Sirpa Andersson (2007) Kahdestaan kotona. Tutkimus vanhoista pariskunnista.
Tutkimuksia 169. Stakes: Vaajakoski.
Tutkimuksen aihe
Tutkimuksessa tarkastellaan, minkälaisia merkityksiä vanhat pariskunnat antavat arjelleen kotona. Aihe ja lähestymistapa on uudenlaista vanhuustutkimusta siten, että sen näkökulma ei ole yksilöpainotteinen, ongelmakeskeinen tai palvelujärjestelmästä lähtevä.
Tutkimusasetelma
Tarkemmin tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, mikä on keskeistä ja tärkeää vanhojen parien arkipäivässä kotona, miten he jäsentävät elämäänsä käytännön askareissa ja mentaalisena kokemuksena, miten he ratkovat arjen pulmia ja ennakoivat tulevaisuutta sekä miten vanheneminen ja vanhuus näkyvät heidän arjessaan.
Tutkimus on tehty tapaamalla 16 pariskuntaa heidän kodeissaan Etelä-Suomen kunnissa. Viitekehyksenä käytetään etnografista tutkimusta, ja pariskuntien kodit edustavat etnografisia kenttiä, tai näyttämöitä. Tutkimus kiinnittyy teoreettisesti jatkuvuuden ja elämäntavan tutkimuksiin.
Tutkimuksen tulokset
Tutkimuksen lähestymistapa vanhoihin pariskuntiin on, että heitä tarkastellaan perheenä kodissaan eli arkisissa askareissaan. Kotihan on yleensä perheen paikka, jossa tehdään monenlaisia asioita ja vietetään vapaata aikaa. Kotia voi pitää myös identiteetin rakentamisen paikkana. Tässä tutkimuksessa koti on vanhoille pariskunnille yhteisen tekemisen ja keskinäisen tuen ja huolenpidon paikka. Tutkimukseen osallistuneet vanhat pariskunnat nostivat haastatteluissa esiin juuri huolenpidon yhtenä keskeisenä asiana. Kodilla on keskeinen merkitys vanhojen pariskuntien kertomuksissa.
Jatkuvuuden näkökulma tulee tutkimuksessa esiin monesta eri näkökulmasta. Jatkuvuusteorian mukaan enemmistö ihmisistä säilyttää elämänsä aikana omaksumansa ajattelutavat, aktiivisuuden ja sosiaaliset suhteet vanhoinakin ja vanha ihminen pitää tietoisesti yllä jatkuvuutta kaikessa, missä se vain on mahdollista. Jatkuvuus tutkimuksen pariskunnilla syntyy pitkään yhdessä eletystä elämästä, yhteisistä kokemuksista ja yhdessä tekemisestä.
Jatkuvuus liittyy myös samuuteen oman itsen kokemisessa. Kun ikääntyminen vaatii sopeutumista, voi menneen kertomisen avulla säilyttää itsestään kuvan, joka on itselle arvokas. Tutkija puhuu identiteetin puolustamisesta.
Jatkuvuusteorian avulla tutkija haluaa rikkoa kuvaa vanhuudesta raihnaisuuden ja avuttomuuden hallitsemana ja tuoda esiin positiivista jäsennystä, jonka mukaan ikääntyminen voi tapahtua omia voimavaroja hyödyntäen. Vaikka voimat ovatkin vähentyneet, toivat itsellinen elämäntapa ja yhteinen tekeminen pariskunnille kunnioitusta. He halusivat yhdessä pitää kiinni elämäntavastaan, joka vastaa heidän käsitystään hyvästä elämästä. Tutkija huomauttaa, että vanhuuteen liittyvä hoivapuhe tuottaa aivan toisenlaista mielikuvaa vanhuudesta toisena lapsuutena. Tämän voi nähdä vastakohtana oman elämäntavan ja voimavarojen kunnioittamiselle.
Mitä annettavaa tutkimuksella on sosiaalialan työlle?
Tutkimuksen anti sosiaalialan työlle on pääosin siinä näkökulmassa, josta se on toteutettu eli vanhojen ihmisten oman elämän merkityssisällöistä käsin. Tutkimus korostaa sosiaalisen näkökulmaa tuoden keskiöön vanhojen pariskuntien toimijuuden, yhdessä tekemisen ja arjen toimintojen merkityksellisyyden. Koti ja yhdessä eletty elämä toimivat perustana jatkumolle, josta oman identiteetin hyväksyminen ja arvostaminen syntyy sekä keskinäiselle huolenpidolle.
Vanhuutta ei tulisikaan nähdä ongelmana vaan pitkään eletyn elämän viimeisenä vaiheena eli osana elämää. Tutkimus toisaalta osoittaa, kuinka tärkeää nyt kun vanhusikäisten määrä entisestään lisääntyy tulevina vuosina, olisi kiinnittää huomiota heidän yksilölliseen kokemukseensa ja elämäntapojensa kirjoon – siihen miten he itse erilaisia asioita elämässään merkityksellistävät.
Kirsi Nousiainen
VTT, Erikoistutkija
Socca