Ratkaisukeskeinen työskentely

(Peter Sundmanin artikkeli: Ratkaisukeskeisyys)

Miten ratkaisukeskeisyys toimii
Arkiset tavoitteet: pieniä, konkreettisia ja mahdollisia
Ratkaisukeskeisiä taustaoletuksia
Ratkaisukeskeisiä arvoja
Ratkaisukeskeisyyden vahvuuksia ja heikkouksia
Ratkaisukeskeisyyden soveltamisen ongelmia
Ratkaisukeskeisyyden kehittyminen
Erot ja yhtymäkohdat muihin lähestymistapoihin

Miten ratkaisukeskeisyys toimii?

Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, että osapuolten osaamista hyödyntäen toimitaan arkisten ja elämänarvoja toteuttavien tavoitteiden saavuttamiseksi. Ratkaisut löytyvät suuntaamalla huomio resursseihin ja tulevaisuuteen. Ongelmien syntyhistoriaa ei tarvitse tuntea (Sundman 1994).

Kolme ydinperiaatetta:

• Jos jokin ei ole rikki, älä yritä korjata sitä
• Kun tiedät mikä toimii, tee lisää sitä
• Jos jokin ei toimi, tee jotain muuta (DeJong P. & Kim Berg 1997)

Osapuolilla tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka osallistuvat yhteistyöhön. Ammatillisissa yhteyksissä pyritään yleensä siihen, että asiakkaiden mielestä tärkeät ihmiset osallistuisivat. Kaikilla osapuolilla, myös työntekijällä, oletetaan olevan riittävästi tietoja ja taitoja saavuttaa omia tavoitteitaan. Näitä kykyjä on välillä kuitenkin viritettävä tai kehitettävä uudelleen.

Arkiset tavoitteet: pieniä, konkreettisia ja mahdollisia

Arkisilla tavoitteilla tarkoitetaan sellaisia tavoitteita, jotka määrittelijän näkökulmasta ovat tärkeitä, pieniä, konkreettisia, mahdollisia. Ne aloittavat jotain parempaa ja sisältävät jotain uutta. Esimerkiksi eräs rahaton pariskunta halusi lomailla jollain tavalla (tavoite). Mietittyään asiaa toinen muisti nähneensä esitteitä opastetuista kaupunkikierroksista (osaaminen). Pariskunnalla oli hillittömän hauskaa tutkiessaan kotikaupunkiaan muiden turistien kanssa (toiminta). Eikä maksanut mitään!

Tavoitteita asetettaessa pohditaan omat mahdollisuudet, riskit, kokemukset, elämänarvot ja tiedot. Tavoitteen määrittely merkitsee ei-ongelmatilan määrittelyä. Yleensä ongelmasta ei tarvitse tietää sen enempää. Väitettä voidaan perustella sillä, että inhimilliset ongelmat perustuvat aina edeltäviin tapahtumasarjoihin, joiden alkuperää on jokseenkin mahdotonta määritellä ja toisaalta menneisyys on joka tapauksessa läsnä nykyisessä käyttäytymisessä (von Foerster 1984).

Mikäli tavoitemäärittelijöitä on useita, tavoitteista neuvotellaan yleensä kunnes yhteisymmärrys saavutetaan. Jokainen taho edustaa itseään ja mahdollisesti muitakin, esimerkiksi organisaatiota. Ammatillisissa tavoitteenmäärittelyissä korostetaan sitä, että ammattilaisen on kytkeydyttävä asiakkaiden tavoitteisiin. Pakkotilanteissa asiakkaille on vähintäänkin tarjottava vaihtoehtoja.

Ratkaisukeskeinen malli perustuu ihmisten julkituotuihin toiminta- ja ajattelutapoihin. Tunteita ja ei-sanallisia viestejä ei analysoida erikseen muista kokemuksista, eikä varsinkaan tulkita merkitsevän muuta kuin mitä ihmiset sanovat niiden merkitsevän (Dejong P. & Kim Berg 1997).

