Piirtäminen

Piirtäminen työskentelymenetelmänä
Lapset ja luova ilmaisu

Piirtäminen työskentelymenetelmänä

Sosiaalityö on perinteisesti perustunut pitkälti sosiaalityöntekijän ja asiakkaan väliseen kielelliseen kanssakäymiseen. Kaikille ei kielellinen ilmaisu kuitenkaan ole vahvin tapa oman itsen, omien kokemusten, näkemysten ja tunnetilojen ilmaisemiseen, minkä vuoksi on hyvä etsiä muitakin keinoja ilmaisun tueksi. Varsinkin vaikeille ja pahoille kokemuksille saattaa olla hankala, jopa mahdotonta, löytää sanoja.

Yksi toisenlaisista ilmaisukeinoista on piirtäminen ja muu kuvallinen ilmaisu, jota voidaan hyvin hyödyntää myös lasten kanssa työskenneltäessä. Asiakasta voidaan kannustaa ilmaisemaan kuvallisesti esimerkiksi kokemustaan nykyisestä elämäntilanteestaan tai työskentelylle asettamistaan tavoitteista. Asiakas voi tutkiskella omaa elämäntilannettaan esimerkiksi piirtämällä siitä ensin synkän kuvan ja kokeilemalla vähitellen uudenlaisia sävyjä. Piirrokset voivat kuvata juuri tätä hetkeä tai pitempiä prosesseja. Olennaista on, ettei kuvia arvioida kuvataiteellisesti hyvinä tai huonoina vaan tärkeinä kertomuksina asiakkaan maailmasta.

Piirrostyöskentelyä voidaan jatkaa kuvista keskustelemalla. Kaikille kuviksi muuttuneille tuntemuksille ei kuitenkaan löydy sanoja, ja asiakkaan halua olla pukematta piirroksensa sanomaa sanoiksi tulee kunnioittaa.

Lisätietoa piirtämisen hyödyntämisestä asiakastyössä saa kuvataideterapiaan tutustumalla.

Lapset ja luova ilmaisu

Maaret Parviainen (2006) kirjoittaa kokemuksistaan luovien ilmaisukeinojen käytöstä lasten ja nuorten ryhmissä mm. seuraavasti:

”Nykymaailmassa arvostetaan kielellistä sujuvuutta ja sukkeluutta. Ne lapset ja nuoret, joiden on vaikea ilmaista itseään verbaalisesti, voivat helposti jäädä kuulematta.
Me aikuiset ennakoimme asioita, käytämme puheessamme vaikeita käsitteitä ja vierasperäisiä sanoja (kuten päihderiippuvuus tai depressio). Me jätämme harvoin yllätyksille varaa: Me teemme tulkintoja omista lähtökohdistamme käsin ja siten monesti kävelemme sanoillamme lasten yli. Taideilmaisun avulla on mahdollista käynnistää vuoropuhelu, jossa lapset voivat kertoa elämästään toisella tavalla jäämättä meidän aikuisten jalkoihin.
…
Ryhmissä lapset (lähes pääsääntöisesti) haluaisivat piirtää, leikkiä, maalata ja tehdä muita kädentöitä vieläkin enemmän. Hiljaiset ja vetäytyvät lapsetkin piirtävät ja maalaavat mielellään ja saattavat kertoa kokonaisia tarinoita kuvissaan. Kuvailmaisun kautta lapset voivat ulkoistaa kokemuksiaan ja käsitellä heille tapahtuneita asioita etäämmältä. Nekin ryhmän jäsenet, jotka eivät halua osallistua toimintaan, voivat seurata tarkasti muiden tekemisiä ja kommentoida näiden kuvia ja olla siten osallisina prosessissa.
Suurin osa lapsista haluaa jakaa työnsä ryhmän kanssa. On myös lapsia, jotka eivät halua, että heidän kuviaan käsitellään, ja tähän on kaikilla ryhmään osallistuvilla täysi oikeus.
Kun katselemme lasten ja nuorten tekemiä kuvia ryhmässä, emme tee niistä psykologista analyysiä, vaan kuvien tulkinnan tekevät lapset ja nuoret itse. He kertovat, mitä piirroksissaan näkevät ja mitä tunteita kuvat heissä herättävät. He itse antavat kuvilleen merkityksen. Olennaista ei ole niinkään se, mitä he ovat piirtäneet, vaan miten he ovat sen tehneet ja mitä kuva heille itselleen kertoo. Värit, muodot, viivojen intensiteetti ja monet muut asiat ovat merkityksellisempiä kuin varsinainen aihe, jota kuva ehkä esittää.
Kuvat ovat lahjoja, niitä ei arvostella, vaan ne kaikki ovat yhtä hyviä, arvokkaita ja ainutlaatuisia.”

Lähteet:

SOSWEB –Sosiaalityön työmenetelmät –sivusto.[WWW-dokumentti] Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos.

Parviainen, Maaret (2006) Kokemuksiani lastensuojelun avohuollon ryhmätoiminnasta ja luovien ilmaisumenetelmien käytöstä lasten ja nuorten ryhmissä