Käytäntötutkimus
Käytäntötutkimuksen ongelmanasettelut ja aiheet liittyvät tiiviisti sosiaalityön arkisiin työkäytäntöihin ja työssä kohdattuihin ilmiöihin. Käytäntötutkimus tähtää työstä esiin nousevan tiedon systemaattiseen keräämiseen ja analysointiin sekä eri toimijoiden yhteiseen reflektointiin tutkittavasta ilmiöstä.
Käytäntötutkimuksessa voidaan hyödyntää hyvin monenlaisia aineistoja ja aineistonkeruutapoja, joiden valintaan vaikuttavat ennen kaikkea tutkittavan ilmiön ominaispiirteet ja tutkimuksen tavoitteet. Keskeistä tutkimuksen tekemisessä on aito dialogi käytännön toimijoiden ja tutkimuksen tekijöiden kesken. Tämän vuoksi käytäntötutkimusta voidaankin hyvin kuvata yhteistoiminnallisia dialogeja sisältäväksi sykliseksi prosessiksi.
Käytäntötutkimuksessa on tärkeää ymmärtää ammatillisten toimijoiden, asiakkaiden ja tutkimusta tekevien tasa-arvoinen rooli tiedon tuottamisessa ja muodostamisessa. Tutkittavat osallistuvat aktiivisesti käytäntötutkimuksen prosesseihin ja suodattavat uutta tietoa käytännöstä nousevien kokemustensa avulla.
Tarve käytännön tutkimiseen ja kehittämiseen kumpuaa käytännön toimijoilta itseltään. Käytäntötutkimuksella onkin vahva emansipatorinen tiedon intressi eli tutkimuksen tulee lisätä osallistujien voimaantumista ja tietoisuutta maailmassa olemisesta. Käytäntötutkimuksen raportoinnissa on erityisen tärkeää tehdä näkyväksi yhteisten dialogien ja vuorovaikutuksen toteutuminen tiedonmuodostuksessa. Ennen kaikkea tärkeää on tuoda esiin tutkimuksessa saadun tiedon merkitys ja ”palauttaminen” takaisin toimintakentälle työkäytäntöjen ja toiminnan parantamiseksi.
Toimintatutkimus
Toimintatutkimus on ennemminkin tutkimuksellinen lähestymistapa tai tutkimusorientaatio kuin erityinen tutkimusmenetelmä. Toimintatutkimuksessa voidaan hyödyntää erilaisia sekä laadullisen että määrällisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimusaineistoa voidaan kerätä esimerkiksi haastattelemalla, kyselyillä, havainnoimalla, keskustelujen nauhoituksilla ja hyödyntämällä erilaisia asiakirja-aineistoja tai muita toiminnassa syntyneitä materiaaleja.
Toimintatutkimuksessa on tärkeää, että tutkija tiedostaa lähestymistapaan liittyvät erityispiirteet, joista keskeisimpiä ovat tutkittavien aktiivinen osallistuminen muutos- ja tutkimusprosessiin sekä tutkijan ja tutkittavien yhteistyö ja yhteinen osallistuminen. Toimintatutkimuksen tutkimusprosessi on syklistä, jossa vuorottelevat suunnittelu, toiminta, toiminnan arviointi ja uudelleen orientoituminen suunnitteluun. Toimintatutkimuksen raportoinnissa on erityisen tärkeää kuvata systemaattisesti toiminnan kehittäminen ja tutkimuksen rooli siinä.
Arviointitutkimus
Arvioinnissa on kyse arvon määrittelystä. Arviointi voidaan jakaa arviointikäytäntöihin ja arviointitutkimukseen. Arviointitutkimus on systemaattista tutkimuksen menettelytapojen soveltamista arvioitaessa erilaisten toimenpiteiden tai päätösten toteuttamista, vaikutuksia ja hyödyllisyyttä. Arviointitutkimuksessa voidaan käyttää ja soveltaa erilaisia sosiaalitieteen tutkimusmenetelmiä, esimerkiksi havainnointia, haastatteluja ja erilaisia kirjallisia materiaaleja, jotka yhdistetään arviointituloksen saamiseksi. Sosiaalityössä arviointitutkimus liittyy yleensä jonkin palvelun, ohjelman, intervention tai projektin organisointiin, ominaisuuksiin ja toiminnan tuloksellisuuteen .
Arviointitutkimuksessa voidaan erottaa monia erilaisia lähestymistapoja, jotka ilmentävät niiden erityisiä piirteitä tai tutkimusfilosofiaa. Tällaisia ovat esimerkiksi positivistinen, jälkipositivistinen, kriittinen ja konstruktivistinen arviointitutkimus.
Positivistisessa arviointitutkimuksessa ollaan kiinnostuneita oikean tai parhaimman toimintatavan löytämisestä, kun taas jälkipositivistisessa arviointitutkimuksessa ollaan tämän lisäksi kiinnostuneita erityisesti myös prosesseista ja paikallisesta toimintaympäristöstä.
Kriittinen arviointitutkimus liittyy kriittisen koulukunnan mukaisesti yhteiskunnan heikompiosaisten äänen esiin nostamiseen ja osallisten voimaantumiseen tutkimuksen päämääränä.
Konstruktivistisesti suuntautuneen arviointitutkimuksen peruslähtökohta on ajatus sosiaalinen todellisuus rakentamisesta yhteisessä vuorovaikutuksessa, eikä ole olemassa yhtä objektiivista todellisuutta, jonka tutkija voisi löytää. Arviointitutkimuksessa käytettävät menetelmät ovat sidoksissa tutkijan valitsemaan lähestymistapaan.