Sosiaalihuoltolain uudistamistyöhön osallistuminen on osaltani alkanut pieneltä takamatkalta tullessani vasta väliraporttivaiheen jälkeen työhön mukaan. Puheenvuoroni pohjautuu siten lähinnä siihen kirjalliseen materiaaliin, johon olen tässä lyhyessä ajassa ehtinyt perehtyä. Huomioni kohdistuvat uudistamisprosessiin, eräisiin uudistuksen periaatteisiin sekä uudistamisen taloudellisiin reunaehtoihin.

Uudistusprosessissa vältettävä henkilöryhmä- tai palvelukohtaista eriytymistä

Uudistamistyö on tarkoitus jaksottaa. Työssä on tarkoitus ensin rakentaa yleislaki eli sosiaalihuoltolaki ja sen jälkeen sovittaa työhön erityislait ja käydä läpi lakien rajapinnat. Tämä kokonaisarkkitehtuuri selventäneen eri lakien vaikutuksia sekä ottanee huomioon palvelujen saumattomuuden ja kokonaisvaikutuksen yksilön kannalta.

Erityislakien kohdalla on syytä lainsäädännön selkeyden ja rajapintaongelmien vuoksi pyrkiä siihen, ettei sosiaalihuolto ja sitä koskeva lainsäädäntö liiaksi eriydy henkilöryhmittäin tai palveluittain. Jos lainsäädäntö eriytyy henkilöryhmittäin ja palveluittain olemme nykytilassa, jossa kokonaisuus ei hahmotu ja jokainen kohderyhmä pyrkii maksimoimaan omat etunsa. Onneksi tämä ongelma näytetään tunnistaneen uudistustyössä korostamalla mm. työn kokonaisvaltaisuutta.

Kuntapalvelut ja uudistusperiaatteiden kohtaanto

Väliraportissa jatkotyön lähtökohdiksi on linjattu yhdenvertaisuuden, julkisen vastuun, universaalisuuden, sosiaalisen vastuun, ennalta ehkäisyn, kokonaisvaltaisuuden, ihmislähtöisyyden ja osallisuuden turvaamisen, valinnanvapauden ja avoimuuden ja luottamuksellisuuden periaatteet. Vaikka periaatteiden jalkautuminen pykäliksi ei ole vielä alkanut, on syytä kuitenkin tarttua muutamien periaatteiden lähtökohtiin ja vaikutuksiin.

Universaalisuusperiaate on Suomen kuntavetoisen sosiaalihuollon legitiimisyyden kulmakivi. Kuntien palvelut ovat lähtökohtaisesti tarjolla kaikille tulotasosta riippumatta ja niiden rahoitus toteutetaan pääosin verovaroin. Universaalisuusperiaate liittyy pohjoismaiseen käsitykseen yhteiskunnan roolista, jossa yhteiskunnan rooli ei ole olla vain viimekätinen pelastusrengas vaan jokapäiväisten palvelujen tarjoaja, esimerkkinä lasten päivähoitopalvelut. Vaikka universaalisuusperiaatetta onkin pidettävä työn lähtökohtana ei tämä voi tulevaisuudessakaan tarkoittaa, ettei palvelujen hinnoittelussa voitaisi ottaa huomioon lisääntyvää maksukykyä tai asiakasmaksuja.

Toinen periaate, johon haluan puuttua, on valinnanvapauden periaate. Työryhmän välira-portissa valinnanvapaus ei ole nähty pelkästään positiivisena, vaan raportissa on tuotu esiin myös duubioita. Julkisessa keskustelussa tämä ”duubio”-ajattelu ei kuitenkaan ole vallalla. Julkisen keskustelun perusteella näyttää siltä, että olemme siirtymässä ”hallinto järjestää palvelut”- ajattelusta ”yksilö valitsee”- maailmaan. Olemme jo lainsäädännössä vastanneet trendiin palvelusetelimahdollisuudella ja avaamalla mm. terveydenhuollossa pääperiaatetta, jonka mukaan kunta järjestää palveluja kuntalaisilleen. Terveydenhuollossa on uuden lain perusteella mahdollisuus hakea kunnallisia terveydenhuoltopalveluja asteittain kuntarajoista riippumatta valtakunnallisesti. Palveluja ei ole sidottu enää kunnan asukkuuteen.

Tarve ja paine sosiaalihuollon valinnanvapaussäännöksien luomiseen lienee kova ainakin joissakin palveluissa. Valinnanvapaussäännöksien luomisessa tulee kuitenkin valita, voidaanko valinnanvapaussäännöksien käyttöönotto jättää kunnan päätettäväksi vai ohjataanko kehitystä avaamalla valinnanvapaus nimenomaisilla säännöksillä. Jos valinnanvapautta lisätään suoraan lain nojalla, olisi samalla pohdittava, mikä kunnallisen itsehallinnon ja paikallisuuden merkitys tässä palvelutuotannossa. Tarkoittako tämä, että palvelujen käyttäjät ja ne, jotka voivat vaikuttaa palveluihin äänestämällä ja osallistumalla kunnalliseen päätöksentekoon, eriytyvät? Onko paikallisuudella sijaa tässä palvelutuotannossa?

Valinnanvapaussäännöksien vaikutukset on asia, joka tulee ottaa huomioon erityisesti vireillä olevassa kuntalain kokonaisuudistuksessa. Asiaa ei kuitenkaan voi ulkoistaa pelkäksi kuntalakikysymykseksi, vaan asiaa tulee tarkastella myös mietittäessä mahdollisia valinnanvapaussäännöksiä sosiaalihuoltolakiin. Odotankin mielenkiinnolla molempien uudistuksien etenemistä ja linjauksia valinnanvapaussäännöksien ja kunnallisen itsehallinnon yhteensovittamisesta.

Taloudelliset reunaehdot uudistuksessa

Uudistusprosesseissa on yleensä pyrkimyksenä ollut lisätä velvoitteita eikä niinkään purkaa olemassa olevia palveluvelvoitteita. Sosiaalihuoltolainsäännön kokonaisuudistus käynnistyy kuitenkin sellaisessa kuntatalouden murrosvaiheessa, jossa pelkkä ikääntymiskehitys lisää rajusti kuntien sosiaalihuollon kustannuksia. Uudistettaessa on otettava reunaehtona huomioon, että kuntien velvollisuuksien lisäykset edellyttävät tehtävien priorisoimista ja uudet tehtävät on karsittava vanhoista palveluista. Kuntatalous ja sen kestävyys tulee ottaa huomioon uudistuksessa mietittäessä sekä uusia tehtäviä että tehtävien hoitoa koskevien säännöksien joustavoittamista.

Auli Valli-Lintu
hallitusneuvos
valtiovarainministeriön kuntaosasto

Keskustele aiheesta