Äkilliset järkyttävät elämän tapahtumat ja menetykset vaikuttavat ihmiseen syvästi iästä riippumatta. Apu tapahtuneen ymmärtämiseksi ja uusien selviytymiskeinojen oppiminen varustavat lasta elämässä selviytymiseen ja suojaavat häntä pitkäkestoisilta, elämää rajoittavilta traumaattisilta vaikutuksilta.

Erilaiset kriisit ovat osa kymmenientuhansien lasten arkea. Lapsilla on muita ikäryhmiä suurempi riski joutua myös vakavan trauman uhriksi. Lähes kaikki traumalle altistuneet kokevat jonkinasteisia reaktioita, mutta suurin osa toipuu luonnollisesti.

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpi on lapsen arjessa mukana olevien lähi-ihmisten rooli. Kriisiauttamisessa lähtökohtana on terveyden edistämistä, selviytymisen tukemista ja häiriöiden ehkäisemistä korostava kriisipsykologinen malli.

Asian puheeksi ottaminen on aina aikuisen vastuulla

Lapset eivät unohda järkyttäviä kokemuksia sillä, että niistä ei puhuta. Asian puheeksi ottaminen on aina aikuisen vastuulla. Kieltäminen ja välttely voivat toimia lyhytaikaisina selviytymiskeinoina, mutta pitempään jatkuvina ne voivat johtaa ongelmiin.

Lapsen elämänhalu ja toivo vahvistuvat arjen vuorovaikutuksessa läheisten aikuisten kanssa. Elämän muutos- ja menetystilanteet vaikuttavat meihin iästä riippumatta, mutta pienimpiä ne satuttavat usein eniten. Äkillinen ja järkyttävä tapahtuma horjuttaa elämän ja arjen perusteita. Lasten ja nuorten selviytymisvoimavarat ovat rajallisemmat kuin aikuisten, eikä pelkkä ajan kuluminen tervehdytä traumatisoitunutta lasta. Selvitäkseen lapsi tarvitsee aikuisia, joiden kanssa hän voi turvallisesti käsitellä vaikeaa tapahtumaa.

Tärkeää on puhua lapsen kanssa tapahtuneesta. Olennaista on, että lapsi ymmärtää tapahtuman olevan totta ja että hänellä on käsitys tapahtuneesta, sen syistä ja seurauksista. Näin mieli- ja kauhukuville jää mahdollisimman vähän tilaa, mikä vuorostaan vähentää mahdollisia syyllisyydentunteita. Kaikkia ikäviä yksityiskohtia ei kuitenkaan tarvitse kertoa.

Kuuntele keskeyttämättä, mitä lapsi kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan. Korjaa vasta sen jälkeen lapsen mahdolliset väärinkäsitykset tapahtuneesta. Jos lapsi ei löydä sanoja kuvaamaan tunteitaan, auta häntä löytämään ne.

Kohtaa kaikki lapsen kysymykset, vaikka kaikkiin ei löytyisikään vastausta. Lapsen suru on pätkittäistä, ei jatkuvaa. Surun hetkiä tulee varsinkin hiljaisina hetkinä, esimerkiksi iltaisin. Rohkaise lasta ilmaisemaan tunteitaan esimerkiksi leikkimällä tai piirtämällä. Älä peitä liikaa omia tunteitasi. Anna lapselle aikaa ymmärtää. Tue lapsen turvallisuuden tunnetta ylläpitämällä arkirutiineja.

Kerro päivähoitopaikkaan tai opettajille, mitä on tapahtunut, jotta lapsen mahdolliset reaktiot ymmärretään ja kohdataan oikein. Jos kriisi on kohdannut perhettä, vanhemmat eivät ehkä jaksa koko aikaa olla riittävästi lapsen tukena. Silloin lasta auttaa parhaiten, kun sopii jonkun lapselle turvallisen ja tutun aikuisen kanssa, että hän on läsnä ja tukena lapselle.

Sadutus on hyvä menetelmä lasten kanssa vaikeissa tilanteissa. Ongelma- ja kriisitilanteessa on tärkeää olla toisen lähellä, kuunnella ja puhua. Tärkeintä on osoittaa välittämistä ja kohdata toinen. Sadutuksen avulla kuunnellaan ja arvostetaan lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen ja se kutsuu puhumaan ja  kohtaamaan. Menetelmää voi käyttää niin yksilökontakteissa kuin ryhmien kanssa.

Tekstin on muokannut
verkkotoimitus