Väittämäkortit on 92 kortin sarja, jossa on erilaisia väittämiä ja/tai täydennettäviä lauseita seuraavista aihe-alueista: vanhemmuus, kasvatus ja rajat, erotilanteet ja sijaishuolto.
Kenelle?
Kortit on alun perin suunniteltu aikuisten kanssa tehtävää työtä varten, mutta soveltuvat myös lasten ja nuorten yksilö- ja ryhmätilanteissa käytettäviksi. Kortit ovat käyttökelpoisia myös perhetapaamisissa, jolloin keskustelussa ovat mukana niin aikuiset kuin lapsetkin. Kortteja voi käyttää myös koulutustilanteissa.
Miksi?
Korttien tarkoituksena on auttaa eläytymään lapsen kokemusmaailmaan tukemalla erilaisten mielipiteiden ja näkemysten esittämistä ja virittämällä keskustelua kyseisistä aihe-alueista. Korttien avulla voidaan rohkaista sanomaan ääneen erilaisia mielipiteitä ja perustelemaan niitä.
Miten?
Kortteja käytettäessä on tärkeä muistuttaa siitä, että on mahdollista olla eri mieltä eikä ainoaa oikeaa mielipidettä ole. Väittämät on pyritty laatimaan niin, ettei niihin ole olemassa oikeata tai väärää vastausta. Tämä on tärkeää todeta ääneen, ettei kukaan koe olevansa testattavana ja pelkää oman näkökulmansa esittämistä. Jokaiselle tulee antaa mahdollisuus oman mielipiteen esittämiseen.
LUPAUS LAPSELLE ®
Pesäpuu ry
1.10.2007