Katso

Mallisarjikset, jotka voi tulostaa ja lähettää saatekirjeen mukana asiakaslapselle, silloin kun perhe kutsutaan ensimmäiseen tapaamiseen ja aloitetaan lastensuojelutarpeen selvitys

Nuorten sarjis

Lasten sarjis

 

Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio


Alkuvaiheen tilannearvio on lastensuojelun avohuollon sosiaalityön asiakkuuden alussa käytettävä systemaattinen malli, jonka tavoitteena on lapsen arjen ja elämäntilanteen selvittäminen sekä lapsen lastensuojelun sosiaalityön asiakkuuden tarpeen määrittäminen. Uuden lastensuojelulain mukainen lastensuojelutarpeen selvitys Lastensuojelulaki 27§ voidaan tehdä alkuvaiheen tilannearviomallia käyttäen.

Alkuvaiheen tilannearviossa olennaista on keskittyminen lapsen ja hänen vanhempien tai muiden läheisten kohtaamiseen. Tilannearvioprosessin aikana pyritään lapsen ja vanhempien kanssa yhteiseen tiedonmuodostukseen ja arviointiin lapsen tilanteesta. On olennaista, että prosessista vastaava sosiaalityöntekijä pystyy muodostamaan käsityksen lapsen arjesta sekä asiakkuuden ja suojelun tarpeesta. Asiakkaan itsensä kannalta tärkeämpää kuitenkin on, että työskentelyn aikana tieto, käsitys ja ymmärrys hänestä itsestä sekä omasta elämäntilanteesta lisääntyy.

Alkuvaiheen tilannearviolla haetaan myös tavoitteita ja sisältöjä lastensuojelun suunnitelmalliselle muutostyölle sekä kartoitetaan asiakkaan voimavaroja, joille työskentely voi pohjautua.

Alkuvaiheen tilannearvion prosessia määrittää lapsikeskeinen viitekehys. Täten koko prosessin ja sen eri tapaamisten tavoitteena on antaa lapselle mahdollisuus osallisuuden kokemukseen. Sosiaalityöntekijän vastuulla on lapsen osallisuuden mahdollistaminen tilannearviotyöskentelyn aikana.

Alkuvaiheen tilannearviosta vastaa lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Tilannearvio tehdään parityönä yhdessä toisen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän kanssa. Lapsen huomioimisen ja osallisuuden kokemuksen mahdollistamisen kannalta työparina työskentely on olennaista. Alkuvaiheen tilannearviossa on suosittu, että sosiaalityöntekijä on sekä lapsen että vanhemman työntekijä.

Alkuvaiheen tilannearvioprosessi etenee seuraavasti:

Alkutapaaminen. Läsnä lapsi ja vanhemmat. Teemana esittäytyminen, tutustuminen, asiakkuuden syyn nimeäminen, lapsen arjen selvittämisen aloittaminen sekä tilannearvion kulusta sopiminen. Erityisesti huomioitava myös

  • yhteistyöverkoston selvittäminen sekä
  • jo tarjotun avun ja tuen selvittäminen

Lapsen omat tapaamiset. 1-3 kertaa tarpeen mukaan. Teemoina vaihdellen: koti, koulu/päiväkoti, vapaa-aika, lapsen käsitys itsestään sekä tunteet.

Vanhempien tapaamiset.Vähintään yksi, tarpeen mukaan enemmän. Teemoina: lapsi, lapsen arki ja tarpeet sekä vanhemmuus.

  • jokin ylläolevista tapaamisista on kotikäynti

Kirjallinen yhteenveto. Suunnataan lapselle ja vanhemmille. Yhteenveto sisältää kuvauksen selvityksen etenemisestä, tapaamisten aikana esiintulleita asioita lapsen arjesta ja toiveista, vanhempien ja mahdollisesti yhteistyökumppaneiden näkemyksiä lapsesta  sekä sosiaalityön kannan ja näkökulman lapsen asiakkuuden tarpeeseen.

