Lue lisää

Esimerkki menneisyysmatkasta:
Kärkkäinen, Maria (2002) Ihmisen lapsi. Anneli 4 v 9kk. Tampere: Lumikki-kustannus / Team-Rinnevuori Oy.

 

Menneisyysmatkailu


Menneisyysmatkailulla eli Solveig-terapialla tarkoitetaan työskentelymallia, jossa yhdessä nuoren tai aikuisen kanssa käydään läpi hänen menneisyyttään oman elämäntarinan hahmottamiseksi.

Menneisyysmatkailun tarve perustuu ajatukseen, että monien lastensuojelun asiakkaina olleiden elämässä voi olla jopa kymmenen vuoden pituisia jaksoja, joista he eivät muista mitään.

Tällainen ”musta aukko” pyritään täyttämään Mihail Bahtinin käsitettä käyttäen ”kronotooppisilla yksiköillä” eli löytämään ”ajan, paikan ja tunteen muodostamia kokonaisuuksia, joiden avulla musta aukko pikku hiljaa täyttyy ja ihmiselle syntyy tunne siitä, että hänen elämäntarinansa on hänen hallinnassaan”.

Käytännössä menneisyysmatkailuun kuuluu mahdollisimman tarkan sukupuun sekä ”tikapuun” eli tarkan kronologisen elämänkulkukuvauksen muodostaminen asiakirjojen perusteella.

Tämän jälkeen lähdetään kiertämään paikkoja, joissa henkilö on elämänsä aikana ollut. Tavoitteena on tavata ihmisiä, jotka muistavat nuoren, ja uudistaa sukulaissuhteet.

Välineinä elämän läpi käymiseen toimivat esimerkiksi erilaiset esineet, vanhat lelut ja videofilmit. Prosessin aikana laaditaan omakirja, joka sisältää erilaisia dokumentteja elämästä ja johon sekä henkilö itse että menneisyysmatkan ohjaaja kirjoittavat tarinansa siitä, mitä matkalla tapahtui ja miltä se on tuntunut. (Varilo ym. 1999, 56-58.)

Lähteet:
Varilo, Esko; Lounavaara-Rintala, Helena; Vuornos, Pirjo; Wahlbeck, Jan-Christer & Varilo, Leena (1999) Lastensuojeluperhe – malli ja toiminta sekä tällaiseen perheeseen kuuluvien nuorten hoito. Teoksessa Aaltonen, Jukka & Rinne, Raili (toim.) Perhe terapiassa. Vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa. Helsinki: Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus, 50-59.

Lähde:

Tämä sivu on kopioitu SOSWEB – Sosiaalityön työmenetelmät –sivustolta.
SOSWEB –Sosiaalityön työmenetelmät –sivusto.[WWW-dokumentti] Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos.
http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/menneisyysmatkailu.htm [6.9.2007]

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työvälineet

Copyright THL toimitus@sosiaaliportti.fi

Päivitetty 31.12.2008