Anne Hartikainen (2009) Vapaaehtoiset vuodeosastolla. Etnografinen tutkimus vanhusten ja vapaaehtoisten kohtaamisesta. Helsinki: Helsingin yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan laitos.
Tutkimuksen aihe
Tutkimuksessa Hartikainen analysoi vapaaehtoistyöntekijöiden ja vanhusten välisiä kohtaamisia terveyskeskuksen pitkäaikaishoidon vuodeosastolla, jolla on lähes 20-vuotinen kokemus vapaaehtoistoiminnasta. Tutkimuksessa kuvataan osaston arkea ja tarkastellaan, miten vapaaehtoisuus toteutuu osastolla, millaista vuorovaikutusta vanhusten ja vapaaehtoisten kohtaamisissa luodaan sekä mikä merkitys vapaaehtoisuudella on vanhuksille ja vapaaehtoisille.
Tutkimusasetelma
Kyseessä on etnografinen tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu pääasiassa havainnointiaineistosta, jota on täydennetty haastattelu-, dokumentti- ja valokuva-aineistolla. Hartikainen toteaa vapaaehtoisten osallistumisen vanhusten huolenpitoon olevan Suomessa vielä uusi ilmiö, vaikka muilla sektoreilla vapaaehtoistyöllä onkin pitkät perinteet. Hartikainen määrittelee vapaaehtoistyön vanhuspalveluissa vapaaehtoiseksi sosiaaliseksi hoivaksi, jonka kulmakiviä ovat osallisuus, tekeminen, luottamus ja läsnäolo.
Tutkimuskohteessa vapaaehtoistoiminta on hyvin organisoitua ja tapahtuu Keravan Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskus Talkoorenkaan kautta. Vapaaehtoiset olivat lähes kaikki eläkeläisiä. Heistä osa kävi osastolla säännöllisesti tai tarvittaessa; useimmilla oli yli 10 vuoden kokemus vapaaehtoisena toimimisesta. Vapaaehtoisille järjestetään mm. koulutusta ja työnohjausta.
Tutkimustulokset
Tuloksia esitellään teemoiteltuina (kädet ja kosketus, sanat ja sävyt, tila ja aika). Hartikainen kuvaa limittäin vapaaehtoistyön sisältöjä ja merkityksiä sekä osaston arkea. Hän korostaa, että vapaaehtoistyön onnistuminen edellyttää selkeitä sopimuksia vastuukysymyksistä sekä vapaaehtoisten asemasta ja roolista ammattilaisten rinnalla. Vapaaehtoistyön käytäntöjä tulee sovittaa yhteen ammattilaisten käytäntöjen kanssa. Vapaaehtoistyötä tulee organisoida ja räätälöidä yksilölliseksi sekä dokumentoida.
Vapaaehtoisten rekrytoimiseen ja kouluttamiseen tulee kehittää malleja. Tutkimuksessa esitelty Talkoorengas ja sen Hyvinvointiakatemia sisältävät monia hyviä käytäntöjä, joita voidaan hyödyntää myös muille alueille. Talkoorenkaan historia ja käytännöt on esitetty helppolukuisesti ja selkeästi, joten tutkimusta voi hyödyntää vapaaehtoistoiminnan organisoinnissa ja suunnittelussa.
Tutkimuksessa tuodaan ihastuttavasti esiin vapaaehtoisten kokemukset työstään. Vapaaehtoisen identiteettiä tuovat nimineula ja essu sekä vapaaehtoistyön periaatteet, joihin sitoudutaan. Jokaiselle on muodostunut omiin vahvuuksiin perustuva rooli osastolla. Ansaitusti he kokevat panoksensa olevan tärkeää niin vanhuksille kuin heille itselleen.
Tutkimuksessa on mielenkiintoisesti kuvattu terveyskeskuksen tiloja muun muassa avoimuuden, yksityisyyden, äänimaailman ja vaatteiden näkökulmasta. Tutkimus saa pohtimaan, miten pienet, laitoksissa esiintyvät elementit muovaavat tunnelmaa ja sosiaalista järjestystä: miten potilaille muokataan laitoksessa asuvan identiteetti ja miten vapaaehtoiset tulkitsevat tilojen rakenteista muodostuvia näkymättömiä rajapintoja. Poikkeuksen osaston arkeen tuovat juhlat ja muut yhteiset tapahtumat, jotka myös lisäävät osaston vanhusten, vapaaehtoisten ja henkilökunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Mitä annettavaa tutkimuksella on käytännön sosiaalialan työlle?
Tutkimus sisältää kaksi osa-aluetta, joilla on merkittävää annettavaa sosiaaligerontologiseen työhön. Kuten Hartikainen itse toteaa, hänen tutkimuksensa anti on vapaaehtoistyön merkityksen näkyväksi tekeminen pitkäaikaishoidon kontekstissa. Tutkimuksessa on laajasti analysoitu organisoidun vapaaehtoistyön sisältöjä ja mahdollisuuksia, mikä tuo hyödynnettävän työkalun muun vapaaehtoistoiminnan suunnitteluun ja organisointiin. Vapaaehtoistyö on merkittävä voimavara, jota tulisi hyödyntää laajemmin, sillä tarve on palveluissa ilmeinen.
Toisaalta tutkimus kuvaa myös ansiokkaasti terveyskeskuksen pitkäaikaishoidon osaston arkea tuoden esiin rakenteisiin, kieleen, ympäristöön, kosketukseen ja ihmisiin liittyviä osin piilotettujakin merkityksiä, joiden tiedostaminen on mielestäni keskeistä työskenneltäessä laitosmaisessa ympäristössä ikääntyneiden parissa. Hartikaisen analyysi on ajatuksia herättävää ja keskusteluun haastavaa. Kuvauksia osaston arjesta olisi mielenkiintoista hyödyntää myös sosiaalialan koulutuksessa keskustellessa siitä, mitä sosiaali- ja hoiva-alan työ on ja millaisia merkityksiä se pitää sisällään. Tutkimus käsittelee vaikeita pitkäaikaishoitoon ja laitosympäristöön sekä ammatillisuuteen ja vapaaehtoisuuteen liittyviä kysymyksiä laadukkaasti ja tuo siksi tärkeän näkökulman sosiaaligerontologiseen työhön.
Anu Autio
sosionomi, kasvatustieteen ylioppilas, korkeakouluharjoittelija
THL, Sosiaaliportti-verkkopalvelu
Lue väitöskirja