Turvaa arkeen lastensuojelussa
Riskien kartoitus
Uutta sisältöä ratkaisukeskeisyyteen
Yhteistyötä luovia työkäytäntöjä
Turvaa arkeen lastensuojelussa
Australialaiset sosiaalityöntekijät kehittivät 1990-luvun lopulla lastensuojelumenetelmän nimeltään Signs of Safety, suomeksi Turvaa arkeen. (Ks. Turnell & Edwards 1999). Turvaa arkeen -menetelmää on sovellettu menestyksellisesti Vantaalla vuosina 2001-2002 toteutetussa projektissa.
Menetelmä auttaa sosiaalityöntekijöitä arvioimaan perheen tilanteen turvallisuus- ja turvattomuustekijöitä, niin lapsen kuin vanhempienkin osalta. Työskentely tapahtuu yhdessä perheen kanssa siten, että perheen omat arvot, uskomukset ja merkitykset, sekä myönteiset puolet punnitaan suhteessa lasten hyvinvointia uhkaaviin riskeihin.
Tavoitteena on käyttää perheen omia ideoita asioiden korjaamiseen aina kun sitä pidetään mahdollisena. Keskeisenä toimintaperiaatteena on yhteistyö perheen kanssa, uhraamatta kuitenkaan ammatillista osaamista tai väheksymättä lapsiin kohdistuvaa vaaraa.
Riskien kartoitus
Riskien kartoitus on vaara- ja turvatekijöiden tutkimista.
Työ aloitetaan tekemällä perheen kanssa perusteellinen ja tasapainoinen riskien kartoitus keräämällä tarkat tiedot perheestä, sen verkostoista ja kulttuurista.
Prosessin aikana kartoitetaan myös työntekijöiden asiaan liittyvät ammatilliset tiedot ja verkostot, sekä kartoitetaan perheen vaara- ja turvallisuustekijät. Vaara- ja turvallisuustekijät kirjataan lomakkeelle, samoin perheen tavoitteet ja ne asiat, jotka työntekijät toivovat tapahtuvan, jotta asiakkuus loppuisi.
Turva-arviointilomake
1. Keitä asia koskee?
2. Mikä on hyvin?
3. Mistä olemme eniten huolissamme?
4. Kuinka vaarallista ja turvallista lapsilla on asteikolla 0-10?

5. Mistä tiedämme että lapsilla on riittävän turvallista? (oma tavoite)
6. Mitä lapset, vanhemmat / perhe haluavat?
7. Mitä teemme nyt seuraavaksi?
8. Mitä muuta + mistä kehua?
9. Mitä ja miten tarvittavia muutoksia seurataan?
Uutta sisältöä ratkaisukeskeisyyteen
Perinteiseen lastensuojeluun verrattuna uutta on se, että ongelmien ohella arvioidaan myös lasten turvallisuutta ylläpitäviä tekijöitä lähiympäristössä, etenkin lasten perheessä. Osittain uutta on se, että niin vaara- kuin turvatekijät tutkitaan aiempaa tarkemmin.
Turvaa arkeen -menetelmä toi riskien hallintatavat ja ammatillisen osaamisen hyödyntämisen ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan. Ratkaisukeskeisissä lastensuojelu- ja perhetyön sovelluksissa korostettiin aiemmin yhteistyötä perheiden kanssa ja perheiden voimavaroja. Asetelmaan liittyi riskejä, tilanteissa, joissa ei ollut tarvittavaa varmuutta siitä, että yhteistyöllä edistyttäisiin riittävästi, eikä sosiaalityöntekijöiden valtaa huomioitu tarpeeksi.
Yhteistyötä luovia työkäytäntöjä
Kohtele palvelun saajia yhteistyöhön kykenevinä ihmisinä
Olettamus että perhe kykenee muuttumaan voi luoda toivoa ja mahdollisuuksia. Ole perhettä kohtaa mahdollisimman ennakkoluuloton. Lähesty heitä mahdollisina yhteistyökumppaneina turvallisuuden luomiseksi.
Tee yhteistyötä henkilön kanssa, ei väärinkäytön
Työntekijöiden on mahdollista luoda suhde perheen jäseniin hyväksymättä millään tavalla väärinkäyttöä. Kuuntele ja vastaa palvelun saajien kertomukseen. Anna perheelle vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kommentoida sinua. Opettele mitä he haluavat. Työntekijän on oltava avoin ja rehellinen, erityisesti tutkimuksissa. Kohtele palvelun saajaa yksilönä.
