Sadutus on kaiken ikäisten - erityisesti lasten - kuuntelua ja osallisuutta korostava työväline niin käytännön työssä, kehittämisessä kuin tutkimuksessakin.
Menetelmän avulla kuunnellaan lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen tässä ja nyt. Myös kriisin hetkellä on hyvä saduttaa, kuunnella sitä, mitä toinen haluaa kertoa. Sadutus kutsuu puhumaan ja kohtaamaan.
Sadutus on narratiivinen menetelmä, jossa uusi satu tai tarina syntyy kertojan ja saduttajan välillä. Menetelmä on osoittautunut sopivan kenelle vaan iästä ja kulttuurista riippumatta. Eniten sitä on käytetty lasten kanssa, mutta myös nuorten, aikuisten ja vanhusten kanssa. Se poikkeaa sadunkerronnasta siinä, että lapsen tai lapsiryhmän kertoessa aikuinen kirjaa tarinan sellaisenaan ja lukee sen kertojalle, jotta tämä voi tehdä korjauksia, mikäli haluaa.
Sadutus on käyttökelpoinen dokumentointiväline myös lasten leikkiessä, musisoidessa tai tutkiessa ja opiskellessa; heidät kohdataan aidosti, ilman arviointia. Sadutus mahdollistaa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin osallisuuden ja ehkäisee syrjäytymistä.
Sadutuksen ohje:
Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi
ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat.
Tekstin on muokannut:
verkkotoimitus