Oikopolut lakeihin (Finlex)

Huostassapidon kesto ja lakkaaminen
Lastensuojelulaki 47§

 

Huostaanoton jatkuva arviointi

Huostaanoton aikana tulee huostaanoton perusteita tarkistaa säännöllisesti. Huostaanotto lakkaa lapsen täyttäessä 18 vuotta tai kun siihen ei enää ole perusteita lastensuojelulaki 47§ (Finlex). Alle 18-vuotiaan huostassapidon lopettaminen  edellyttää, että kasvuolot ovat olennaisesti parantuneet ja säilyneet riittävän hyvinä riittävän pitkään. Ks. lisää kohdasta huostaanoton voimassaolo.

Huostassapito on lopetettava heti, kun huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole. Perheen sosiaalityöntekijän velvollisuutena on pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen, muun muassa järjestämällä vanhemmille tukitoimia yhdessä muiden tahojen kanssa asiakassuunnitelman mukaisesti.

Asiakassuunnitelmaa tarkistetaan tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Asiakassuunnitelman toteutumista tulee seurata, koska lapsen kotiuttamisen mahdollisuudet liittyvät useimmiten vanhempien kuntoutukseen ja olosuhteiden vakiintumiseen. Näyttöä olosuhteiden parantumisesta tulee kuitenkin yleensä olla pidemmältä ajalta kuin muutamalta kuukaudelta, jotta voidaan varmistua lapsen kasvuolosuhteiden pysyväisluonteisesta parantumisesta.

Lapsen kotiuttamisen tulee aina tapahtua suunnitellusti. Usein on perusteltua, että ennen lopullista huostassapidon lopettamista lapsi palaa väliaikaisesti kotiin. Huostaanotettu lapsi voidaan väliaikaisesti sijoittaa enintään kuudeksi kuukaudeksi myös vanhempansa hoidettavaksi, kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista sijoituksen jälkeen.

Tekstin on laatinut
verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työprosessi

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012