Perustuslain 10§ 1 mom mukaan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojaavat jokaisen ihmisen oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännöissään korostanut huostaanoton luonnetta väliaikaisena toimenpiteenä,
- joka on lopettava niin pian kuin olosuhteet sallivat ja
- jonka aikana käytettävien erityistoimenpiteiden tulee olla sopusoinnussa perheen jälleenyhdistämiseen tähtäävän perimmäisen päämäärän kanssa.
Jos huostaanotto on kestänyt pitkään, niin lapsen elämäntilanteen muutoksia vastaan puhuvat seikat voivat painavampina syrjäyttää hänen vanhempiensa odotukset saada perhe jälleenyhdistettyä. Kun punnitaan perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia ja lapsen palaamista kotiin, niin on löydettävä oikeudenmukainen tasapaino lapsen intressissä olevan huostaanoton ja vanhempien intressissä olevan huostassapidon lopettamisen välillä.
Huostassapidon lopettamista harkittaessa on erityistä merkitystä annettava lapsen edulle ja sen toteutumiselle. Huostassapitoa voidaan jatkaa vain, jos sen lakkauttaminen on selvästi lapsen edun vastaista.
Turvallisten ja pysyvien ihmissuhteisen merkitys on huostaan otetulle lapselle erityisen suuri, koska hänellä on usein jo sijaishuollon alkaessa taustallaan epävakaat ja epäsuotuisat ihmissuhteet ja kasvuolosuhteet. Mitä useampia muutostilanteita lapsi kohtaa, sitä huonommin hän yleensä pystyy selviytymään niistä.
Huostassapidon lopettamista on valmisteltava vähintään yhtä huolellisesti kuin huostaanottoa. Pitkään jatkuneen huostassapidon ja sijaishuoltosijoituksen päättymisen vaikutukset lapsen kehitykselle on arvioitava erityisen huolellisesti.
Lähteet
StVM 59/2006 vp-HE 252/2006 vp
Tekstin on laatinut
Verkkotoimitus