Konkreettisen tekemisen korostaminen

Toimiminen, ratkaisuideoiden kehittäminen, kokeilu ja arviointi tarkoittavat, että menetelmässä korostetaan konkreettista tekemistä. Kokeilemalla selviää päästiinkö asetettuun tavoitteeseen. Tekemisessä hyödynnetään kaikkien aikaisempaa osaamista ja onnistumisia.

Keskeisiin jäsennyksiin mallin kehittäjät ovat laatineet ohjeita ja kysymyssarjoja, joilla ratkaisuja voidaan hahmottaa kuten alla olevassa kysymysluettelossa (lisää esimerkiksi Kim-Berg 1991, Sundman 1994).

Avoimia, uusia mahdollisuuksia kartoittavien kysymysten tekemistä korostetaan (Tarkkanen 1991). Tällöin mallin tekninen puoli korostuu. Se ei itsessään sisällä mitään valmiita ratkaisuja. Jokaisella käyttäjällä on toimintansa pohjana omat arvonsa, ideologiansa ja teoriansa.

Keinoja kartoittavia kysymyksiä:

Tarkentavat kysymykset:

Mikä voisi auttaa?
Mikä on auttanut tähän asti?
Onko ideoita?  
Miten sovellat vahvoja puoliasi?
Mitä teit kun sujui paremmin?
Mikä olisi aivan uutta?
Mitä aiot tehdä?
Mitä muut vähiten odottaisivat?
Kun ei enää tarvitse...mitä silloin aiot?
Minkälaisia hyviä neuvoja olet saanut?
Mitä neuvoisit parhaalle ystävällesi?
Mitä toivot voivasi tehdä?

Laajentavat kysymykset:

Monet ihmiset eivät huomaa tietävänsä...
Katsotaan ensin mitä jo olet harkinnut.
Kerron kohta mielipiteeni...
Kenellä voi olla hyviä ideoita?

Ratkaisukeskeisesti orientoituva asiantuntija auttaa ihmisiä toimimaan heille luontevalla tavalla heidän omien tavoitteidensa hyväksi. Asiantuntija ei etukäteen tiedä mitä pitäisi tehdä tai mihin pyrkiä. Tässä suhteessa asiantuntemus eroaa esimerkiksi lääketieteen asiantuntemuksesta, jossa asiantuntijan odotetaan tietävän miten pitäisi toimia ja mikä tavoite voisi olla.

Ratkaisukeskeisiä taustaoletuksia

Ratkaisukeskeiset ideat ja mallit perustuvat tietyille taustaoletuksille, joista osa on teoreettisia ja osa käytännöllisiä. Eri kehittäjät käyttävät hieman eri oletuksia kuin toiset. Osaa oletuksista käytetään epäsuorasti.

Tavallisia ratkaisukeskeisiä oletuksia ovat:

• Todellisuus muodostuu kielestä, kielenkäytöstä ja toiminnasta yhdessä
• Kaikki asiat voidaan selittää monilla tavoilla
• Ongelmakuvaukset sisältävät vihjeitä ratkaisuista
• Täydellisiä ongelmia ei ole
• Monimutkaiset ongelmat eivät vaadi monimutkaisia ratkaisuja
• Muutos on elämän välttämättömyys. Toivottu muutos on varsinainen haaste
• Tee erilailla, niin tunnet erilailla

Ratkaisukeskeisiä arvoja

Ratkaisukeskeisissä ideoissa ja malleissa on tiettyjä arvovalintoja ja niistä välittyy jonkinlainen ihmiskäsitys.

