Olet tässä:  Etusivu  -  Ajankohtaista  -  Jäsenkirjeet  -  Uutiskirje 02/06
  Kirjaudu Sosiaaliporttiin, kun
  • haluat kysyä konsultointipalvelussa
  • osallistua keskustelufoorumiin
Tunnus:   
Salasana:   
   
 
 
 

Sosiaaliportin uutiskirje 02/2006

Hei!


Sosiaaliportti on yksivuotias. Yksivuotias, joka on kehittynyt ja kasvanut vauhdilla. Sosiaaliportissa on jo yli 2000 jäsentä, joista lähes jokainen (tarkasti 96 prosenttia) työskentelee sosiaalialalla tai on siihen muuten kiinteästi yhteydessä. Palvelun kävijämäärät ovat olleet koko toiminnan ajan kasvussa. Tänä vuonna kävijöitä on ollut noin 60 000 kuukaudessa. Sosiaaliportti on myös osoittanut olevansa sosiaalialan ammattilaisten oma verkkopalvelu, sillä käyttäjistä reilu 80 prosenttia tekee asiakastyötä.

Sosiaaliportti on tekijöidensä eli ennen kaikkea käyttäjiensä näköinen palvelu. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus osallistua Sosiaaliportin kehittämiseen ja toimintaan. Hyvä esimerkki osallistumisesta ovat keskustelut, joita on ollut jo 185. Keskusteluihin on osallistunut kirjoittamalla lukuisia sosiaaliporttilaisia, mutta suurin osa käyttäjistä osallistuu edelleen lukemalla viestejä. Vuoden aikana Sosiaaliporttiin on siis alkanut muodostua oma yhteisönsä.

Sosiaaliporttiin tulee myös koko ajan uusia sisältöjä ja myös vanhat päivittyvät. Esimerkiksi Sosiaalialan kehittämisohjelman hankesivuilla voit tutustua PERHE-hankkeen tuoreeseen Perhekeskustyön ajankohtaiskatsaukseen tai Lastensuojelun -kehittämisohjelman sijaishuollon loppuraportti odottaa asiantuntevia kommentteja.

Sosiaaliportin tiimi uudistuu, joten etsimme kahta työntekijää kehittämään ja toteuttamaan verkkopalveluita sosiaalialan ammattilaisten työn tueksi. Tarjoamme kiinnostavia ja haasteellisia tehtäviä dynaamisessa työympäristössä. Kiinnostuneet löytävät työpaikkailmoituksen Sosiaaliportista, Mol:sta tai Oikotie.fi:stä.

Viime viikkojen puheenvuorojen ja keskustelujen teemoina ovat olleet muun muassa ammattijärjestövaihtoehdot, sosionomin työnkuva sekä kantelut ja valitukset.

Lue koko uutiskirje suorine linkkeineen osoitteessa: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/maaliskuu06

Kevättä odottaen
Tero Meltti
Sosiaaliportin päätoimittaja

Tämä uutiskirje tulee sinulle, koska olet rekisteröitynyt Sosiaaliportti.fi -palvelun käyttäjäksi. Jos haluat muuttaa tietokantaan lisäämiäsi tietoja tai kuukausikirjeen tilaustapaa, voit tehdä sen sisään kirjautumisen jälkeen "Omat tiedot"-osiossa.

Puheenvuorot

Päihdeongelmaisten vankien voimaantuminen
Tärkeimpänä selviytymiskeinona siviilissä monelle entiselle vangille oli suhteiden katkaisu huumekavereihin, painottaa erityisasiantuntija Vuokko Karsikas Rikosseuraamusvirastosta.

Palveluohjauksen mahdollisuudet ja uhkakuvat
Palveluohjauskokeilut tapahtuvat liian usein yksin, oman toimen ohessa tapahtuvana työnä, jossa työntekijä itse joutuu priorisoimaan asiakkaat, kirjoittaa Sauli Suominen Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksestä.

Aikalisä – ennalta ehkäisevää tukea asevelvollisuusikäisille miehille
Varusmies- tai siviilipalveluksen ulkopuolelle jäävät nuoret miehet eroavat taustoiltaan, elämäntavoiltaan ja -tilanteeltaan palveluksen suorittavista miehistä, esittää projektisuunnittelija Tanja Haarakangas Stakesin Time Out! – Aikalisä! Elämä raiteilleen -hankkeesta.

Onko dokumentointi kompostointia?
Sosiaalityössä olisikin tärkeää pohtia, kenelle ja mitä varten tietoa pitää koota ja tuottaa, kirjoittaa tutkija Aino Kääriäinen Kuopion yliopistolta.

Uutta potkua esimiestyöskentelyyn
Esimiesten toimintatavat vaikuttavat keskeisesti siihen, millaisia käytäntöjä ja tapoja työyhteisössä suositaan ja millainen kulttuuri siellä vallitsee, muistuttaa henkilöstön kehittäjä Leena Mannström-Mäkelä valmennuskeskus Voimavarasta.

Tiedotteet

Kävijäkyselystä hyvä palaute Sosiaaliportille [17.01.2006]
Sosiaaliporttia ja Internetiä hyödynnytetään monipuolisesti työssä [17.01.2006]
Tee paras keskustelun avaus! [20.01.2006]
Sosiaaliportissa jo yli 2000 rekisteröitynyttä käyttäjää [08.03.2006]
Sosiaaliportti Grand One -kilpailun finalistien joukkoon [10.03.2006]
Sosiaaliporttiin haetaan kahta uutta työntekijää [10.03.2006]
Sosiaaliportti on yksivuotias [16.03.2006]

Jaa |