Monikulttuurisuus lastensuojelussa
Miten huomioida monikulttuurisuus lastensuojelussa? Yksi monikulttuurisuuteen liittyvä ryhmä on maahanmuuttajat. Lisäksi monikulttuurisuus käsittää Suomen omat etniset vähemmistöt kuten esimerkiksi romanit ja saamelaiset. Tässä osiossa on kerrottu maahanmuuttaja-asiakkaan kohtaamisesta. Kasvun kumppanit -verkkopalvelu on lisäksi koonnut pääpiirteittäin asioita, jotka olisi hyvä muistaa romaniasiakkaan kohtaamisessa. Tällä sivulla tullaan kertomaan myös muista etnisistä ryhmistä. Ehdotuksia tai toivomuksia voi lähettää Lastensuojelun käsikirjan palautelomakkeella.
Maahanmuuttajat lastensuojelun asiakkaana
Maahanmuuttajataustainen lapsi ja hänen perheensä lastensuojelun asiakkaana on luonnollisesti oikeutettu yhtäläisiin palveluihin kuin kantaväestöön kuuluva. Vaikka maahanmuuttajia on Suomessa suhteellisen vähän, on selvää, että heidän osuutensa väestöstä tulee kasvamaan, ja maahanmuuttajalasten määrä erilaisissa lastensuojelun palveluissa nousee vastaavasti.
Maahanmuuttajat lastensuojelun asiakkaana
Katso lisäksi muistilista asioista, jotka olisi hyvä huomioida maahanmuuttaja-asiakkaan kanssa työskennellessä.
Muistilistaan
Neuvontavihko ja videoita maahanmuuttajille ja toimintamalleja ammattilaisille
Soccan koordinoimissa kotouttamistyön kehittämishankkeissa on tuotettu konkreettisia työvälineitä ja neuvontamateriaaleja maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien tueksi. Samalla hankkeissa on kehitetty sosiaalialalla työskentelevien osaamista kotouttamistyössä.
Lisätietoa (Socca)
Romaniasiakkaan kohtaaminen lapsiperheiden palveluissa
Romaniasiakas tulee kohdata ensisijaisesti asiakkaana, samanlaisena kuin kaikki muutkin ja vasta toissijaisena katsoa, tuleeko olla tietoinen hänen taustastaan. Suurin osa Suomen 10 000 romanista elää tavallista arkipäivää, niin kuin muutkin suomalaiset. Romanit haluavat, että heitä kohdellaan kuin muitakin suomalaisia, koska he todella kokevat olevansa suomalaisia. Heidän äidinkielensä on myös yleensä suomi.
Lue lisää romaniasiakkaan kohtaamisesta (Kasvun kumppanit)