Perhetyön organisointi ja perhetyöntekijänä toimiminen
Perhetyön organisointi
Perhetyön lyhyt -pitkä historia
Moniammatillinen yhteistyö
Laadukas perhetyö
Perhetyön organisointi
Perhetyön käsitteen alle, jo lastensuojelutyönkin työmuotona, mahdutetaan monenlaista toimintaa. Puhutaan perhetukityöstä, avopalvelutyöstä, perhekuntoutustyöstä, avohuollollisesta perhetyöstä, kenttätyöstä jne.
Perhetyön käsitettä käytetään ja ymmärretään hyvin monella tavalla mutta perhetyön sisältönä nähdään usein yhtäältä perheen arjen tukemista ja toisaalta puuttumista perheen elämään vahvojen väliintulojen avulla. Tukemisen kohteena voivat olla sekä tilapäistä tukea tarvitsevat perheet että pitkän lastensuojeluasiakkuuden omaavat perheet.
Perhetyön työskentely on usein muutokseen tähtäävää, perheiden (lasten) hyvinvointia lisäävää tavoitteellista työskentelyä, jossa työn keskiössä on itse perhe. Lastensuojelun perhetyöntekijän työn sisällön kuvauksessa lastensuojelun perhetyön todetaan olevan lastensuojelulain tarkoittamaa perhe- ja yksilökohtaista, ennalta ehkäisevää tai korjaavaa avohuollon tukitoimintaa ja sellaisena myös lastensuojelun sosiaalityön menetelmä.
Perhetyötä järjestetään useimmissa kunnissa omana toimintana. Perhetyön käsite on moniulotteinen ja perhetyön nimikkeellä työskennellään kunnissa mm. kodinhoitajien työssä, päivähoidossa ja lastensuojelun perhetyössä. Perhetyö (lastensuojelun avohuollon tukitoimena) ja lapsiperheiden kotipalvelu tulee kuitenkin olla selkeästi erotettavissa toisistaan.
Perheen tulee olla selvillä siitä, millä työorientaatiolla perheessä työskennellään. Lastensuojelun asiakkuudesta ja siihen sisältyvistä tukitoimista täytyy aina tehdä selkeät päätökset ja huolehtia, että asiakasperhekin on niistä tietoinen.
Perhetyötä järjestetään myös ostopalveluna. Kunnat (sosiaalitoimi) voivat ostaa perhetyötä järjestöiltä, kuten esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitolta (Alvari-perhetyö), Mannerheimin lastensuojeluliitolta tai Nuorten ystäviltä (Kori-perhekuntoutus) tai muilta yksityisiltä palveluntuottajilta.
Perhetyön aloittamista, tavoitteita ja lopettamista koskeva päätöksenteko on lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä. Ostopalvelun tuottaja vastaa perhetyön sisällöstä ja laadusta niiden sopimusten mukaisesti, jotka kunnan ja palveluntuottajan välillä on solmittu. Perhetyötä tehdään lastensuojelupäätösten ja asiakassuunnitelman mukaisesti, riippumatta palvelun tuottajasta.
Perhetyötä on kehitetty voimakkaasti 2000-luvulla ja sen toimintakenttä on laajentunut. Myös perhetyön organisointi ja ammatillisuus on kehittynyt. Perhetyön monimuotoisuuden ja erityisosaamisen turvaamiseksi ja kehittämiseksi perhetyö ja sen tukirakenteet on usein tarkoituksenmukaista järjestää yhteistyössä naapuri- tai seutukuntien kanssa. Kuntayhteistyön kautta myös pienten kuntien perhetyöntekijöillä on mahdollisuus saada perhetyöntekijöille räätälöityä ryhmätyönohjausta ja vertaistukea omalta ammattiryhmältään.
Koska kyseessä on nuori ammattiryhmä täsmällisiä työnkuvauksia ja tehtävänmäärityksiä ei perhetyölle ole asetettu. Työkäytännöt ovat syntyneet paljolti paikallisesti niihin tarpeisiin, joihin kuntien, tai järjestöjen lastensuojelutyössä on ollut erityistä tarvetta. Usein suurin tarve on ollut perheiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen heidän omassa lähiympäristössään ja arjessa mukana elämiseen.
Perhetyön lyhyt - pitkä historia
Sosiaalityön ammatit ovat olleet viimeisten vuosikymmenien ajan kovassa murroksessa. 1920-luvulta saakka on sosiaalialan työhön koulutettu sosiaalikasvattajia, -huoltajia ja -hoitajia mutta varsinainen sosiaalityön ammatillinen murros voidaan nähdä 1970-luvun lopulla, jolloin sosiaalityö akateemistui, kun yliopistoissa ryhdyttiin kouluttamaan sosiaalityöntekijöitä.
