Parisuhteen roolikartta


Parisuhteen roolikartta® tarkastelee kahden aikuisen ihmisen vuorovaikutusta, yksilöllisiä motiiveja ja ulkoapäin tulevia rooliodotuksia. Taustalla on Morenon rooliteoria vuorovaikutussuhteista ja ihmisen erilaisten roolien suhteista toisiinsa.

Parisuhteen roolikartta

Roolikartta on työväline esimerkiksi parisuhdeongelmia ratkaistaessa, muutostarpeita havainnollistettaessa sekä parisuhdeterapiassa pareille, jotka haluavat keskenään tarkastella parisuhdetta ja huolehtia siitä. Parisuhteen roolikarttaa® voidaan käyttää mm. parisuhdekursseilla, keskusteluryhmissä, sekä keskusteltaessa yleisellä tasolla parisuhteen merkityksestä ja arvostuksesta. Roolikarttaa voivat käyttää parit itse jäsentämään omaa parisuhdettaan sekä parisuhdeasioiden parissa eri ammateissa toimivat.

Parisuhteen roolikartan® on kehittänyt Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän henkilökunta. Se on jatkoa Vanhemmuuden roolikartan® kehittämisestä alkaneelle kehittämistyölle. Kuntayhtymän henkilökunta sai Stakesin jakaman vuoden 2001 TERVESOS-innovaatiopalkinnon kehittämistyöstään.

Parisuhteen roolikartan® ensimmäinen versio sisältyy Vanhemmuuden roolikartta® – syvennä ja sovella, käyttäjän opas 2. Roolikartta on painettu myös 70 x 100 cm julisteena. Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä järjestää roolikartan käyttökoulutusta. Se on suunnattu ennen kaikkea ammattihenkilöille, jotka työssään käsittelevät parisuhteen ja perheen ihmissuhteiden kysymyksiä ja ongelmia.

Lähteet:

http://www.vslk.fi/index.php?main=roolikartat [3.9.2007]

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työvälineet

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012