Perhehoito

Tiedot perhehoitoa koskevista lakimuutoksista löytyy sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfosta 20.9.2011. Tiedote 92/2011 perhehoitoon liittyen. Perhehoitajalaki (Finlex)

Perhehoidolla tarkoitetaan lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa eli sijaisperheessä. Lasten ja nuorten perhehoitajia kutsutaan myös sijaisvanhemmiksi.

Perhehoitoa voidaan käyttää huostaanotettujen lasten ja nuorten hoidon ja huolenpidon järjestämiseksi, kiireellisesti sijoitettujen lasten ja nuorten hoidon ja huolenpidon järjestämiseksi tai kun lapsi tai nuori sijoitetaan avohuollon tukitoimena . Jotkut perhehoitajat toimivat lisäksi myös tukiperheenä. Tukiperhetoiminta kuuluu lastensuojelun avohuollon tukitoimiin.

Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle lapselle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalista kehitystään. Perhehoitoa annetaan lapselle jonka ei katsota olevan laitoshuollon tarpeessa ja jonka hoitoa, kasvatusta tai muuta huolenpitoa ei voida tarkoituksenmukaisesti järjestää hänen omassa kodissaan, lapsen läheisverkostossa tai muissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.

Sijaiskodilla tarkoitetaan perhehoitajalain mukaisen toimeksiantosopimuksen tehneen perhehoitajan omassa kodissaan antamaa lapsen hoitoa ja kasvatusta siten, että lapsi ja perhehoitaja asuvat yhteisessä kodissa.

Sijaishuollon painopistettä pyritään siirtämään laitoshoidosta perhehoitoon. Vuonna 2012 voimaan tulevan lastensuojelulain muutoksen mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa. 

Tekstin on laatinut
Verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työprosessi

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 26.4.2012