Vertaisryhmät

Sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien vertaisryhmät

Pesäpuu ry on kehittänyt yhteistyössä sosiaalityöntekijöiden ja sijaisperheiden kanssa sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin, siihen liittyvän käsikirjan sekä järjestää vertaisryhmien ohjaajakoulutusta.  

Kenelle?

Sijoitettujen lasten vertaisryhmät tarjoavat psykososiaalista tukea 5-12-vuotiaille lapsille ja antavat heille mahdollisuuden käsitellä huostaanotto- ja sijoituskokemustaan toisten samanlaisia asioita kokeneiden lasten kanssa.

Miksi?

Ryhmien tavoitteena on edistää lapsen sopeutumista sijaisperheeseen sekä syventää lapsen ja sijaisvanhempien välistä vuorovaikutusta. Pyrkimyksenä on ennaltaehkäistä lapsen syrjäytymistä, ongelmien syvenemistä ja sijoituksen katkeamista. Lasten ryhmän rinnalla kokoontuva sijaisvanhempien tai omahoitajien ryhmä tukee lasta ryhmäprosessin aikana ja sen jälkeen.

Miten?

Ryhmissä on 4-6 lasta ja osallistujat valitaan ennakkohaastatteluiden perusteella. Lasten haastattelua edeltävät sosiaalityöntekijän, sijaisvanhempien ja mahdollisuuksien mukaan myös biologisten vanhempien haastattelut.  Kokoontumisia on 10, 1½ tuntia kerrallaan.

Jokainen kerta alkaa Tunnesäätilakierroksella ja Tunnepyörällä. Toiminnan lomassa syödään välipalaa ja ryhmäkerta päättyy leikkiin tai rentoutukseen. Vertaisryhmässä jaetaan kokemuksia, opetellaan tunneilmaisua ja sosiaalisia taitoja satujen, tunnekorttien, verkostokarttojen sekä muiden toiminnallisten menetelmien ja välineiden avulla. Päähuomio on lapsen selviytymisen tukemisessa.

Jokaisella kerralla on oma teemansa, tunteensa ja pääajatuksensa, jota käsitellään toiminnallisesti:

Tutustuminen – JÄNNITYS: ”Joskus uudet tilanteet jännittävät ”
Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen – ONNI: ”Kaikki tunteet ovat sallittuja”
Ihmissuhteet ja kiintymys – PETTYMYS: ”Läheisiinkin ihmisiin voi pettyä”
Kiintymys- ja lojaliteetti – SURU: ”Saan rakastaa ketä haluan”
Menetykset – VIHA: ”Saan näyttää tunteeni”
Menetysten käsittely – PELKO: ”Pelko voi olla myös ystävä”
Selviytymiskeinot – HÄPEÄ: ”En ole ainoa sijoitettu lapsi”
Oikeus itsesuojeluun – ROHKEUS: ”Minulla on oikeus olla turvassa sijaisperheessä”
Itsetunto – YLPEYS: ”On oikein arvostaa itseään”
Päätösjuhla – KAIKKI TUNTEET: ”Voin vaikuttaa itse tulevaisuuteeni”

Ryhmäkertojen jälkeen kokoonnutaan yhdessä lapsen ja hänen ympärillään olevan tiimin kanssa yhteiseen palautekertaan, tulevaisuusverstaaseen. Palaute tähtää lapsen voimaannuttamiseen ja mahdollisista tuen tarpeista keskustelemiseen. Lapsi saa itse kertoa ryhmäkokemuksestaan ja näyttää halutessaan tekemiään töitä.

Lasten vertaisryhmätoimintaa järjestetään Suomessa jo usealla paikkakunnalla. Kokemukset ovat rohkaisevia.

Lisätietoja, käsikirja ja koulutusta: www.pesapuu.fi

Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli, Ohjaajan käsikirja. (2006) toinen painos Pesäpuu ry toim. Välivaara. Ensimmäinen painos, Holmberg & Hakkarainen toim. 2003.

Välivaara (2004) Sijoitettu lapsi tunnepyörässä. Menetelmiä ja välineitä lapsilähtöiseen lastensuojeluun. Pesäpuu ry.

Tekstin on laatinut:
Christine Välivaara

LUPAUS LAPSELLE®
Pesäpuu ry

1.10.2007

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työvälineet

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012