1980-luku oli taitekohta myös sosiaalialan keskiasteen koulutukselle, jolloin ryhdyttiin kouluttamaan opiskelijoita sosiaaliohjaajan, kehitysvammaohjaajan ja sosiaalikasvattajan 4-vuotisiin opistoasteisiin ammatteihin. 1990-luvun merkittävin koulutuksellinen uudistus sosiaalialalla on kokonaan uusi koulutusaste, ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulusta sosiaalialan laaja-alaisiin tehtäviin valmistuneiden tutkintonimikkeeksi on vakiintunut sosionomi AMK.
Tällä hetkellä perhetyötekijöinä työskentelee mm., sosiaalikasvattajia, kodinhoitajia, lähihoitajia ja ammattikorkeakoulun sosionomi -AMK – tutkinnon suorittaneita. Osa heistä on suorittanut myös perhetyön erikoistumisopinnot, jotka täydennyskoulutuksena antavat hyviä valmiuksia perhetyöhön. Useat perhetyöntekijät ovat kouluttautuneet myös terapiatyöhön esim. perheterapeuteiksi.
2000-luvun lastensuojelutyön ammatillisuus, jos sitä tarkastellaan koulutuksen ja erilaisten koulutusteemojen kautta, näyttäytyy lasten ja nuorten tukemisen laaja-alaisina prosesseina. Tällöin korostetaan perheitä, lähiyhteisöjä, viranomaisverkkoja, moniammatillisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja ennen kaikkea intensiivistä tukea. Näihin teemoihin nojaa myös ammatillisista tarpeista kehittynyt lastensuojelun perhetyö.
Lastensuojelun perhetyön historiaa voi ulottaa sodan jälkeiseen Suomeen, jolloin käynnistyivät ensimmäiset Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämät kodinhoitajatyönkurssit. Kodinhoidon tarkoituksena oli tuolloin tarjota varattomien, monilapsisten perheiden äideille työvoima-apua ja valistusta kodin ja lasten hoidossa. Varsinaisesti idea perhetyöstä tuli Ruotsista muun yhdyskuntatyön vanavedessä.
V. 1976 Mannerheimin lastensuojeluliitto ja sosiaalihallitus aloittivat tehostetun perhetyön kokeilun, jossa kehitettiin moniongelmaperheille räätälöityä kotipalvelua. Keskeisiä teemoja olivat perheen innostaminen vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa ja äitien ja isien opettaminen lasten- ja kodinhoidossa.
Tehostettu perhetyö levisi nopeasti, niin että vuonna 1980 palvelua oli saatavissa jo 80 kunnassa. Tuolloin kodinhoitajan tehtävät alkoivat muuttua kodinhoitotyöstä selkeämmin perhettä omasta elämästään vastuutavaksi, keskustelevaksi ja auttavaksi työksi.
Toinen merkittävä murros lastensuojelun perhetyön kehittymiselle on 1980 ja –90 lukujen vaihteessa tapahtunut lastensuojelun laitosrakenteiden muutos. Laitoksista käsin alettiin tehdä enemmän avohuollollista lastensuojelutyötä, erityisesti ratkaisukeskeisen, tulevaisuuteen suuntautuvan viitekehyksen ohjaamana. Työntekijät kutsuivat itse tätä työtä jo perhetyöksi.
Vaikka perhetukikeskusten ja muiden lastensuojelulaitosten avotyöskentelyn keinovalikoimissa ei sinänsä mitään uutta ollutkaan, oli laitosrakenteiden muuttuminen omiaan tukevoittamaan lastensuojelun perhetyön kehitystä. Viime vuosikymmenen loppupuolella alkoi myös syntyä perhetyötä tekeviä yhteisöjä, joilla ei ole tarjottavana samassa yhteydessä laitospalveluita.
Kunnat alkoivat myös enemmän palkata työntekijöitä perhetyöntekijä-nimikkeellä sosiaalitoimistoihin sosiaalityöntekijöiden ja kodinhoitajien työn tueksi lastensuojelun avohuollon työhön.
Moniammatillinen yhteistyö
Perhetyötä tehdään usein monenlaisissa ristipaineissa keskellä moniammatillista verkostoa. Perhetyöhön myös kohdistuu paljon odotuksia.
Moniammatillisuus on yksi uusi keskeinen mutta vielä kehittyvä työtapa. Vielä ei välttämättä tiedetä miten asioita käsitellään moniammatillisesti ja miten asiakas tulee siinä autetuksi. Verkostotyö ja moniammatillinen työ nähdään usein toistensa synonyymeinä, vaikka verkostotyö ei aina ole moniammatillista (vrt.kollegiaaliset verkostot) eikä moniammatillinen työ verkostoitunutta (vrt. kertaluonteiset tapaamiset ja perinteiset työryhmät). Moniammatillisuus –termillä voidaan tarkoittaa eri ammattilaisten yhteistyötä tai yhdessä työskentelyä.
