National Institute of Child Health and Human Development (NICHD) versio 3.0.
Michael Lamb, Kathleen Sternberg, Phillip Esplin, Irit Hershkowitz ja Yael Orbach.
Kääntänyt ja muokannut Pekka Santtila (Taskinen toim. 2003)
Työkalu lapsen kertomuksen luotettavuuden ja kattavuuden lisäämiseksi
Haastattelurunko on työkalu, jonka avulla lasten kertomusten luotettavuutta ja kattavuutta voidaan lisätä. Tämä tapahtuu:
- Luomalla mieleen palautusta ja kertomista edistävä ilmapiiri: ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä pyritään luomaan lapseen yhteistyösuhde
- Käyttämällä lasten kehitystasolle sopivia menetelmiä: helpon kielen käyttäminen, keskeytysten minimointi (ei ole suositeltavaa, että tarjolla on ylimääräisiä ärsykkeitä, esimerkiksi leluja)
- Valmistelemalla lasta hänen rooliinsa tietojen antajana: sääntöjen läpikäynti, harjoituskuulustelu lapsen kanssa
Akuuttien tilanteiden haastattelu
Tässä olevaa haastattelurunkoa ei ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa lasta on ilmeisesti juuri käytetty seksuaalisesti hyväksi. Tällöin on syytä yrittää käyttää akuuttien tilanteiden haastattelurunkoa.
Haastattelurunko
Haastattelussa käydään läpi kaikki oikeuspsykologisen haastattelun tai kuulustelun vaiheet. Haastattelussa korostetaan vapaiden kysymysten käyttöä ja vältetään suorien ja johdattelevien kysymysten käyttöä.
1. Osa
Hei, minun nimeni on xxx. Olen ammattiltani ja minun työhöni kuuluu haastatella lapsia (nuoria) asioista, joita heille on tapahtunut. Keskustelumme nauhoitetaan, jotta muistan kaiken mitä kerrot. Muuten voisin unohtaa asioita.
Tapaan paljon lapsia (nuoria) ja he kertovat minulla totuuden heille tapahtuneista asioista. Sinun ei ole kuitenkaan pakko kertoa, jos et halua. Ymmärrätkö tämän?
Odota vastausta, sano sitten:
Hyvä. Niiden asioiden, jotka minulle kerrot, pitää kuitenkin olla totta. Haluankin olla varma, että ymmärrät eron toden ja valheen välillä: Jos esimerkiksi sanoisin, että kenkäni ovat siniset (tai joku muu väärä väri), niin olisiko se totta vai valhetta?
Odota vastausta, sano sitten:
Joo, se olisi valhe, koska kenkäni ovat oikeasti oikea väri. Ja jos esimerkiksi sanoisin, että tapasimme eilen, niin olisiko se totta vai valhetta?
Odota vastausta, sano sitten:
Joo, se olisi valhe, koska me emme tavanneet eilen.
Huomaan, että ymmärrät eron toden ja valheen välillä. On tosi tärkeää, että puhut minulle tänään totta. Kerro minulle vain asioita, jotka ovat oikeasti tapahtuneet sinulle.
Odota vastausta, sano sitten:
Jos kysyn kysymyksen, jota et ymmärrä tai johon et tiedä vastausta, niin sano minulle: ”En ymmärrä.” tai ”En tiedä.”. Jos sanon asioita, jotka eivät ole totta, niin sano se minulle. Okei? Jos esimerkiksi sanoisin sinulle, että olet 6-vuotias tyttö niin mitä sanoisit?
Odota vastausta, sano sitten:
Oikein. Nyt tiedät, että voit sanoa minulle jos teen virheen tai sanon jotakin, joka ei ole totta.
2. Osa
Osista 2. ja 3.voi tilanteen mukaan valita vain toisen.
Nyt haluaisin tutustua sinuun vähän paremmin. Kerro minulle vähän itsestäsi ja perheestäsi.
Odota vastausta. Jos lapsi ei vastaa, vastaa hyvin lyhyesti tai ei pääse vastauksessaan eteenpäin, voit sanoa:
1. Haluaisin tosiaan tutustua sinuun paremmin. Mitä muuta voit kertoa minulle itsestäsi?
Odota vastausta.
2. Mitä muuta voit kertoa minulle perheestäsi?
Odota vastausta.
3. Osa
Olet kertonut minulle asioita itsestäsi ja perheestäsi. Nyt haluan kuulla koulustasi (tai päiväkodistasi). Kerro minulle joitakin asioista, joista pidät koulussa (tai päiväkodissa) ja joitakin asioita, joista et pidä koulussa (tai päiväkodissa).
Odota vastausta. Jos lapsi ei vastaa, vastaa hyvin lyhyesti tai ei pääse vastauksessaan eteenpäin, voit sanoa:
1. Mitä muuta voit kertoa minulle koulustasi?
Odota vastausta.
