Yleistä
Ammatillisen perhekodin tilat ja muut edellytykset
Ammatillisen perhekodin vanhempien koulutus ja työkokemus
Luvan hakeminen ammatillisen perhekodin perustamiseksi
Lupahakemus
Yleistä
Ammatilliset perhekodit ovat perhehoidon ja laitoksen väliin sijoittuva sijaishuoltomuoto; eli ammatillisissa perhekodeissa hoidetaan sellaisia lapsia, joita ei esimerkiksi vaikeahoitoisuuden takia voi sijoittaa sijaisperheeseen.
Ammatillisella perhekodilla tarkoitetaan yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 922/2011 (Finlex) mukaisen luvan saanutta perhekotia, jossa sijoitettujen lasten kanssa yhteisessä kodissa asuu pääsääntöisesti kaksi hoidosta ja kasvatuksesta vastaavaa henkilöä.
Sosiaalihuoltolain mukaan ammatillisessa perhekodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää henkilöä, hoitajan kanssa samassa taloudessa asuvat alle kouluikäiset lapset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan luettuina. Sosiaalihuoltolaki (Finlex) Poikkeuksena tästä enimmäismäärästä on kuitenkin tilanne, jossa hoitoa annetaan sisaruksille tai saman perheen jäsenille.
Ammatillisessa perhekodissa voidaan hoitaa enintään seitsemää henkilöä, jos perhekodissa annettavasta hoidosta, kasvatuksesta ja muusta huolenpidosta vastaa vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa henkilöä, joista ainakin toisella on perhehoitajalain 1§ 3 momentissa ja toisella saman pykälän 2 momentissa säädetty kelpoisuus. Sosiaalihuoltolaki (Finlex)
Kahta hoidettavaa lasta kohden tulee työskennellä vähintään yksi hoito ja huolenpitovastuussa oleva henkilö. Ammatillisen perhekodin perustaminen edellyttää tehtävään sopivaa koulutusta ja työkokemusta sekä sellaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia, että tehtävän hoitaminen on mahdollista. Ammatillisella perhekodilla tulee olla vastuuhenkilö, joka vastaa toiminnasta ja sen laadusta. Ammatillinen perhekotitoiminta on luvanvaraista toimintaa. Aluehallintovirastoviranomaiset (AVI) myöntävät luvat omalla alueellaan toimiville laitoksille ja Valvira käsittelee valtakunnallisten toimijoiden luvat.
Ammatillisen perhekodit tilat ja muut edellytykset
Perhekodin tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle sopiva. Henkilöstön lukumäärän tulee olla riittävä palvelujen tarpeeseen ja hoidettavien lukumäärään nähden.
Perhekodilla tulee olla riittävät ja tarkoituksenmukaiset tilat, jotka mahdollistavat jokaiselle lapselle oikeuden kodinomaisuuteen ja yksityisyyteen. Jokaisella lapsella tulisi olla oma huone, jossa on riittävästi tilaa (vähintään 12 m2) asua ja johon sopii lapsen henkilökohtaiset tavarat. Yhteisissä tiloissa tulee olla mahdollisuus koko perheen yhdessäoloon ja ruokailuun. Myös hygieniatiloja tulee perheen koko huomioiden olla riittävästi.
Rakenteellisesti tilojen tulee olla sellaiset, että ne mahdollistavat terveen ja turvallisen kasvun ja kasvuympäristön. Tiloista edellytetään terveydensuojeluviranomaisen ja pelastustoimen hyväksyvä lausunto.
Perhekodin turvallisuudelle asetetaan tiukemmat vaatimukset kuin normaalille perheen asumiselle. Pelastusviranomaisten vaatimusten mukaisesti määräykset koskevat kiinteistön rakenteita, asiakkaiden määrää ja asuintilojen käyttöä. Mikäli kiinteistö ei ole kivirakenteinen tai tiloja ei ole rakennettu erityisesti tulipaloa hidastavista materiaaleista, voidaan lasten asuinhuoneet sijoittaa vain kiinteistön ensimmäiseen kerrokseen. Tällöinkin edellytetään, että rakennuksessa on riittävästi poistumisteitä. Kunnan pelastusviranomaiset määrittävät kiinteistön soveltuvuuden perhekotikäyttöön.
Perhekodin toimintaa ja lasten hyvinvointia sekä viihtyvyyttä helpottaa, jos kiinteistössä on tilaa myös erilaisille harrastuksille, esimerkiksi musiikkitila, askartelu- , verstastilaa jne. Perhekodin asiakirjahallintoa varten on oltava lukittava tila sekä rauhallinen neuvottelutila, jossa voi käydä sijoitus-, perhe- ja muut neuvottelut. Mikäli perhekodissa on yksi tai useampi ulkopuolinen työntekijä, asettavat työsuojeluviranomaiset määrityksiä henkilöstötiloille.
Perhekodin omien tilojen lisäksi on huomioitava sijaintikunnan mahdollisuus tarjota palveluja perhekotiin sijoitettaville lapsille. Ennen perhekodin perustamista on kartoitettava mm. se, että kunta pystyy tarjoamaan riittävät koulu-, terveydenhuollon-, sosiaalihuollon palvelut, kunnan harrastusmahdollisuudet ja kulkuyhteydet paikkakunnalle.
Ammatillisen perhekodin vanhempien koulutus ja työkokemus
Perhekotivanhemmilla tulee olla koulutusta ja työkokemusta lastensuojelulain mukaiseen hoito- ja kasvatustyöhön. Lisäksi on hallittava yrittäjyyteen liittyvät perusasiat. Jos perhekodin toiminnassa tarvitaan ulkopuolista henkilökuntaa, niin perhekodissa on oltava osaamista myös työnantajavelvoitteiden hoitamiseen.
Yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavalla toimintayksiköllä tulee olla vastuuhenkilö, joka vastaa siitä, että palvelutoiminta täyttää sille asetetut vaatimukset. Ammatillisen perhekodin vastuuhenkilö nimetään toiminnan aloittamisilmoituksen tai lupamenettelyn yhteydessä. Vastuuhenkilön vaihtumisesta on ilmoitettava ilmoituksen vastaanottaneelle tai luvan myöntäneelle valvontaviranomaiselle.
Perhekodin vastuuhenkilöllä tulee olla vähintään sama kelpoisuus kuin kunnallisen lasten- tai nuorisokodin johtajalla ja kasvatushenkilöstöllä eli sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen kelpoisuus. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (Finlex). Soveltuvia koulutuksia ovat esimerkiksi sosiaalikasvattajan, sosiaaliohjaajan, sosionomi (amk) tutkinnot. Muu soveltuva opistotason tai ammattikorkeakoulun tutkinto, jos siihen sisältyy tai sen lisäksi on hankittu sosiaalilainsäädäntöön, erityisesti lastensuojelutyöhön ja sosiaalihuoltoon liittyvää koulutusta (noin 30 opintopistettä) voidaan harkinnan mukaan hyväksyä.
Toisella perhekotivanhemmalla tulee olla vähintään perhehoitajalain mukainen kelpoisuus. Mikäli perhekodissa hoidetaan samanaikaisesti useampaa kuin neljää lasta, kolmannella hoito- ja kasvatusvastuussa olevalla henkilöllä tulee olla vähintään lähihoitajan kelpoisuus. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (Finlex).
Perhekodin vastuuhenkilönä toimivalla henkilöllä tulee olla riittävä työkokemus alalta eli vähintään 3 vuotta työskentelyä lastensuojelun piiriin kuuluvien asioiden parissa. Myös muilla perhekodissa työskentelevillä tulisi olla kokemusta lastensuojeluasioiden hoitamisesta. Työkokemus on tärkeää, jotta perhekotia suunnittelevalla on realistinen käsitys siitä, mitä käytännön hoito- ja kasvatustyö sijoitettujen lasten kanssa on. Sijoitettujen lasten hoitaminen ja kasvattaminen on erityisen osaamisen alue ja tämä on huomioitava henkilöstön osaamista arvioitaessa.
Luvan hakeminen ammatillisen perhekodin perustamiseksi
Perhekotitoiminnan aloittaminen edellyttää toimilupaa eli tarvitaan lupa ympärivuorokautiseen toimintaan. Lain mukaan yksityisen palvelujen tuottajan, joka jatkuvasti tuottaa ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on saatava ennen toiminnan aloittamista ja olennaista muuttamista lupa sen alueen aluehallintovirastolta, jossa toiminta tapahtuu. Mikäli toimintaa on useilla alueilla, lupa haetaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta.
Luvasta tulee ilmetä palvelujen tuottajan palveluala ja toiminnan laajuus. Lupaan voidaan liittää asiakasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, laitteista ja tarvikkeista sekä toimintatavoista. Toiminnan lopettamisesta ja toiminnan vastuuhenkilön vaihtumisesta on ilmoitettava aluehallintovirastolle.
Lupa myönnetään kirjallisen ja allekirjoitetun hakemuksen perusteella palvelujen tuottajalle, joka täyttää laissa säädetyt edellytykset ja kykenee asianmukaisesti vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Lupa- ja valvontaviranomaisen päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.
Lupahakemus
Lupahakemukseen tulee sisältyä
- palvelujen tuottajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus, yhteystiedot sekä yrityksen toimitusjohtajan tai muun liiketoiminnasta vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot
- niiden toimintayksiköiden nimet ja yhteystiedot, joita varten lupaa haetaan
- haettavan luvan perusteella annettavien sosiaalipalvelujen sisältö ja tuottamistapa sekä niiden suunniteltu laajuus kussakin toimintayksikössä
- asiakaspaikkojen lukumäärä kussakin toimintayksikössä;
- vastuuhenkilön nimi, henkilötunnus, yhteystiedot, koulutus, työkokemus ja tehtävä toimintayksikössä;
- muun henkilöstön määrä ja koulutus
- tieto rekisteröitymisestä ennakkoperintälaissa (1118/1996) tarkoitettuun työnantajarekisteriin
- toiminnan suunniteltu aloittamispäivä
- asiakasasiakirjojen säilyttämispaikka, selvitys asiakasrekisterinpidon keskeisistä periaatteista ja rekisterinpidosta vastaava henkilös ekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) 20 §:n 4 momentissa tarkoitettu tietosuojavastaava;
- palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden arvioimiseksi tarvittavat muut tiedot.
Lupahakemukseen tarvittavat liitteet on määritelty Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 1053/2011 (Finlex).
Aluehallintoviraston on suoritettava tarkastus ympärivuorokautista palvelutoimintaa harjoittavassa yksityisessä toimintayksikössä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on saanut toiminnan aloittamista tai muuttamista koskevan lupahakemuksen.
Tarkastuskäynti tehdään usein yhdessä sijaintikunnan edustajan kanssa. Tarkastuskäynnillä käydään läpi toimintasuunnitelma, toiminnan sisältö, hakijoiden kelpoisuus, henkilökunnan riittävyys sekä tarkastetaan toimitilat. Tarkastuksesta on pidettävä pöytäkirjaa.
Lisätietoa lupien hakemisesta (Valvira)
Tekstin on laatinut
Verkkotoimitus