Muu lapsen tarpeen mukainen hoito

Lapsen sijoittaminen kotiin
Sukulaissijoitus
Yksityinen sijoitus
Perheen asuminen laitoksessa lapsen kanssa

Lapsen sijoittaminen kotiin

Lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti, enintään 6 kuukaudeksi, myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi, lastensuojelulaki 49§ (Finlex). Tämä tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun valmistellaan huostaanoton jälkeen lapsen palauttamista kotiin ja halutaan varmistua, että se on lapsen kannalta hyvä ratkaisu.

Tällöin lapsen ja kodin tilannetta seurataan asiakassuunnitelmassa määritelty aika, jonka kuluessa päätetään siitä, tuleeko lapsen huostaanotto lopettaa, vai onko huostaanottoa ja kodin ulkopuolista sijoitusta syytä jatkaa. Lasta väliaikaisesti kotiin sijoitettaessa on tehtävä sijaishuollon muuttamista koskeva päätös, jossa määritellään aika, jonka kuluessa edellä mainittu arviointi tehdään.

Muissa tilanteissa omaan kotiin sijoittamiselle tulee olla poikkeuksellisen painavat perusteet. Mainittu syy voi koskea esimerkiksi tilanteita, joissa huostaanoton perusteena ovat olleet esimerkiksi lapselle välttämättömien terveydenhuollon toimenpiteitten turvaaminen, jolloin lapsi voidaan niiden suorittamisesta huolimatta turvallisesti sijoittaa kotiinsa. Lapsi voidaan tarvittaessa noutaa sairaalaan hoitotoimenpiteitten suorittamiseksi. (Räty 2007, 294-295)

Sukulaissijoitus

Lapsi voidaan sijoittaa myös sukulaisten luo. Sukulaisilla ei ole kuitenkaan erityistä oikeutta saada lasta luokseen asumaan vaan sijoituspaikan valinnan lähtökohtana on lapsen tarve. Lapsi sijoitetaan paikkaan, joka kokonaisharkinnan kautta parhaiten vastaa hänen tarpeeseensa. Ennen päätöstä sijoittamispaikasta on lapsen läheisverkosto kartoitettava.

Pesäpuu ry on kehittänyt sukulaissijoituksiin liittyvää toimintaa vuosina 2002-2003. Projektin tuloksena syntyi lastensuojelun sosiaalityöntekijöille työkirja, joka sisältää sukulaissijaisvanhemmuuteen liittyvää tietoutta ja sukulaissijaisvanhempien kanssa tarkoitetun työskentelymallin sekä opaskirjan sukulaissijaisvanhemmille. Lisätietoa sukuperheprojektista

Yksityinen sijoitus

Lapsi voidaan sijoittaa myös yksityisesti. Näissä tapauksissa on huomioitava, että

  • lapsen huoltajan on hyväksyttävä sijoitus ja huoltaja valitsee sijoituspaikan
  • lapsen huoltaja vastaa edelleen lapsen elatuksesta
  • lapsilisät ja mahdolliset lapselle kuuluvat eläkkeet siirretään lapsen hoidosta vastaavalle henkilölle
  • lapsen hoidosta vastaavalle henkilölle esitellään normaalit sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tarvittaessa tuetaan perhettä avohuollon tukitoimin

Yksityisesti sijoitetusta lapsesta tulee ilmoittaa kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, joka pitää rekisteriä kuntaan yksityisesti sijoitetuista lapsista.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on selvitettävä sopiiko yksityiskoti olosuhteiltaan lapsen hoitoon ja kasvatukseen, kykeneekö lapsen luokseen ottanut henkilö huolehtimaan lapsesta sekä onko sijoitus lapsen edun mukainen. Sijoituksen hyväksymisestä on tehtävä päätös, lastensuojelulaki 81§ 2mom (Finlex). Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on myös seurattava mainittuja edellytyksiä sijoituksen jatkumiselle sekä tukitoimien tarvetta.

Perheen asuminen laitoksessa lapsen kanssa

Lapsen kannalta on joskus paras vaihtoehto sijoittaa koko perhe asumaan laitokseen lapsen kanssa asumaan. Usein koko perhe sijoitetaan esimerkiksi silloin kun tarvitaan perheen tilanteen arviointia tai perheessä on hyvin pieniä lapsia. Koko perhe voidaan sijoittaa esimerkiksi päihdehuoltolaitokseen tai perhekuntoutuskeskukseen.

Lähteet

  • Räty, Tapio (2007) Uusi lastensuojelulaki. Edita Publishing Oy. Helsinki.

Tekstin on laatinut
Verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työprosessi

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 13.4.2012