Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen ei ole vailla haasteita. Lainsäädännön kokonaisuuden uudistaminen on mittasuhteiltaan suuri urakka. Tässä kokonaisuudessa sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän työ muodostaa jo sinällään huomattavan kokonaisuuden. Työryhmällä on jäljellä noin vuosi aikaa. Paljon pienemmätkin lainsäädäntötoimet ovat saattaneet viedä enemmän aikaa.

Toisaalta sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamista täytyy tarkastella myös osana laajempaa kokonaisuutta. Samaan aikaan ns. järjestämislaki on myös valmisteilla – siinä ratkaistaan myös sosiaalihuollon osalta keskeisiä rakenteisiin liittyviä seikkoja. Terveydenhuollon uudistunut lainsäädäntö on piakkoin tulossa voimaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhtenäisyyttä peräänkuulutetaan rakenteiden tasolla, mutta lainsäädännön tasolle tämä suuntaus ei ole ulottunut.

Ikääntyneet ovat sosiaalihuollon asiakasryhmistä suurin. Parhaillaan tehdään valmistelutyötä ns. ikälain parissa. Lopputuloksesta riippuu tuleeko ikääntyneistä uusi oman erityislain piirissä oleva (erityis)ryhmä. Jos näin käy, yleisten sosiaalipalvelujen piirissä on enää muutamia pienempiä asiakasryhmiä. Arvata saattaa, että siinä tapauksessa loputkin yleiset sosiaalipalvelut tyhjenevät erityispalveluiksi nopeassa aikataulussa.

Seuraavan hallituksen hallitusohjelma lopullisesti näyttää, mitä osaa sosiaalihuollon lainsäädännöstä uudistetaan uudistamistyöryhmän kautta ja mitä erillishankkeina. Mitä loppujen lopuksi on työryhmän pöydällä. Onko työryhmän rooli ympäröivät muutokset toteava vai niihin vaikuttava vai niitä aktiivisesti ajava. Minkä roolin työryhmä ottaa ja mikä sille annetaan.

Lainsäädännön kehittämisessä näyttää olevan omat kuhunkin aikaan liittyvät suuntauksensa. Nyt suuntaus on yksilön oikeuksien korostamisessa ja toisaalta lisääntyvä kiinnostus rakenteista säätämiseen. Yksilön oikeuksien korostamisessa on yhtenä tavoitteena lisääntyvä yhdenvertaisuus. Subjektiiviset oikeudet ja asiakkaan valinnanvapaus kaikkine variaatioineen ovat tämän kehityksen ilmentymiä. Tausta olettamana on se, että yksilö tietää mitä hänelle on parasta ja kykenee rationaalisiin valintoihin. Hänellä täytyy olla kykyä ymmärtää ja päättää. Mutta onko yhteinen hyvä aina yksilöllisten valintojen summa? Entäpä jos ei kykene tai halua päättää itse? Entäpä, jos valinnat epäonnistuvat? Jos palveluja ja rakenteita kehitetään äänekkäimpien ja kykenevimpien ehdoilla, miten käy niiden, joiden tarpeet ovat suurimmat, mutta keinot vähäisimmät? Tätä on syytä miettiä pitäen mielessä kaikkia sosiaalihuollon asiakkaita sekä rajoitetummassa viitekehyksessä jonkin tietyn palvelun asiakkaiden osalta.

Palvelujen järjestämisen tavoissa on jatkossa otettava huomioon asiakkaiden tarpeiden ja mahdollisuuksien erilaistuminen. Toiset haluavat tehdä ja kykenevät tekemään yhä enemmän omia valintoja ja toiset eivät. Toiset haluavat palvelusetelejä ja henkilökohtaista budjettia ja toiset oikeutta vain olla asiakas. Kumpaakaan ääripäätä ei saa käyttää toisen tarpeiden kieltämiseen.

Sosiaalihuoltoa arvioidaan hyvin usein yleistysten ja kärjistysten kautta. Yksittäinen ongelma muuttuu yleiseksi epäkohdaksi. Hyvät puolet ovat itsestäänselvyyksiä eikä niitä nähdä tai haluta nähdä. Joskus etäisyyden ottaminen ja vertailu siihen mitä muualla on tehty auttaa laajentamaan näkökulmaa ja hahmottamaan kokonaisuuksia. Se mikä on säilyttämisen arvoista kannattaa säilyttää. Don´t fix it, if it’s not broken – pätee tässäkin.

Sami Uotinen
neuvotteleva lakimies, varatuomari
Suomen Kuntaliitto

Keskustele aiheesta