Minna Pietilä ja Marja Saarenheimo (2010) Ikäihmisten mielenterveys. Julkiset käsitykset, tavoitteet ja käytännöt. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.
Tutkimuksen aihe
Vanhustyön keskusliiton kolmiosaisessa MielenMuutos –tutkimus- ja kehittämishankkeessa tutkitaan iäkkäiden ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia sekä tehdään aiheeseen liittyvää kehittämistyötä.
Hankkeen tutkimuksessa Ikäihmisten mielenterveyttä koskevat julkiset käsitykset, tavoitteet ja käytännöt (lyhyesti Julkiset käsitykset ja käytännöt) tarkasteltiin 1) iäkkäiden ihmisten mielenterveyttä koskevia julkisia käsityksiä, 2) ikäihmisiä koskevan mielenterveyspolitiikan tavoitteita, 3) iäkkäiden ihmisten asemaa mielenterveyspalveluiden käytännöissä sekä 4) mielenterveyspoliittisten tavoitteiden ja palvelukäytäntöjen välistä suhdetta ja ehtoja.
Tutkimuksessa muodostettiin kokonaiskäsitystä iäkkäiden ihmisten mielenterveysongelmien ehkäisyn ja hoidon sekä psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen ehdoista ja mahdollisuuksista kuntatasolla. Mielenterveysongelmista tarkastelun keskiössä oli masennus, koska se katsotaan iäkkäiden ihmisten yleisimmäksi mielenterveysongelmaksi, ja se on myös MielenMuutos -masennusosahankkeen kohde. Samalla dokumentoitiin ja analysoitiin Masennusosahankkeen toimintaympäristöä ja sen muutoksia. MielenMuutos –hankkeen esimerkkikuntana toimii Espoon kaupunki.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksen aineistot koostuivat kansainvälisistä (EU, WHO), kansallisista (stm) ja esimerkkikunnan (Espoo) mielenterveys- ja ikääntymispoliittisista tavoiteohjelmista (N=34), valtakunnallisen sanomalehden (Helsingin Sanomat) kirjoittelusta (N=80), kunnallisten toimijoiden haastatteluista (N=24) ja keskusteluryhmistä (N=7) sekä tilastoista. Teksteistä ja haastatteluista tehtiin temaattinen sisällönanalyysi.
Tutkimustulokset
Julkiset käsitykset ja käytännöt -tutkimuksen perusteella ikäihmisten mielenterveyskysymyksillä on keskeinen paikka kansainvälisessä mielenterveyspoliittisessa keskustelussa ja suomalaisessakin keskustelussa paikka hahmottuu. Mielenterveyspoliittisissa kannanotoissa ikäihmisistä puhuttiin tärkeänä painopisteryhmänä.
Sanomalehtikirjoittelussa ikäihmisistä puhuttaessa esille nousivat useimmiten kunnalliset asumispalvelut sekä fyysiset sairaudet ja toimintakyky. Julkisuudessa nykyisin paljon esillä oleva huoli psyykkisestä hyvinvoinnista kohdistuu siten pääasiassa nuorempiin ihmisiin.
Mielenterveyspalveluissa ikäihmiset näyttävät sijoittuvan edelleen tukevasti marginaaliin, sillä käytännössä muut ikäryhmät menevät heidän ohitseen. Tässä lienee ainakin osittain kyse palveluiden riittämättömyydestä ylipäänsä. Yhteiskunnassa julkilausutut hyvät mielenterveyspolitiikan tavoitteet eivät siten toteudu käytännössä riittävässä määrin iäkkäiden(kään) ihmisten osalta.
Mielenterveyspoliittiset tavoitteet ikäihmisten psyykkisen hyvinvoinnin tukemisesta perustuvat tutkittuun tietoon ja laajaan yhteisymmärrykseen, mutta käytännössä ikäihmisten mielenterveyspalveluita ei ole riittävästi saatavissa eikä mielenterveysosaaminen ole tarpeeksi kattavaa.
Iäkkäiden ihmisten hyvän mielenterveystyön malleja perätään edelleen sosiaali- ja terveysministeriön mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa. Tavoiteohjelmien laatimisessa tulisikin kuulla entistä tarkemmin myös iäkkäitä ihmisiä itseään. Ohjelmien pitäisi olla mahdollisimman konkreettisia tienviittoja tulevaan ja luoda yhteistä tahtoa muutosten toteuttamiselle.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Ikäihmisten(kin) psyykkistä hyvinvointia voidaan edistää ja mielenterveyden ongelmia ehkäistä monin keinoin. Niitä ovat esimerkiksi sosiaalisen osallistumisen ja liikunnan mahdollistaminen kunnan tai järjestöjen ryhmätoiminnassa. Vaikuttavia mielenterveysongelmien hoitomuotoja on lääkkeistä erilaisiin terapioihin.
Näiden mahdollisuuksien hyödyntämisen ehtoja ovat yhtäläisen ihmisarvon tunnustaminen kaikkina ikäkausina, ikäihmisten mielenterveysongelmien monimutkaisuutta koskevien virhekäsitysten oikaiseminen, yhtäläinen oikeus palveluihin, yhteistyön kehittäminen sekä iäkkäiden ihmisten mielenterveystyön kehittämisen näkeminen investointina tulevaisuuteen. Yhtäältä tarvitaan muutosta ikäihmisiä vähätteleviin asenteisiin ja toisaalta panostusta palvelujärjestelmän osaamiseen ja yhteistyöhön myös poliittisin päätöksin.
Minna Pietilä
Tutkija, PhD
Vanhustyön keskusliitto