Lastensuojeluprosessista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ja asiakasperheellä voi olla toisistaan poikkeavia odotuksia perhetyötä ja perhetyöntekijää kohtaan. Yhteistyökumppaneilla on lisäksi omat toiveensa työskentelyn ja sen tuloksellisuuden osalta. Aina ei myöskään kaikilla perheenjäsenillä ole yhteistä näkemystä siitä, mitä muutoksia perhetyön avulla pitäisi saada aikaan.
Perhetyössä yhdistyy tuki ja kontrolli. Samalla kun perhetyöntekijät rakentavat luottamuksellista yhteistyösuhdetta lasten ja heidän perheidensä kanssa, on heidän toimittava myös kontrollantteina, jotka varmistavat, että lapsen etu toteutuu.
Perhetyöntekijän riskinä on työn kohteen hämärtyminen, asiakkaan ”mukaan meneminen” ja uupuminen. Perhetyöntekijän on pystyttävä säilyttämään ammatillisuutensa, vaikka hän työskenteleekin perheen kodissa ja hyvin lähellä asiakkaita.
Joskus asiakkaat pyrkivät liittoutumaan työntekijän kanssa ja jakamaan työntekijät tukijoiden ja kontrolloijien leireihin. On hyvin tärkeää, että lastensuojeluprosessista vastaavalla sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän välillä vallitsee luottamus toistensa ammattitaitoon ja on realistinen kuva toistensa työstä.
Selviytymistä ristipaineissa edistää avoin keskustelu perhetyön ja sosiaalityön mahdollisuuksista ja rajoista. Moniammatillinen yhteistyö on tehokasta ja tuloksellista silloin, kun ei tehdä päällekkäistä työtä ja jokainen keskittyy perustehtäväänsä. Tähän päästään, kun on tarvittava tieto omasta ja yhteistyökumppaneiden toimenkuvasta ja vastuualueista, selkeät sopimukset työnjaosta ja kyky oman työn rajaamiseen.
Moniammatillisessa verkostossa on erittäin tärkeää huolehtia tiedonkulun toimivuudesta. Perheellä ja viranomaisverkostolla täytyy olla tiedossa, mitä tietoa kerätään ja mitä tietoa kenellekin välitetään. Pääsääntöisesti perheen lastensuojeluasiasta vastaava sosiaalityöntekijä päättää, mitä tietoa perheestä vaihdetaan ja kenen kanssa.
Moniammatillisen työn tekeminen ja kehittäminen on laadukkaan perhetyön toteuttamisen kannalta erittäin tärkeää ja lastensuojelun perhetyö on keskeisellä paikalla luomassa ja ylläpitämässä moniammatillisia, eri asiantuntijuuksia yhdistäviä verkostoja.
Laadukas perhetyö
Perhetyön laadun takaamiseksi tarvitaan ammattitaitoista henkilöstöä ja riittävästi työntekijöitä työn määrään nähden. Perhetyöntekijöillä tulee olla mahdollisuus tarvittavaan lisä- ja täydennyskoulutukseen ja tarpeen mukainen työnohjaus. Heillä on oltava myös tarpeeksi aikaa työn suunnitteluun ja dokumentointiin.
Perhetyön laadun ja perhetyöntekijöiden jaksamisen turvaamiseksi Etelä-Suomen lääninhallitus suositteli raportissaan v. 2004, että perhetyön mitoituksena on työntekijää kohden viidestä kymmeneen perhettä ja että kunnat tuottavat perhetyön lähipalveluna. Suosituksen mukaan perhetyön ohjaus ja tukitoimet voivat toteutua seudullisena yhteistyönä 
. Lastensuojelun kehittämisohjelman selvityksessä Lastensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, nykytila, haasteet ja kehittämisehdotukset esitetään (s.68), että mitoituskriteeristöä laadittaessa otettaisiin huomioon mm. työskentelyn laajuus (yhteistyöverkostot), intensiteetti ja ammatillinen vaativuustaso.
Lähteet:
1. Sarvimäki, Pirjo & Siltaniemi, Aki (toim.)(2007) Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:14, 31-32.
2. Rämö, Janika (toim.) (2004) Auta lasta ajoissa. Lasten ja lapsiperheiden sosiaalipalvelujen arvioinnin erillisraportti Etelä-Suomen läänissä 2003. Helsinki: Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 87, 44.
Tekstin on laatinut:
Verkkotoimitus, toimittanut Mikko Reijonen