Tutkimusprofessori Jussi Simpuran avauspuheenvuoro
Sosiaaliportin tutkimussivuston kick off -tapahtumassa
Tieto hukkuu tietotulvaan
Tulevan maailman haasteita pohditaan tälläkin hetkellä monilla puolilla sosiaali- ja terveysalalla. Yksi haasteista on tiedon tuotannon, saatavuuden ja käytön muuttuminen. Tuttua on murehtiminen tietotulvasta, tiedon pirstoutumisesta ja laadukkaan tiedon hukkumisesta netistä löytyvän kaiken maailman silpun sekaan. Tutkijoita ja muita asiantuntijoita huolettaa myös se, että asiantuntijatiedon asema on moniäänisemmässä yhteiskunnassa muutenkin heikkenemässä.
Jotta ääni kuuluisi, on totuudesta saarnaamisen asemasta pystyttävä keskustelemaan. Kaiken tämän taustalla on sähköisen median jatkuva ja nopea muutos. Kuka arvaa, millaisilla välineillä, järjestelmillä ja foorumeilla tietoa etsitään ja käytetään kymmenen vuoden kuluttua? Kuka arvaa, millä tavoin tutkimuksen edustama asiantuntemus voi päästä esiin ja erottua kiihtyvällä vauhdilla paisuvasta tietomassasta?
Millainen on tulevaisuuden tiedonkäyttömaailma?
Omassa työssäni päätehtävänäni tällä hetkellä on valmistella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen strategiaa seuraaville kymmenelle vuodelle. Siinä mietitään, millaisia vaikuttavuustavoitteita voi olla terveyden ja hyvinvoinnin alalla toimivalla tutkimuspainotteisella laitoksella, jolla on vahva rooli tietovarantojen kehittämisessä ja ylläpitämisessä sekä sosiaali- ja terveysalan kehittämistoiminnassa.
Vuoden kuluttua tiedämme, millaiseksi tavoitteet muodostuvat ja millä keinoin niitä ryhdytään saavuttamaan. Jo nyt on selvää, että tiedon käyttöön saattamisen keinot, väylät ja menetelmät ovat yksi keskeisiä ja samalla vaikeasti ennakoitavia aihealueita. Tämän tilaisuuden aihe "Tutkimus tutuksi - Miten kirjoitan verkkoon?" on silloin yksi ajankohtaisista kysymyksistä.
Tutkimus voi ruokkia innovaatioita
Toinen ajankohtainen tehtävä, jossa mietin tämän päivän aihetta, on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan käynnistämä hanke "Hyvinvointivaltion tulevaisuus". Itä-Suomen yliopiston professorina toimivan Juho Saaren johdolla työskentelevässä hankkeessa minun tehtäväni on selvittää hyvinvointivaltion ja innovaatiojärjestelmän rajapintoja ja niiden tulevaisuutta. Valmis raportti ilmestynee kesän 2010 lopulla tai sitten syksyllä.
En oikein pidä termistä "rajapinta": se on epäkieltä, jota halutaan käyttää, kun ei oikein tiedetä, mistä puhutaan. Mutta ajatus on selvä. Yhtäällä meillä on laaja hyvinvointivaltiollinen toimintakoneisto, jossa käytetään tietoa ja osaamista ja otetaan käyttöön monenlaisia innovaatioita. Sen lisäksi on selvää, että toimintakoneisto ja sen ammattilaiset ovat myös itse tiedon ja osaamisen tuottajia ja innovaatioiden generaattoreita. Toisaalla meillä on koneiston rinnalla nyky-Suomessa arvoon arvaamattomaan noussut innovaatiojärjestelmä (koulutus, tutkimus, tuotekehitys), joka sekin on suurelta osalta valtiollista toimintaa.
Kysymys koskee sitä, miten innovaatiojärjestelmän tuotokset etenevät hyvinvointivaltiollisiin toimintokäytäntöihin - ja voidaan esittää myös peilikuvakysymys: miten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän käytännön kokemukset ja omat ideat etenevät aihioiksi ja palautteeksi innovaatiojärjestelmälle.
