteet perheeseensä ja vähän henkilöitä, joihin he luottivat. He kokivat yksinäisyyttä, eivätkä olleet tyytyväisiä elämäänsä.
Tutkimukseen haastatelluista kodinhoitajista vain yksi kertoi, ettei ollut koskaan kohdannut iäkkäisiin naisiin kohdistuvaa perheväkivalta tai kaltoinkohtelua. Raportoidut tapaukset olivat kuitenkin harvinaisia. Taloudellinen hyväksikäyttö oli yleisin perheväkivallan muoto. Kotihoidon työntekijöiden mukaan fyysinen kaltoinkohtelu (esim. mustelmat) ja laiminlyönnit (esim. kotona ei ruokaa tai lääkkeitä) ovat helpoimmin tunnistettavissa. Henkinen väkivalta on vaikeammin tunnistettavissa, ja siihen voidaan puuttua vasta kun työntekijä on tutustunut perheen dynamiikkaan ja kommunnikointiin riittävästi.
Miten reagoida väkivaltaan? Tutkimuksen kodinhoitajilla oli yksilöllisiä strategioita, joiden avulla he toimivat kohdatessaan ikääntyneisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tyypillisesti kodinhoitajan epäillessä hyväksikäyttöä, hän keskusteli asiasta kollegoidensa, tiimin ja esimiehen kanssa. Työntekijät kokivat, että kun koko tiimi tiesi tapauksesta, asian seuranta pystyttiin toteuttamaan tarkasti. Mikäli työntekijät tunnistivat selvän fyysisen väkivallan merkkejä, he ottivat yhteyttä lääkäriin. Taloudellisen hyväksikäytön tapauksessa otettiin yhteys sosiaalityöntekijään. Mikäli asiakas ei halunnut, että asiaan puututaan, työntekijä ei voinut puuttua tilanteeseen. Työntekijöiden mielestä oli tärkeää, etteivät he pettäneet asiakkaan luottamusta.
Tutkimuksen vastaajien mukaan organisaatioilla ei ollut selkeitä toimintaohjeita tilanteisiin, joissa kohdataan iäkkääseen asiakkaaseen kohdistuvaa väkivaltaa. Työntekijät reagoivat tapauskohtaisesti. Ainoastaan fyysisen väkivallan suhteen työntekijät tiesivät ottaa yhteyttä joko lääkäriin tai poliisiin. Tutkimukseen haastatellut henkilöt korostivat vertaistuen ja tiimi tai esimiehen kanssa keskustelua. Vaikeissa tilanteissa ei joutunut olemaan yksin. Sosiaalityöntekijöiden apua arvostettiin.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Tutkimuksen suurin merkitys on vaikean asian nostaminen esille. Kun työntekijät ovat tietoisia ilmiöstä, on mahdollista, että asian puheeksi ottaminen helpottuu. Tällöin voidaan auttaa uhria sekä mahdollisesti ylikuormittunutta kaltoinkohtelun tekijää (esim. omaishoitajaa tai muuta läheistä).
Selkeiden toimintaohjeiden avulla voitaisiin puuttua myös niihin ongelmiin, joita resurssipula aiheuttaa. Työntekijöiden jatkuva vaihtuminen esim. kotihoidossa ei mahdollista luottamuksellisen suhteen syntymistä. Koska työntekijä ei tunne asiakasta eikä asiakas työntekijää, ei kotihoidon yhteydessä välttämättä muodostu tilannetta, jossa väkivallasta voisi keskustella. Tilanteisiin liittyvä kiire voi myös estää asiasta keskustelun. Työntekijän on tunnistettava nämä esteet ja oltava aloitteellinen epäillessään väkivaltaa tai laiminlyöntiä. Sosiaalityöntekijän rooli voi kotihoidon esimiehenä olla nostaa väkivallan eri muodot esiin ja pyytää työntekijöitä kiinnittämään huomiota kaltoinkohtelun merkkeihin.
Tutkimuksessa on esitelty eri organisaatioiden malleja väkivaltaan puuttumiseksi. Tutkimuksen mukaan väkivallan tunnistamista voitaisiin helpottaa koulutuksen tai sosiaalityöntekijöiden kotikäyntien avulla. Iäkkäille henkilöille tulisi myös olla turvakoteja sekä kohdennettuja esitteitä, joiden avulla he saisivat tietoa avun mahdollisuuksista. Työntekijät kaipasivat myös selkeitä toimintaohjeita, jotta väkivallan tultua ilmi, he tietäisivät, miten toimia. Tutkimuksessa kerrotut esimerkit auttavat tunnistamaan erilaisia kaltoinkohtelun muotoja. Lisää apua saa tutkimuksen pohjalta tehdystä esitteestä: http://www.roteskreuz.at/fileadmin/user_upload/PDF/GSD/Brochure-Finland.pdf
Anu Autio
Sosionomi, kasvatustieteen ylioppilas, korkeakouluharjoittelija
THL, Sosiaaliportti
Lue raportti