Yhteenvetotapaaminen. Läsnä ovat lapsi ja vanhemmat. Tapaamisen tavoitteena on  käydä keskustellen läpi  kirjallinen yhteenveto sekä sopia asiakkuuden jatkosta ja jatkotyöskentelystä.

Lasten ja vanhempien tapaamisissa on suosittu toiminnallisia menetelmiä ja välineitä, jotka tukeva asiakkaan moninaista itseilmaisua ja mahdollistavat lapsiystävällisen työtavan. Toiminnallisten menetelmien käyttö on mahdollista ilman erillistä koulutusta, olennaista on rohkeus käyttää niitä. Välineitä ja ohjeita niiden käyttämiseen löytyy mm. tilannearvion käsikirjasta sekä pääkaupunkiseudun lastensuojelun kehittämisyksikkö -hankkeen kotisivuilta. Kotisivut

Alkuvaiheen tilannearvion prosessi ja menetelmät sopivat soveltaen kaikille lastensuojelun sosiaalityön asiakkaille.
Asiakaskohtaisesti on kuitenkin aina huomioitava:

  • prosessin eteneminen (esim. montako tapaamista ja millä kokoonpanolla)
  • lapsen perheen kokoonpano (ydinperhe, uusperhe) ja ketkä osallistuvat työskentelyyn (osallistuvatko perheen kaikki lapset)
  • asiakaslapsen ikä ja sukupuoli (vauva, leikki-ikäinen, nuori -> teemat ja menetelmät vaihtelevat)
  • maahanmuuttajaperheet
  • asiakasperheen ongelman luonne (onko jotain erityistä huomioitavaa esim. lapsen turvallisuuden kannalta)

Alkuvaiheen tilannearvio kehittäminen alkoi Helsingin sosiaalivirastossa Kohtaavaa lastensuojelua -hankkeessa 2001-2005 ammattikäytäntöä tutkivalla työotteella käytännön asiakastyötä tehden. Täten mallin käyttöä ja toimivuutta on testattu välittömässä yhteydessä lastensuojelun arkityöhön. Mallin kehittämistä jatkettiin Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten seutukunnallisessa Kaupunkisosiaalityön osaamisen ja moniammatillisten työmuotojen kehittämishankkeessa 2003-2005, jonka aikana mallia juurrutettiin pääkaupunkiseudun lastensuojelun sosiaalityön työkäytännöksi.

Kirjallisuus:

Ervast, Sari-Anne & Tulensalo, Hanna (2006) Sosiaalityötä lapsen kanssa. SOCCAn ja Heikki Waris –instituutin julkaisu 8/2006
Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2005) Lapsikeskeinen tilannearvio ja työprosessi lastensuojelun sosiaalityössä. Teoksessa Satka Mirja, Karvinen-Niinikoski Synnöve,
Nylund Marianne & Hoikkala Susanna (toim.) (2005) Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsinki: Palmenia-kustannus. 304-321.
Kääriäinen, Aino (2006) Alkuvaiheen tilannearviointi lastensuojelussa -opas. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto.
Pietilä, Niina (2005) Uusi toimintatapa lastensuojeluun? Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallin käyttöönoton tarkastelua. Kaupunkisosiaalityön hanke.
Sosiaaliviraston työpapereita.
Nousiainen, Kirsi (2005) Alkuvaiheen tilannearviointi lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Kaupunkisosiaalityön hanke. Sosiaaliviraston työpapereita.
Hipp, Tiia (2007)  Lastensuojelu ja asiakastyön taidot – opiskelijana kentällä.

Tekstin on laatinut:
Hanna Tulensalo
Tiina Muukkonen

Ks. tilannearvion käsikirja.
Muukkonen, Tiina  & Tulensalo, Hanna (2004) Kohtaavaa lastensuojelua. Lapsikeskeisen lastensuojelun sosiaalityön tilannearvion käsikirja.

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työvälineet

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012