Tutkimus on osa innovaatiojärjestelmää. Otsikko "Tutkimus tutuksi" alaotsikkoineen "Miten kirjoitan verkkoon?" kytkeytyy ilman muuta innovaatiojärjestelmän tulevaisuutta koskeviin pohdintoihin. Sosiaaliportin tutkimussivusto on yksi ratkaisu niihin ongelmiin, jotka koskevat innovaatiojärjestelmän ja toimintajärjestelmien kohtaamispaikkoja.
Tieto on olemassa vasta kun se tulee käyttöön
Antero Vipunen makasi maahan vaipuneena ja paljasti vasta kidutettuna Väinämöiselle ne sanat, joita tarvittiin, kun Väinämöinen "laati purtta laulannalla, teki tieolla venettä". Kidutukseen kuului, että Väinämöinen muljahti Vipusen sisuskaluihin, pani sinne pystyyn pajan ja nosti kunnon metelin: "Itse ryhtyikse sepäksi, rakentaikse rautioksi".
Sosiaaliportin tutkimussivusto tarjoaa tutkijoille mahdollisuuden vastata tiedon esiin kiduttamisen uhkaan pehmeillä itsekidutuksen keinoilla. Sivusto pakottaa tutkijan luopumaan monista hänelle rakkaista asioista: pitkistä johdannoista, käsitteellis-teoreettisista katsauksista, laajasta tähänastisen tutkimuksen läpikäynnistä, johtopäätösten paketoinnista ehkä-mutta-entäpä-jos-kuitenkin-tahi-ei-välttämättä-sittenkään -käärepaperiin - ja toimintasuositusten välttelemisestä. Nämä tutkimusmaailman hyvät käytännöt ovat paikallaan tutkimusmaailman sisäisissä keskusteluissa, mutta tiedon käyttäjien pääosaa odottaa jotakin muuta.
Tiedon käyttöön saattaminen vaatii erityisiä taitoja ja keinoja
Mitä muuta kuin tutkimuksen sisäiset normit täyttäviä esityksiä tiedonkäyttäjä sitten odottaa? Resepti toistuu kaikissa mahdollisissa tiedonkäyttäjien palautteessa. Tiivistä! Havainnollista! Kytke ajankohtaisiin ilmiöihin! Älä uppoa muinaisuuteen! Elävöitä! Konkretisoi! Katso eteenpäin ja ennakoi! Tuo esiin, mitä uutta löysit tai mitä vanhaa, muuttuneeksi luultua, todistitkin muuttumattomaksi! Kerro, mitä itse ajattelet - aktiivimuodossa, välttäen passiivin takana piileskelyä! Ja lopuksi ja aluksi: lukijaa on ravistettava! Omskakas!
Näitä asioita ei tutkijoille yleensä opeteta, vaan ne on opittava käytännössä ja tiedon käyttäjiltä saatavaa palautetta kuunnellen. Tämä resepti tuo mieleen kauneimmat neljä sanaa, joita olen koskaan lukenut akateemisista papereista: "Itse olen ajatellut toisin." Nämä sanat ovat kohta parinkymmenen vuoden takaa tutkimussuunnitelmasta, jossa tutkija ensin kävi läpi kaikki hyvän tutkimustavan edellyttämät keskustelut ja aloitti sitten loppunousun noilla sanoilla. Miksi tutkijan on usein niin vaikea kertoa, mitä hän on itse ajatellut ja onko ehkä ajatellut toisin?
Mitä sosiaalitieteiden tutkimusasiantuntemukselta voitaisiin odottaa?
Tutkimus varmistaa, että meillä on käytettävissä laadukkaita tilankuvauksia väestöstä ja sen oloista sekä toimintajärjestelmästä ja sen toiminnan vaikutuksista. Tutkimus varmistaa, että tiedämme, mitkä ovat hyviä käytäntöjä ja mikä käypää hoitoa. Tutkimus tekee näkyväksi muutoksien syitä ja seurauksia ja kertoo asioiden ja ilmiöiden välisistä yhteyksistä. Ja joskus harvoin tutkimus voi sisältää toimintavaihtoehtojen vertailua ja ennakointia. Kaikkein harvinaisinta on, että tutkimusraportteihin sisältyisi innovatiivisia ehdotuksia toimintatapojen muuttamiseksi.
