Hankkeen kesto 1.4.2005 – 31.12.2006
Hankkeen toiminta-alueena on koko Kainuu, käsittäen 9 kuntaa (Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vuolijoki).
Hankkeen tavoitteena on sosiaalihuollon henkilöstön tiedonhallinnan ja tietotekniikan osaamisen lisääminen, asiakkaiden ja työntekijöiden sähköisten sosiaalipalveluiden kehittämis- ja käyttöönottotarpeen selvittäminen ja jatkokehityksen käynnistäminen. Lisäksi tavoitteena on sosiaalihuollon palveluiden työprosessien kuvaaminen ja työkäytäntöjen yhtenäistäminen.
Tietotekniikan osaamista koskevalla kartoituksella selvitetään henkilöstön tämän hetkinen osaamisen taso työssä käytettävien tietojärjestelmien ja -ohjelmien osalta. Kyselystä saadun tiedon perusteella suunnitellaan atk:ta koskevaa täydennyskoulutusta. Henkilöstön tukeminen järjestelmien käytössä on tärkeää, sillä maakunnassa on otettu käyttöön vuoden 2005 alussa sekä sosiaali- että terveydenhuollon aluetietojärjestelmät sekä uudistettu asiakas- ja toimistojärjestelmät.
Työprosessien mallinnuksen lähtökohtana on kuntayhtymän laatutyölle asetetut tavoitteet ja yhteistyö tarpeet. Työprosessien mallinnuksissa keskistytään erityisesti Kainuun hallintokokeilun myötä työhön tulleisiin muutoksiin. Keskeinen tavoite on yhtenäistää työntekijän työprosessi niin, että se mahdollistaa maakunnallisesti yhtenäisen ja asiakkaan kannalta tasa-arvoisen palveluprosessin. Mallinnuksessa esille nousevat kehittämistarpeet, kuten sähköiset asiakasprosessit, kirjataan osaksi jatkotavoitteita.
Asiakkaiden ja työntekijöiden sähköisten sosiaalipalveluiden kehittämis- ja käyttöönottotarpeen selvittämisellä tuotetaan tietoa jatkokehityksen käynnistäminen. Lisäksi tavoitteeseen kytketään selvitys siitä, mahdollistaako nykyinen tietotekninen ympäristö (mm. laitteet, verkot, liittymät) uusien sähköisten palveluiden käyttöönottoa ja onko se riittävä työntekijän työn ja asiakkaiden palvelun kannalta. Selvityksen tuloksena nousseet keskeiset kehitystarpeet organisoidaan jatkohankkeiksi.
HANKKEEN TULOKSET
HANKKEEN TUOTTAMAA MATERIAALIA
Päivitetty 09/06