Tavallisia ratkaisukeskeisiä arvoja ovat:

• Kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja osaavia.
• Jokainen vastaa omasta elämästään ja vaikuttaa muiden elämään.
• Ihmisiä rohkaistaan kuuntelemaan toisia ja ottamaan toisten toiveita huomioon.
• Ihmisiä kannustetaan elämään ja päättämään ihanteidensa ja tavoitteidensa mukaan.
• Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Todelliset kohtaamiset muuttavat meitä kaikkia.
• Ihmiset osaavat vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä yhteistyötä.
• Ihmiset tekevät parhaansa itsensä ja läheistensä hyväksi.
• Keskeistä ongelmanratkonnassa on ihmisten tietoiset ja luovat ponnistelut asiansa hyväksi.
• Ihmisten tietävät yleensä mikä on heille itselleen hyväksi ja milloin.

Ratkaisukeskeisyyden vahvuuksia ja heikkouksia

Vahvoina puolina voidaan pitää:

Työskentelysuhde syntyy nopeasti ja muutostyön voi aloittaa saman tien.
Asioitaan hoitavilla henkilöillä on paljon valtaa asiansa hoitamisessa.
Edistymistä on helppo arvioida, koska ongelmia tarkastellaan käytännöllisestä näkökulmasta.
Edistyminen tapahtuu yleensä pienin askelin ja virheitä on helppo korjata.
Lähiympäristön osallistuminen yhteistyöhön vähentää ulkopuolisen avun tarvetta.
Suuntaudutaan tulevaisuuteen. Ongelmia ei tarvitse käsitellä juurta jaksain.

Heikkoina puolina voidaan pitää:

Myönteisten asioiden käsittely voi luoda illuusion helpoista ratkaisuista.
Nopeassa etenemisessä oleellisia asioita voi jäädä huomaamatta.
Työntekijä saattaa myötäillä liikaa asiaansa hoitavaa asiakasta.
Työntekijä ei ehkä malta kuunnella asiaansa hoitavan kertomusta riittävästi.
Vaikeissa tai monimutkaisissa ongelmissa voi olla vaikea uskoa yksinkertaisiin ratkaisuihin.

Ratkaisukeskeisyyden soveltamisen ongelmia

Ratkaisukeskeisyyden soveltaminen sosiaalityössä saattaa eristäytyneiden tai vähän yhteiskunnallista valtaa käyttävien asiakkaiden kanssa merkitä, että asioita tarkastellaan vain yksilöllisestä näkökulmasta. Tämä rajoittaa menetelmän käyttömahdollisuuksia, koska sosiaalityön yksi ulottuvuus oli yhteiskunnallinen vaikuttaminen (Payne M, 1997).

Toinen ratkaisukeskeisyyden kritiikki liittyy sen vapaaehtoisuutta korostavaan puoleen. Lastensuojelussa on esimerkiksi tilanteita, joissa voi olla erittäin vaarallista luottaa siihen, että tavoitteiden toteutuminen yksinään poistaa vakavat ongelmat (Arnkil T & Erikssson E 1996). Tähän kritiikkiin on vastattu kehittämällä Turvaa arkeen -sovellus (Turnell 1999, Sundman 2004). Sovelluksessa hyödynnetään lastenhoidon verkostoja, paikallista ammatillista osaamista, riskien kartoitusta ja turvatekijöitä yhdessä (mt.)

Ratkaisukeskeisyyden kehittyminen

Lyhytpsykoterapian malli pohjana

Ratkaisukeskeinen malli on syntynyt kiinnostuksesta tutkia ja hoitaa ihmisten ongelmia sosiaalisesta vuorovaikutuksesta käsin vaihtoehtona psykopatologisille hoidoille.