2. Kerro minulle opettajastasi (tai päiväkodin tädistä/sedästä).
Odota vastausta.
3. Kerro minulle keitä luokallasi (ryhmässäsi) on.
Odota vastausta.
4. Osa
(Tämän osan onnistunut läpikäynti parantaa huomattavasti mahdollisuuksia saada lapsi kertomaan vapaasti varsinaisesta epäilystä)
Muutama päivä sitten (tai muutama viikko sitten) oli ___(esimerkiksi jokin juhla). Kerro minulle, kuinka vietit sitä. Odota vastausta.
Kerro minulle miten sitä vietettiin koulussa (tai mainitse jokin muu juhlaan liittyvä asia). Odota vastausta.
Ajattele vielä ____ ja kerro minulle mitä tapahtui siitä kun heräsit sinä aamuna siihen asti kun menit illalla nukkumaan.
Odota vastausta. Jos lapsi ei vastaa, vastaa hyvin lyhyesti tai ei pääse vastauksessaan eteenpäin, voit sanoa:
1. Mitä muuta voit kertoa minulle ___sta? tai Kerro minulle vielä lisää ___sta. tai Entä mitä sitten tapahtui?
Jos lapsi ei vastaa, vastaa hyvin lyhyesti tai ei pääse vastauksessaan eteenpäin, voit sanoa:
Olisi todella mukava kuulla kuinka vietit ___. Yritä kovasti auttaa minua ymmärtämään kaikki mitä tapahtui sinä päivänä siitä kun heräsit siihen asti kun menit illalla nukkumaan.
Odota kunnes lapsi on kokonaan lopettanut ja sano sitten:
Kuulostaa tosi mukavalta ___.
5. Osa
Nyt, kun tunnen sinua vähän paremmin, haluaisin puhua siitä, minkä takia olet täällä tänään.
- Tiedätkö, miksi olet tullut tapaamaan minua tänään? Odota vastausta. Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä (esimerkiksi ”Pentti-setä kosketti pippeliäni” tai ”Pentti on ollut ilkeä), niin siirry 6. osaan Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen 2.
- Kerro minulle, miksi olet tullut puhumaan kanssani tänään.Odota vastausta. Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry 6. osaan. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen 3.
- Olen kuullut, että kerroit ___lle (mainitse taho, jolle lapsi kertonut, esimerkiksi poliisi, päiväkodin täti, äiti), että joku on tehnyt sinulle jotakin. Kerro minulle, mitä kerroit ___lle.
Odota vastausta. Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry osaan VI. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen 4.
- Onko ___ (mainitse huolestuneen henkilön nimi) huolestunut, että sinulle olisi voinut tapahtua jotakin?Odota vastausta.
Kerro minulle, mistä ___ on huolestunut.
Testataan kuulustelurungon sanoja.
Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry osaan VI. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen
- Kuulin, että joku on ehkä tehnyt sinulle jotakin pahaa. Kerro minulle siitä kaikki, kaikki, mitä pystyt muistamaan.
Odota vastausta.
Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry 6. osaan. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen 6.
- Kuulin, että sinulle on voinut tapahtua jotakin ___(lisää tähän joko paikan nimi tai tapahtuma-aika, mutta ÄLÄ esitä väitetyn tekijän nimeä tai mitään yksityiskohtia väitetystä rikoksesta).
Odota vastausta. Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry 6. osaan. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, etene kysymykseen 7.
- Kuulin, että joku on voinut__(kuvaa lyhyesti esitetyt epäilyt nimeämättä kuitenkaan väitettyä tekijää, älä myöskään mainitse liikaa väitetyn tapahtuman yksityiskohtia).
- Odota vastausta. Jos lapsi sanoo jotakin epäilystä, niin siirry 6. osaan. Jos lapsi ei sano epäilystä mitään, lopeta kuulustelu.
6. Osa
Toista lapsen mainitsema yksityiskohta epäilystä (esimerkiksi ”Ok, Pentti-setä kosketti pippeliäsi.” tai ”Ok. Äitisi ajattelee, että isä on kosketellut pippeliäsi").
Sano sitten: Kerro minulle kaikki, mitä sinulle tapahtui ihan alusta lähtien ihan loppuun saakka niin hyvin kuin muistat.
Jos lapsen kertomus on niukka, sano: Mitä sitten tapahtui? tai Mitä muuta pystyt kertomaan minulle siitä? Voit käyttää näitä samoja vuorosanoja useita kertoja. Kun lapsi on lopettanut, siirry osaan VII.
7. Osa
Tapahtuiko se yhden kerran vai useammin?
Jos lapsi vastaa yhden kerran, kysele tapahtumasta enemmän käymällä läpi yksityiskohtia, jotka lapsi on maininnut aikaisemmin (esim. paikka, hyväksikäytön jokin piirre, vaatetus):
- Aikaisemmin sanoit jotakin ___ (lapsen mainitsema yksityiskohta). Voitko kertoa minulle siitä kaiken?
