Toimeentulon ja asumisen turvaaminen

Toimeentulon ja asumisen turvaaminen ovat uuden lastensuojelulain Lastensuojelulaki 35§ mukaan subjektiivisia oikeuksia. Lastensuojelun asiakkaaksi otetulla lapsella ja perheellä sekä itsenäistyvillä nuorilla on oikeus riittävään taloudelliseen tukeen ja asumiseen.

Nämä tukitoimet on järjestettävä viivytyksettä. Kunta ei voi vedota määrärahojen puutteeseen ja jättää sillä perusteella tukitoimia järjestämättä, koska kyseessä on kuntia sitova velvoite. Lasta ja vanhempia ei pidä pelkästään asumisen puutteiden vuoksi koskaan sijoittaa erilleen asumaan. Toimeentulon ja asumisen puutteet yksinään eivät ole riittävä peruste huostaanotolle.

Asiakkaalla on oikeus saada toimielimeltä asiasta päätös. Jos esim. sosiaalilautakunta tai muu kunnan hallintokunta ei pysty järjestämään asuntoa lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen perheelle, siitä on tehtävä lastensuojelulain mukainen kielteinen päätös. Asiakkaalla on oltava mahdollisuus tehdä päätöksestä oikaisuvaatimus ja hallintovalitus hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lastensuojelun asiakkaille voidaan järjestää taloudellista tukea monella tavalla. Asiakassuunnitelmaan kirjattuna taloudellisena tukitoimena voidaan lastensuojelullisin perustein tukea esim. lapsen tai nuoren opiskelua tai harrastuksia.

Taloudellista tukea myönnettäessä ei noudateta toimeentulotukinormeja, vaan käytetään harkintaa. Päätös tehdään perheen tuen tarpeen perusteella.

Lastensuojelun asiakkailla on oikeus toimeentulotukeen ja ehkäisevään toimeentulotukeen samalla tavalla kuin kaikilla muillakin kunnassa oleskelevilla henkilöillä. Ehkäisevällä toimeentulotuella voidaan ehkäistä esim. vuokrarästien syntymistä tai tasapainottaa velkakierteeseen joutuneen perheen taloutta. Toimeentulotuella voidaan paitsi tukea lastensuojeluasiakkaita, myös ennaltaehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Tekstin on laatinut:
verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työprosessi

Copyright THL toimitus@sosiaaliportti.fi

Päivitetty 4.2.2010