Teoreettista taustaa:

• Milton H. Ericksonin terapeuttinen lähestymistapa (Mental Health Institute, 1960-luku)
• systeemiteoriat
• erilaiset viestintä- ja vuorovaikutusteoriat (1940-50 -luvuilla)
• muut teoriat: esim. pragmatismi, Ludwig Wittgensteinin ajattelu
• konstruktivistiset teoriat
• kieltä koskevat teoriat

Mental Research Instituten (MRI) lyhytterapiassa psyykkisiä ongelmia lähestyttiin uudella tavalla:
sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys asiakkaiden ongelmien ymmärtämisessä korostui
kiinnitettiin huomiota ratkaisuyrityksiin, tapoihin, joilla asiakkaat yrittivät ratkaista ongelmaansa.
Terapeutin tehtävänä oli ymmärtää miten asiakkaan ratkaisuyritykset olivat alkaneet ylläpitämään tai pahentamaan ongelmaa ja auttaa asiakasta löytämään ongelmaansa uudenlainen ratkaisu, joka katkaisisi ongelmaa ylläpitävän noidankehän. (Watzlawick -74, Sundman -89).

Varsinainen ratkaisukeskeinen malli syntyi pari- ja perheterapiaa tekevien terapeuttien ja tutkijoiden ryhmästä Milwaukeessa 1970-luvun puolivälissä (Malinen T, -01). Milwaukeen ryhmässä Brief Family Therapy Centerissä (BFTC) keksittiin aluksi, että positiivinen palaute rohkaisi ihmisiä toimimaan ja ajattelemaan uudella tavalla ongelmatilanteissa. Toinen merkittävä havainto oli se, että perheiden ongelmatilanteisiin voitiin vaikuttaa ja puuttua useasta kohdasta.

Siirtymä ongelmista ratkaisuihin

1980-luvun puolivälissä BFTC:n työryhmä siirsi työskentelyn painopisteen ongelmista ja niiden poistamisesta ratkaisuihin ja niiden luomiseen. Alettiin tutkia tilanteita, joissa ongelmat eivät esiintyneet tai eivät voisi esiintyä. Asiakkaiden kanssa siirryttiin enenevässä määrin puhumaan paremmasta tulevaisuudesta, ei huonosta menneisyydestä.

Tulevaisuuden hahmottamisen lisäksi ratkaisukeskeisessä työskentelyssä paljastetaan, analysoidaan ja lisätään niitä menettelytapoja, joita asiakkaat jo käyttävät ainakin jossain määrin selvitäkseen ongelmistaan (Kim Berg 1991, Nunnally 1991).

1990-luvulta alkaen on sosiaalikonstruktivistisesti korostettu ilmiöiden, sanojen ja puheen monimerkityksellisyyden tietoista käyttämistä (De Shazer 1992, Riikonen 1992). Suositusta elämänkerrallisesta ja empowerment-näkökulmasta on Dulwich Centerissä Australiassa kehitetty nk. narratiivinen menetelmä (White&Epston 1989, Morgan A, 2000).

Käytännön työn systematisointi prosessikuvauksiksi ja malleiksi

Ratkaisukeskeisyyttä on kehitetty käytännön työtä systemaattisesti arvioiden, ei teoreettisista pohdinnoista käsin. Itse asiassa menetelmälle ei vieläkään ole kattavaa teoriaa. Sen sijaan monet sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät tunnistavat omat kokemusperäiset tapansa kuullessaan ratkaisukeskeisistä jäsennyksistä. Ratkaisukeskeisyys määritellään myös eräänlaiseksi työkalupakiksi, jossa kysymykset ja ehdotukset ovat pakin havaittavissa olevia työkaluja.

Vaikka ratkaisukeskeisyydellä ei ole kattavaa eikä yhtenäistä teoriaa, sitä voidaan perustella selkeillä prosessikuvauksilla ja malleilla (esim DeShazer 1998). Ratkaisukeskeisyyttä on sovellettu mitä erilaisimmissa konteksteissa ja työtilanteissa johtamisesta valokuvaukseen ( Hirvihuhta H & Litovaara A 2003, Halkola U & Pehunen P 2004). Sosiaalityössä on tuskin työkenttää, jossa sitä ei olisi käytetty (esim Anis M 1999).

