Työntekijän velvollisuudet ja oikeudet työväkivaltatilanteissa

Työntekijän tulee työturvallisuuslain Työturvallisuuslaki 19§ mukaan ilmoittaa viipymättä työnantajalle työväkivalta- ja työväkivallan uhkatilanteet samoin kuin kaikki muutkin työntekijöiden turvallisuutta tai terveyttä vaarantavat tilanteet, jotka hän työssään havaitsee.

Monissa työpaikoissa on erityinen paperinen ja/tai sähköinen lomake, jolla ilmoitus tehdään. Lomake toimitetaan ko. työpaikan käytäntöjen mukaisesti työnantajan lisäksi työsuojeluvaltuutetulle, työsuojelupäällikölle ja/tai työterveyshuoltoon.

Ensisijaista on aina ilmoittaa sattuneista tilanteista ja läheltä piti -tilanteista vähintään suullisesti omalle lähiesimiehelle. Lähiesimiehen velvollisuus on valvoa alaistensa työnteon turvallisuutta, raportoida puutteista ylemmille esimiehille ja ryhtyä tarvittaviin toimiin turvallisuuden takaamiseksi.

Kirjallisia ilmoituksia väkivalta- ja väkivallan uhkatilanteista tehdään työpaikoilla hyvin vähän. Myös ne ovat tärkeitä, koska niiden kautta työväkivalta ja sen uhka tulee työpaikan työsuojeluorganisaation ja työterveyshuollon tietoon.

Työpaikan työsuojeluvaltuutettu kokoaa ilmoituksista määräajoin tilaston, jota käsitellään työnantajan ja työntekijöiden edustajista koostuvassa yhteistyötoimikunnassa tai työsuojelutoimikunnassa.

Työntekijän on työturvallisuuslain mukaan Työturvallisuuslaki 18§ huolehdittava käytettävissään olevin keinoin sekä omasta että muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä, käytettävä tarvittaessa henkilösuojaimia, suojalaitteita ja työvaatetusta, käytettävä oikein työvälineitä sekä vältettävä toisiin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja epäasiallista kohtelua. Lisäksi hänen tulee noudattaa työantajan määräyksiä ja ohjeita sekä toimia työolot huomioon ottaen huolellisesti ja varovaisesti.

Työntekijällä on oikeus pidättäytyä työn tekemisestä, jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai työtovereiden hengelle tai terveydelle. Oikeus pidättäytyä jatkuu niin kauan, kunnes työnantaja on poistanut vaaratekijät tai muutoin huolehtinut siitä, että työ voidaan suorittaa turvallisesti.

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Työn tuki

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012