Ota huomioon, että yhteistyö on mahdollista, vaikka pakkokeinoja on käytettävä
Työntekijät joutuvat melkein aina käyttämään jonkin asteisia pakkokeinoja ja hallinnollista määräysvaltaa vaarallisten tilanteiden estämiseksi. Sen ei kuitenkaan pitäisi estää heidän pyrkimystään luoda yhteistyökumppanuutta vanhempien kanssa. Pakkokeinot ja yhteistyö voivat esiintyä yhtaikaisesti. Kehitä taitoja hoitaa näitä tilanteita.
Kaikissa perheissä on turvallisuuden merkkejä
Kaikilla perheillä on kykyjä ja vahvuuksia. He huolehtivat lastensa turvallisuudesta ainakin joiltakin osin ja useimmiten. Varmista, että näitä turvallisuuden merkkejä huomioidaan tarkasti.
Korosta turvallisuutta
Lastensuojelutyö keskittyy aina lisäämään turvallisuutta. Jatka tätä orientaatiota miettimällä toimiston ja työntekijän roolia, sekä asiakastyön yksityiskohtia ja toimenpiteitä.
Opettele mitä asiakas haluaa
Arvosta asiakkaan huolia ja toiveita. Käytä palvelun saajan tavoitteita asiakassuunnitelman laadinnassa ja asiakkaiden motivoimiseksi muutokseen. Yhdistä palvelun saajien ja toimiston tavoitteet aina kun ne sopivat yhteen.
Hae aina yksityiskohtia
Houkuttele aina esiin yksityiskohtia eri tilanteiden niin kielteisistä kuin myönteisistä puolista. Ratkaisut saavat alkunsa yksityiskohdista, ei yleistyksistä.
Keskity pieniin muutoksiin
Ajattele, puhu ja toimi pienten muutosten aikaansaamiseksi. Älä hermostu kun suuret muutokset eivät heti toteudu. Keskity pieniin, saavutettavissa oleviin tavoitteisiin ja anna tunnustusta kun ne on saavutettu.
Älä sekoita asiakastyön yksityiskohtia arviointeihin
Arvioi vasta kun mahdollisimman paljon tietoa on kerätty. Älä sekoita näitä johtopäätöksiä tapauksen yksityiskohtiin. Muista että muut, varsinkin perhe, arvioivat yksityiskohtia eri lailla.
Tarjoa vaihtoehtoja
Vältä asiakkaiden alistamista liiallisella määräämisellä. Tarjoa sen sijaan mahdollisimman paljon vaihtoehtoja. Se liittää perheen jäsenet prosessiin ja luo yhteistyötä.
Käytä keskusteluja muutostilanteina
Pidä keskustelua väliintulon. Työntekijän ja palvelun saajan välinen vuorovaikutus on avain muutokseen.
Käytä työkäytäntöjä pyrkimyksinä, eikä olettamuksina
Yritä koko ajan soveltaa työkäytäntöjä. Pysy kuitenkin nöyränä. Taitavimmankin työntekijän on harkittava tarkoin ja toimittava varoen soveltaessaan työkäytäntöjä. Muista ettei kukaan aina saa kaikkea kohdalleen lastensuojelutyössä.
Lähteet:
Arnkil Tom E & Eriksson Esa: Kenelle jää kontrollin musta pekka - kortti? Stakes tutkimuksia 63/1996.
Berg Insoo & Kelly Susan (2000): Building Solutions in Child Protective Services. Norton.
Helminen Eija: Turvaa Arkeen -projekti Korsossa; Tavoite- ja turvakeskeisen lastensuojelutyön pohdintaa. Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian lastensuojelun sosiaalityön täydyennyskoulutusohjelma 2001-2003.
Kiuru Taina & Leijala Ritva: Turvaa Arkeen-projekti Korson sosiaaliasemalla. Laurea Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan täydentävä aikuiskoulutus 2002.
Kiuru Taina & Leijala Ritva: Turvaa Arkeen Korsossa - lastensuojelun kehittämisprojekti työntekijöiden kokemana Sosiaalialan täydentävä aikuiskoulutus. Laurea Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö 2003.
Sulavuori Maarit & Sundman Peter(2002): How get an Evaluation going in Social Work? Presentation at the 4th International Conference on Evaluation for Practice 4-6.7.02.
Turnell A & Edwards S, Andrew & Edwards Steve (1999): Signs of Safety. Norton
Lähteet:
Tämä sivu on kopioitu SOSWEB – Sosiaalityön työmenetelmät –sivustolta.
SOSWEB –Sosiaalityön työmenetelmät –sivusto.[WWW-dokumentti] Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos.
http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/turvaarkeen2.htm [6.9.2007]
http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/turvalomake.htm [6.9.2007]