Ratkaisukeskeisisyydestä on useita perusteellisesti kliinisesti arvioituja malleja. Tunnetuimmat ovat MRI:n, BFTC:n, Dulwich Centerin ja Suomessa kehitetty Re-Teaming malli (Ahola & Furman, 1997). Tutkimuksia ratkaisukeskeisyyden vaikuttavuudesta on tehty noin 15 (Gingerich W 2000). Helsingin psykoterapiaprojektissa on vertailtu ratkaisukeskeistä ja analyyttistä lyhytterapiaa (Knekt P & Lindfors O. 2004).

Ratkaisukeskeisistä jäsennyksistä puuttuu suora yhteiskunnallinen kytkentä. Jäsennyksissä on kuitenkin runsaasti viittauksia sosiologisiin kielen merkitystä koskeviin ja empowerment-teorioihin (de Shazer -91). Lisäksi voimavarojen, ratkaisujen, tulevaisuuden suuntautumisen ja ei-normatiivisyyden korostaminen ja hyödyntäminen voidaan liittää post-moderneihin yhteiskunta- ja kulttuuri-ilmiöihin (Gidddens -90, Eräsaari –91, Tulosjohtaminen -91).

Erot ja yhtymäkohdat muihin lähestymistapoihin

Ratkaisukeskeisillä periaatteilla on myös yhtymäkohtia sosiaalityössä esiintyviin psykososiaaliseen työn lähestymistapoihin. Ratkaisukeskeisessä perinteessä työn lähtökohdat, johon omatoimisuuden ja valtaistamisen tukeminen voidaan liittää, sovitaan kuitenkin aina tilannekohtaisesti erikseen ilman ennakko-oletuksia mahdollisista lisäresursseista tms.

Psykososiaalisessa työssä korostetaan yleensä sitä, että työntekijän on ymmärrettävä ihmisten elämäntilanteen kokonaisuus. Ratkaisukeskeisyydessä haetaan kuitenkin esiin vain tilanteen ajankohtaisin ja tärkein tekijä.

Ratkaisukeskeisen asiantuntijan tulee kuulla tarkasti mitä ihmiset sanovat, psykososiaalisen apparaatin hallitsevan asiantuntijan tulee taas tulkita myös rivien välisiä viestejä. Psykososiaalisesti työskentelevältä työntekijältä saattaa odottaa “oikeiden” toimenpiteiden valitsemista ja toteuttamista, ratkaisukeskeinen työntekijä puolestaan haluaa ihmisten löytävän ja toteuttavan omia ideoitaan.

Seuraavassa kuvassa on pelkistetty malli ratkaisukeskeisten mallien logiikasta verrattuna tavallisimpiin hoitotyön malleihin.

Kuvio: Tavallisimpien hoitotyömallien logiikan vertailu.

Lähde: Sundman 1992.

Kuviossa tekstitasot esittävät miten mallit käsitteellistivät keskellä olevaa joko itse koettuja tai toisten kuvaamia tapahtumia. Ratkaisukeskeiset mallit käsitteellistävät vähemmän tilanteita kuin psykodynaamiset mallit. Ihmisten tukemisen suhteen mallit liikkuvat sen sijaan samoilla linjoilla.

Ratkaisukeskeiset ja kognitiiviset mallit ovat samalla puolella toiminnan ja osittain oppimisen korostamisessa ja eri puolilla suhtautumisessaan syy-seuraussuhteisiin. Sekä kognitiiviset että psykodynaamiset mallit ovat deterministisiä, kun ratkaisukeskeisissä malleissa syy-seuraussuhteita pidetään sopimuksenvaraisina. Sekä ratkaisukeskeisillä että systeemisille malleille on yhteistä vuorovaikutuksellisten osien tarkastelu.

Psykodynaamisille ja kognitiivisille malleille on ominaista vahva ongelmien yksilönäkökulma. Sen sijaan systeemisen ja psykodynaamisen ajattelun ymmärtämistä, syiden etsimistä ja asiantuntijasuhteen tarkkaa säätely apua hakeviin on ratkaisukeskeisille (ja osittain kognitiivisille) malleille vierasta.