Kun Sosiaaliportin tutkimussivustoa on ryhdytty rakentamaan, on mietitty, miten erilaisia odotuksia eri tiedonkäyttäjäryhmillä voi olla. Päätöksentekijä voi odottaa tietoa eri toimintavaihtoehtojen eroista tai tutkimusta, joka tukee hänen etukäteen valitsemaansa toimintalinjaa. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarvitsevat tietoa toimivista ratkaisuista käytännön työssä. Kansalaiset ovat kiinnostuneita tutkimustiedosta sähköisen maailman aktiivikeskustelijoina sekä kansalaistoimijoina politiikassa ja järjestöissä. Lisäksi tulee erityinen intressi, joka liittyy kansalaisiin sosiaali- ja terveysalan palvelujen asiakkaana. Media etsii uusinta tietoa ja julkisen keskustelun pinta- ja pohjavirtoja. Tutkimus voi tulla käyttöön kaikissa näissä tarkoituksissa, ja tutkimussivuston kaltainen väylä on avoin kaikille näille tiedonkäyttäjäryhmille.
Millainen olisi ihannetilassa tutkimustiedon merkitys käytännölle?
Käytännön työssä voi syntyä houkutus odottaa tutkimustiedolta valmiita vastauksia käytännön pulmiin. Silloin voisi vetäytyä asiantuntijan selän taakse ja vapautua itse ajattelemisen vastuusta. "Itse olen ajatellut toisin" ei ole vain tutkijamaailmaan sopiva iskulause, vaan sitä voi suositella käytännön työssä olevillekin. Tutkimuksen merkitys on silloin siinä, että se antaa omalle ajattelulle aineksia, merkkipaaluja maastoon, joka kuitenkin täytyy aina kartoittaa itse.
Sellaista tutkimusapteekkia, josta reseptiä vastaan saa aina oikean vastauksen, ei maailmaan synny toivottavasti koskaan. Ja vaikka syntyisikin, voi käydä kuten Pelle Pelottomalle, joka oli keksinyt koneen, joka osasi vastata kaikkiin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin. Kun kone ei ollut kuitenkaan kertonut kaikkea relevanttia tietoa, Pelle kysyi, mikset kertonut sitä ja sitä. Ja koneen vastaus oli tyrmäävä: "No kun et sitä kysynyt". Kysymykset ovat tiedon löytymisessä usein yhtä tärkeitä kuin vastaukset. Kysymään oppiminen on tietämisen jaloimpia muotoja.
Lyhyyden sietämätön vaikeus
Lopuksi vielä verkkoon kirjoittamiseen liittyvä käytännön ongelma. Tutkijalle vaikeimpia tehtäviä on ilmaista asiansa lyhyesti. Kun tutkijantyön kutsumuksena ja ammattitaidon sinänsä kunnioitettavana mittana on oppineisuuden osoittaminen, tutkimustehtävän perusteleminen, metodien ja niiden puutteiden hallinta sekä puolustautuminen kaikkia mahdollisia vastaväitteitä vastaan, ei lyhytsanaisuus pääse kunniaan.
Tutkimustiedon käyttäjä taas odottaa usein juuri selkeää lyhytsanaisuutta. "Ministeri ei käännä sivua", kerrotaan päätöksenteon valmistelijoille. Mikä ei mahdu yhdelle liuskalle tai yhdelle näyttöruudulle, ei tule huomioonotetuksi. Tutkijoiden laatimien monisivuisten asiantuntijaraporttien ainoita lukijoita ovat toiset tutkijat ja asiantuntijat - mikä on sinänsä tärkeää, että tutkimuksen sisäinen keskustelu ja laadunvalvonta voisivat toimia. Käytännön työtä tekevien odotus lienee samansuuntainen kuin päätöksentekijän. Turhat koukerot pois, ja esiin vain se, mikä on todella uutta, minkä tutkija todella haluaa sanoa. Juuri tätä Sosiaaliportin tutkimussivustokin haluaa tukea ja tarjoaa siihen koulutusta.
Päätän tämän avauspuheenvuoron suosikkiesimerkkiini, joka varoittaa äärimmäisyyksiin menemisestä lyhyydessäkin. Monta vuotta sitten osui joltakin vitsipalstalta silmiini seuraava juttu. Tiedelehden kirja-arvostelupalstalla oli arvioitavana kirja, jonka nimi oli "How to be brief" (Kuinka sanon sen lyhyesti). Arvostelu kuului koko laajuudessaan: "Good.". Otetaan siitä opiksi!
Kuva: Antero Aaltonen