Lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöepäily lapsen käytöksen ja oireiden perusteella

Lasiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle (Taskinen, toim. 2003)

Lapsen käytösoireita havaitsevat tavallisesti päivähoidon, koulun tai lastensuojelun työntekijät. Työntekijät ovat oikeutetun varovaisia ja haluavat neuvotella kysymyksestä jonkun toisen työntekijän kanssa. Omien havaintojen testaaminen voi tapahtua seuraavasti:

  • Tarkkaillaan lasta viikon tai parin ajan. Pidetään huolellista päiväkirjaa lapsen käyttäytymisestä, esimerkiksi "positiiviset, myönteisestä kehityksestä viestittävät asi­at" ja "huolestuttavat asiat". Keskustellaan lap­sen kanssa hänen tunnelmistaan, mahdolli­sista vai­keuk­sistaan, ystävyyssuhteistaan ja ko­tioloistaan mahdollisimman hieno­tunteisesti ja ystävälli­sesti.
     
  • Keskustellaan asiasta työtovereiden kanssa. Jär­jestetään neuvottelu, johon osallistuu kaksi tai useampia lapsen tuntevia henkilöitä omalta työpai­kalta tai yhteistyötahoil­ta. Neuvottelussa kootaan yhteen eri henkilöiden havain­not ja arvioidaan, onko aihetta jatkotoimenpiteisiin. Mikäli tilanne sitä vaatii, päätetään, kuka ottaa päävas­tuun asian eteen­päinviemi­sestä. 

Keskustele vanhempien kanssa

Jos seurannan jälkeen tilanne jatkuu samana tai pahenee, on syytä keskus­tella van­hem­pien kanssa siitä, että lapsen tilanne vaikuttaa jollain tavoin huolestuttavalta. Perhe ohjataan esimerkiksi perheneu­volaan, lasten ja nuorten mielenterveystoimistoon tai keskussairaalaan ongelmien selvittä­mi­seksi.

Kun epäilyt heräävät oireiden perusteella, on selvitysten alkaessa hyvä puhua van­hem­mille pelkästään huolestuttavista oireista, ei hyväksikäytön epäilyistä. Tämä ei ole asioiden salaamista vaan järkevää varovaisuutta. Eihän esimerkiksi fyysi­siä oireita tutkittaessa kerrota en­simmäiseksi vakavan sairauden mahdollisuudesta ennen kuin kokeet ovat sen var­mistaneet.

Jos lapsen käytöksen ja oireiden johdosta perustellusti epäillään lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, tehdään asiassa lastensuojeluilmoitus, Lastensuojelulaki 25§ pykälä 5 (Finlex). Sosiaaliviranomaiset tekevät ilmoituksen perusteella rikosilmoituksen poliisille. Lastensuojeluilmoituksesta ja sen sisällöstä ilmoitetaan lapsen huoltajille.

Kirjallisuus

  • Taskinen, Sirpa (toim.). 2003. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Stakes. Oppaita 55. Saarijärvi.

 

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työprosessi

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012