Lähteet:

Aarninsalo Pekka, Mattila Antti: Frustra fit per plura, quod potest fieri per pauciora. Perheterapialehti 1a/88:3-8.
Anis Merja: Ratkaisukeskeisen menetelmän arviointitutkimus. Stakes FinSoc Työpapereita 2/1999.
Arnkil T E & Eriksson E (1996): Kenelle jää kontrollin musta pekka – kortti? Stakes tutkimuksia 63/1996).
Bergin Allen E, Garfield Sol L (1994): Handbook of Psychotherapy and Behavior Change.
Bertalanffy Ludwig (1968): General System Theory. Foundations, Development, Applications, New York. Bertalanffy Ludwig bibliografia: www.isss.org/lumLVB.htm
Brief Family Therapy Center (1988): Basic Premises of Solution Focused Brief Therapy
Brief Family Therapy Center (2000): Basic Assumptions about Parents and Children. Paper
Cade Brian & O´Hanlon William (1993): A Brief Guide to Brief Therapy. Norton
Cade Brian: Brief/Strategic approaches to therapy: A Commentary. Australian and New Zealand Journal of Family Therapy 8/87.
Eräsaari Risto: Social Policy without “Metaphysics” Teoksessa Deprivation, Social Welfare and Expertise; (ed) Juhani Lehto. National Agency for Welfare and Health. Research reports 7/1991. Vapk.
Epston David: Collected Papers. Dulwich Centre Publications 1989.
Von Foerster Heinz (1978): On Constructing a Reality in Watzlawick Paul (ed) How Real is Real. Norton.
Furman B & Ahola T (1988):The Return of the Question Why. Family Process 4:395-409.
Furman Ben, Ahola Tapani: Solution Talk: Hosting Therapeutic Conversations. Norton 1992. -Muuttuset, terapiasta ratkaisuihin. Lyhytterapiainstituutti 1993.
Furman Ben, Ahola Tapani: Reteaming; Työyhteisön ratkaisukeskeinen kehittäminen. Lyhytterapia-instituutti 1997.
Giddens Anthony: The Consequencies of Modernity. Polity Press 1990.
Gingerich, W. J., & Eisengart, S (2000): Solution-focused brief therapy: A review of the outcome research. Family Process, 39, 477-498.
Gingerich Wallace (2000): www.gingerich.net/SFBT/research/Default.htm
Haley Jay (1973): Uncommon Therapy: The Psychiatric Techniques of Milton H Erickson. Norton .
Halkola Ulla & Pehunen Pirkko (2004): Valokuvan terapeuttinen voima. Ratkes lehti 3/2004
Hirvihuhta Harri & Litovaara Anneli: Ratkaisuun taito. Tammi 2003.
Hjerth Michael: Föredrag på Nordic Symposium I Göteborg 1998.
Indirect approaches in therapy (1986): de Shazer Steve, Kral Ron (ed.) Aspen
The Invented Reality. Watzlawick ed (1985). Norton
De Jong Peter, Kim Berg Insoo (1997): Interviewing for Solutions. Wadsworth Pub Co.
DeJong Peter & Kim Berg Insoo (2002):Interviewing for Solutions.
Brooks/Cole.
Kim Berg Insoo: Perhekeskeisen työn opas. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1991.
Knekt Paul & Lindfors Olavi eds, (2004): A randomized trial of the effects of four forms of psychotherapy on depressive and anxiety disorders. Helsinki Psychotherapy Study, Kela 2004.
Makkonen Mikko: Ongelmainen avioero - Kysymysinterventioita ratkaisun löytämiseksi. Suomen Lääkärilehti 28/89.
Malinen Tapio: Ajattelutankista uuteen terapiaan. Ratkes lehti 2-3/01.
