Olet tässä:  Etusivu  -  Tutkimus  -  Asuminen, yhteisöt ja ympäristö  -  Tutkimusesittely
  Kirjaudu Sosiaaliporttiin, kun
  • haluat kysyä konsultointipalvelussa
  • osallistua keskustelufoorumiin
Tunnus:   
Salasana:   
   
 
 
 

27.4.2010

Yhdyskuntatyö sosiaalityön marginaalissa

Irene Roivainen (2008) Onko yhdyskuntatyö katoamassa suomalaisesta sosiaalityöstä?

Teoksessa Irene Roivainen, Marianne Nylund, Riikka Korkiamäki ja Suvi Raitakari (toim.) Yhteisöt ja sosiaalityö. Kansalaisen vai asiakkaan asialla? Jyväskylä: PS-kustannus.

Tutkimuksen aihe

Artikkelin tavoitteena on kuvata sitä muutosta, joka suomalaisessa yhdyskuntatyössä on kolmen viime vuosikymmenen aikana tapahtunut, kun 1970 -luvun modernin sosiaalityön työmenetelmä on muuttunut jälkimoderniksi yhteisölliseksi strategiaksi.

Tutkimusasetelma

Artikkelissa luodaan historiallinen katsaus yhdyskuntatyöhön maassamme ja hahmotetaan kuvaa tämän päivän tilannetta yhdyskuntatyöntekijöiden haastattelujen avulla. Haastatellut ovat kuusi suurimmissa kaupungeissa työtään tekevää avainhenkilöä. He edustavat yhdyskuntatyössä kauan toimineita ammattilaisia. Haastattelujen pohjalta tutkija kertoo rakentaneensa ”moniäänisistä kuvauksista yksiäänisen juonellisen mallitarinan, jossa eri puhujien kuvaukset sekoittuvat keskenään”.

Tutkimustulokset

Artikkelissa tuodaan esiin yhdyskuntatyötä toisenlaisena tapana tehdä sosiaalityötä. Yhdyskuntatyöntekijän roolia kuvaa kaksoisrooliviranomaistyön ja kenttätyön välimaastossa. Yhdyskuntatyön kohteena on yhteisöllinen asiakkuus, jossa voidaan tehdä ryhmäinterventioita, kun taas sosiaalitoimistojen asiakkaat ovat yksilöitä.

Asuinalueella on keskeinen merkitys muutoksen välineenä ja toiminta-areenana. Yhdyskuntatyöntekijöiden mukaan he ovat usein tekemisissä ”pohjaakin pohjimmaisten” ihmisten kanssa eli niiden, jotka eivät ole enää vuosiin saaneet mitään sosiaalityön palveluita. He näkevät myös yhdyskuntatyön marginalisoitumisen ja sen institutionaalisen paikan muutoksen alisteiseksi sosiaalitoimen sosiaalityölle.

Yhdyskuntatyön tavoitteena on ollut ennaltaehkäistä sosiaalisten ongelmien syntymistä asuinalueilla ja tuoda ns. normaalipalvelut lähelle asukkaita ja heidän tarpeitaan. Yhdyskuntatyö oli alkuvaiheessaan selkeästi osa harjoitettua julkista hyvinvointipolitiikkaa. Sitä vastoin jälkimodernin yhteiskunnan strategia – vaikkakin korostaa yhteisöllisyyttä – perustuu järjestelmälähtöiseen ”kohderyhmä” -ajatteluun. Tämä on näkyvissä käytännössä myös siten, että yhdyskuntatyö on valjastettu yhdeksi menetelmäksi muiden joukossa yksilökohtainen, toimistoissa suoritettava sosiaalityö tekniikaksi.

Nykymuodossa tapahtuva yhdyskuntatyö kohdennetaan kirjoittajan mukaan vain tiettyihin riskiryhmiin. Yhdyskuntatyöntekijät tuovat tutkimuksessa esiin vahvasti, että asuinalueilla on asukkaiden omista tarpeista lähtevää porukoitumista, joka ei istu kohderyhmäajatteluun. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, miten hyvin erilaiset, usein projektiluonteiset, kohderyhmille suunnatut työmuodot sitouttavat ja hyödyttävät asiakkaita.

Aiemmin yhdyskuntatyöntekijät ovat pyrkineet vaikuttamaan myös yhteiskunnan rakenteisiin kun taas nykymuodossaan työ on yksilöihin ja heidän elämänhallintaansa kehittämiseen kohdistuvia aktivointitoimenpiteitä. Samanaikaisesti kun lähialueiden peruspalveluja karsitaan, toivotaan Roivaisen mukaan lähiverkostojen toimivan ”ongelma-alueiden ensiapupäivystyksenä tai palokuntatyyppisenä hätäapuna”.

Mitä annettavaa tutkimuksella on sosiaalialan työlle?

Roivainen ottaa kantaa artikkelissaan sosiaalityöhön sisältyvän yhdyskuntatyön ja yhteisöllisen otteen marginaalisesta asemasta kiinnittämällä huomiota siihen, että kaikki vähänkin rakenteellinen on liitetty oppialojen työnjaossa sosiaalipolitiikan piiriin. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että kun sosiaalityö on irtaantunut tieteenalana sosiaalipolitiikasta, on sosiaalityön valtavirta sekä tutkimus- että ammattikäytännöissä keskittynyt yksilö- ja perhekohtaisiin asiakasprosesseihin ja näin jättänyt varjoonsa laajemmat yhteisöt.

Artikkeli haastaakin mielestäni sosiaalityötä pohtimaan omaa paikkaansa yhteiskunnallisena työnä. Artikkelin kirjoittajakin näkee sosiaalityön haasteeksi toimia vaikuttajana, jonka on oltava kokonaiskäsitys asiakkaiden ja yhteisöjen elinoloista ja tarvitsemista palveluista. Hän peräänkuuluttaa sosiaalityön kantamaan vastuuta ja huolta yhteisöllisyydestä sekä kansalaiskeskeisyyden ja demokratian ihanteista.

Kirsi Nousiainen
VTT, erikoistutkija
Socca

Plus 6
Miinus 0
 
Kommentit: 0
Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.
kommentoi

Kirjauduttuasi sisään palveluun voit kommentoida tutkimusesittelyitä

uusimmat tutkimusesittelyt

...