Sosiaaliportin uutiskirje 01/2006
Hei ja hyvää vuoden alkua!
Uutta vuotta on hyvä suunnitella loppuvuodesta 2005 valmistuneiden käyttäjätutkimusten palautteiden ja kehittämisehdotusten avulla. Kiitos kaikille kyselyyn ja haastatteluihin osallistuneille! Käyttäjätutkimusten perusteella Sosiaaliportin suunta on kohdallaan, mutta kehittämistä ja petraamista riittää useammassakin asiassa. Kuluvan vuoden aikana tulemme toteuttamaan muun muassa linkkihakemiston uudistamisen, sähköisen konsultointialustan ja Socialportenin. Käyttäjäkyselyn ja haastattelututkimuksen tiedotteet löytyvät Sosiaaliportin ajankohtaista -osiosta. Halutessasi saat lisätietoja käyttäjätutkimuksista allekirjoittaneelta.
Etsimme muutaman viikon ajan parasta keskustelun avausta Sosiaaliportin puheenvuoroksi. Kimmokkeen puheenvuorokilpailuun saimme siitä tosi asiasta, että viime vuonna eniten keskustelua herätti sosiaalityön arkikokemuksista kumpuava "Kyllä sossu maksaa...." -puheenvuoro. Puheenvuorokilpailussa eniten keskustelua herättänyt puheenvuoro palkitaan 200 euron kirjoituspalkkiolla.
Kevät-talven aikana Sosiaaliportti on esillä Sosiaalityön tutkimuksen päivillä 9. - 11. helmikuuta Helsingin yliopistolla. Lisäksi päivillä kokoontuu Tiedosta teknologiaan - teknologiasta osaamiseen -työryhmä, jossa Sosiaaliportin toimijat ovat mukana. Viime vuoden tapaan Sosiaaliporttiin voi tutustua myös Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 9.-10. maaliskuuta Helsingissä ja kevään päättää 17. - 18. toukokuuta TERVESOS 2006 -tapahtuma Tampereella.
Viime viikkojen puheenvuorojen ja keskustelujen teemoina ovat olleet muun muassa sosiaalityön tulevaisuus, ttt:n kelasiirron torpedointi, asioiden kirjallinen käsittely ja väkivalta. Lisäksi Sosiaalialan kehittämisohjelman hankesivuille tulee viikoittain uutta materiaalia. Käy ihmeessä tutustumassa!
Lue koko uutiskirje suorine linkkeineen osoitteessa: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/tammikuu06
Talven keskellä
Tero Meltti
Sosiaaliportin päätoimittaja
Tämä uutiskirje tulee sinulle, koska olet rekisteröitynyt Sosiaaliportti.fi -palvelun käyttäjäksi. Jos haluat muuttaa tietokantaan lisäämiäsi tietoja tai kuukausikirjeen tilaustapaa, voit tehdä sen sisään kirjautumisen jälkeen "Omat tiedot"-osiossa.
Puheenvuorot
Ajatuksia laitosväkivallasta
Tiukkojen rajoitustoimenpiteiden tarkastelu työntekijän ja asiakkaan näkökulmista sekä kokemuksista käsin voivat tuottaa hyvin erilaista kuvaa tilanteesta, painottaa tutkija Susanna Hoikkala Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselta.
Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä
Nykyisissä aktivointitoimissa keskitytään lähes yksinomaan työvoiman tarjontaan, ja vaarana on ongelmien mekaaninen yksilöllistäminen ja moralismi, esittää koulutus- ja viestintäpäällikkö Matti Tuusa Kuntoutussäätiöstä.
IKI-indikaattoristo on nyt ajankohtainen!
Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laatusuosituksen vaikutusten seuranta on parhaillaan käynnissä, muistuttaa kehittämispäällikkö Päivi Voutilainen Stakesin Ikääntyminen ja palvelut -ryhmästä.
Sukupuolistunut väkivalta turvakotityön käytännöissä
Ammattikäytännöissä sukupuoli määrittyy työntekijän ja asiakkaan välisinä suhteina ja työyhteisön sukupuolirakenteena, esittää sosiaalialan yliopettaja Terhi Laine Diakonia-ammattikorkeakoulusta.
Sosiaalityö vuonna 2015 osaamista ja organisointia
Sosiaalityö on välttämätöntä ymmärtää laajasti yhteiskunnan toiminta- ja palvelujärjestelmien tuntijana, joka toimii joustavasti yksilöiden ja rakenteiden välissä, painottaa tutkija Pekka Karjalainen Stakesin FinSoc -ryhmästä.
Keskustelussa
Yksittäinen työntekijä asiakkaan ongelmana?
Sosiaalipääomaa? toivoi neuvoja ja ideoita työongelmaan. Kokeiltuaan sosiaaliporttilaisten evästyksiä tilanne oli pysynyt edelleen mutkikkaana. Löytyykö keneltäkään vielä Sosiaalipääomalle? lisää uusia toimintavaihtoehtoja?
Sosiaalityöntekijät ja media
Vilman kimpaantuminen Karpoon ja JP Roosiin sai aikaan hyvää keskustelua sosiaalityöntekijöiden vaikeasta mediasuhteesta.
printti kotiin
Pitäisikö asiakkaan saada on tuloste kaikista saamistaan etuuksista? Käytäntö näyttää olevan kirjava.
Tiedotteet
Tikesos-keskusteluryhmä avattu [30.11.2005]
Kävijäkyselystä hyvä palaute Sosiaaliportille [17.01.2006]
Sosiaaliporttia ja Internettiä hyödynnetään monipuolisesti työssä [17.01.2006]
Tee paras keskustelun avaus! [20.01.2006]