Mattila Antti, Furman Ben: Lyhytkestoisen psykoterapian tuloksellisuudesta. Suomen lääkärilehti 13/2000
Miller S D, Hubble D, Duncan B (1996): Handbook of Solution Focused Brief Therapy. Jossey-Bass .
Morgan Alice (2000): What is Narrative Therapy?. Dulwich Centre Publications.
Niiniluoto Ilkka (1984): Johdatus tieteenfilosofiaan. Otava.
Nunnally Elam& Tuovinen Liisa: Training Finnish Diakonate Workers in Solution focused Brief Therapy. Seminar at the World Family Therapy Congress in Jyväskylä June 1991.
Nurmi Kerttu: Ratkaisukeskeisen koulutuksen arviointia. Seminaarityö. Helsingin Yliopiston kasvatustieeen laitos 1992.
Payne Malcolm (1997): Social Contruction in Social Work and Social Action. Lecture at Helsinki University August 11th 1997.
Psykoterapiakoulutustyöryhmän muistio. Opetusministeriö 2003.
Rantalaiho Ulla-Maija: Sosiaalityöntekijä lapsen etua etsimässä teoksessa
Riikonen Eero: Auttamistyön ongelmakäsitykset ja haastattelukäytännöt. Kuntoutussäätiön julkaisuja 1992.
Saarnio Pekka: Puheen ohjaava vaikutus sosiaalityön asiakastilanteissa. Moniste 1994.
de Shazer Steve (1988): Clues to solution in Brief Therapy. Norton
de Shazer Steve: Keys to solution in brief therapy. Norton 1985.
de Shazer Steve (1991) Putting Difference to Work. Norton
de Shazer Steve (1994): Words were Originally Magic. Norton.
de Shazer Steve: Putting difference to work. Norton 1991.
Shotter John: Conversational Realities: the Construction of Life through Language (CR), Sage, 1993.
Sierla Jussi & Alpola Matti: Erityislastenkodista nuoriso- ja perheasemaksi. Sosiaalihallituksen raporttisarja 15/1990.
Sosiaalityön eettiset jännitteet. STL 1993. Karvinen S (toim.)
Sundman Peter: Avioliitto- ja Perheneuvonnan vaikuttavuus. Sosiaaliviraston julkaisusarja A7/1993.
Sundman P: Die Hinterseite der Lösungsorientierung in Eberling W &
Vogt-Hillman M (ed): Kurzgefasst; Zum Stand der lösungsorientierten Praxis in Europa. Borgman 1998
Sundman Peter: Ratkaisukeskeisyys työmenetelmänä. Moniste 1992.
Sundman P: Sosiaalityön luentomonisteet 1996-2000.
Sundman Peter: Tavoite ja ongelma ratkaisukeskeisessä terapiassa. Perheterapialehti 1/1989.
Sundman Peter (2004): Turvaa Arkeen elektroninen käsikirja.
Tarkkanen Tiina: Lastensuojelusta perheensuojeluun. Lapsen Maailma 9/1991.
Turnell Andrew, Edwards Steve (1999): Signs of Safety. Norton.
Watzlawick Paul, Beavin Janet, Jackson Don (1967): Pragmatics of Human Communication. Norton .
Watzlawick Paul, Weakland J, Fisch R: (1974)
Change. Principles of Problem Formation and Problem Resolution. Norton
White Michael: Selected Papers. Dulwich Centre Publications 1989.
Yhteistyöllä tuloksiin. Tulosajattelu ja tulosjohtaminen Helsingin kaupungin hallinnossa. Helsingin kaupunki: Henkilöstöasiain keskuksen julkaisuja A4/1991

Tämä sivu on kopioitu SOSWEB –Sosiaalityön menetelmät –sivustolta.
SOSWEB – Sosiaalityön menetelmät –sivusto [WWW-dokumentti]
Helsingin yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan laitos.
http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/ratkaisu.htm [21.9.2007]