Käytä samaa menetelmää niin monien yksityiskohtien kohdalla kuin mahdollista.
Jos lapsi antaa ymmärtää, että kertoja oli enemmän kuin yksi, sano:
- Kerro minulle siitä kerrasta, jonka muistat parhaiten. Haluan tietää, mitä tapahtui ihan alusta ihan loppuun saakka.
Kun lapsi on kuvannut kerran, jonka hän muistaa parhaiten, kysele tapahtumasta enemmän käyttäen avoimia kysymyksiä:
Ja mitä sitten tapahtui? tai Mitä muuta voit kertoa minulle siitä?
Jatka tämän jälkeen käyttäen yllä kuvattua menetelmää yksityiskohtien läpikäymiseksi. Sano sitten:
- Kerro minulle viimeisestä kerrasta, kun jotakin tapahtui. Haluan tietää, mitä tapahtui ihan alusta ihan loppuun saakka.
Kun lapsi on kuvannut viimeisen kerran, kysele tapahtumasta enemmän käyttäen avoimia kysymyksiä:
Ja mitä sitten tapahtui? tai Mitä muuta voit kertoa minulle siitä?
Jatka tämän jälkeen käyttäen yllä kuvattua menetelmää yksityiskohtien läpikäymiseksi. Sano sitten:
- Kerro minulle ensimmäisestä kerrasta, kun jotakin tapahtui. Haluan tietää, mitä tapahtui ihan alusta ihan loppuun saakka.
Kun lapsi on kuvannut ensimmäisen kerran, kysele tapahtumasta enemmän käyttäen avoimia kysymyksiä:
Ja mitä sitten tapahtui? tai Mitä muuta voit kertoa minulle siitä?
Jatka tämän jälkeen käyttäen yllä kuvattua menetelmää yksityiskohtien läpikäymiseksi. Sano sitten:
- Onko vielä jokin kerta, jonka muistat hyvin? Kerro minulle siitä kerrasta. Haluan tietää, mitä tapahtui ihan alusta ihan loppuun saakka.
Kun lapsi on kuvannut viimeisen kerran, kysele tapahtumasta enemmän käyttäen avoimia kysymyksiä:
Ja mitä sitten tapahtui? tai Mitä muuta voit kertoa minulle siitä?
Jatka tämän jälkeen käyttäen yllä kuvattua menetelmää yksityiskohtien läpikäymiseksi.
8. Osa
Jos keskeisiä yksityiskohtia tapahtumasta (esimerkiksi tapahtumapaikka, tekijän henkilöllisyys tai ulkonäkö) vielä puuttuu, kysy niitä tässä vaiheessa. Käytä suoraa kysymystä, esimerkiksi ”Missä vaatteesi olivat?”, ja esitä aina kun mahdollista tämän jälkeen avoin kysymys, esimerkiksi ”Kerro minulle kaikki siitä, miten ne riisuttiin".
9. Osa
Onko vielä jotakin, mitä minun pitäisi tietää? Odota vastausta.
Haluaisitko kertoa minulle vielä jotakin? Odota vastausta.
Haluatko kysyä minulta jotakin? Odota vastausta.
Kiitos kun kerroit minulle niin paljon asioita. Se auttoi minua ymmärtämään mitä on tapahtunut. Nyt voisimme pitää pienen tauon (tai lopettaa tältä päivältä). Jatkamme sen jälkeen (tai taas huomenna/muuna päivänä) jolloin kysyn vielä muutaman kysymyksen.
Juttele kuulustelun lopuksi lapsen kanssa jostakin mukavasta asiasta.
10. Osa: Epäillyn ja hänen avustajansa esittämien näkökohtien läpikäynti
Ennen varsinaisten kysymysten esittämistä käy uudestaan läpi seuraavat seikat:
Muista edelleen kertoa minulle vain asioita, jotka ovat oikeasti tapahtuneet sinulle. Jos kysyn kysymyksen, jota et ymmärrä tai johon et tiedä vastausta, niin sano minulle: ”En ymmärrä.” tai ”En tiedä.”. Jos sanon asioita, jotka eivät ole totta niin sano se minulle. Okei? Odota vastausta. Hyvä. Nyt tiedät, että voit korjata minua jos teen virheen tai sanon jotakin, joka ei ole totta.
Esitä sitten epäillyn ja hänen avustajansa esittämät kysymykset. Huomioi niiden muotoilussa kuitenkin lapsen kehitystaso. Juttele kuulustelun lopuksi lapsen kanssa jostakin mukavasta asiasta.
Kirjallisuus
- Taskinen, Sirpa (toim.). 2003. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Stakes. Oppaita 55. Saarijärvi.