Millaista on asiakkaiden työntekijöihin kohdistama väkivalta lastensuojelussa?
Asiakkaiden aiheuttama työväkivalta on erilaista sosiaalialan eri ammateissa. Lastensuojelussa henkistä väkivaltaa ja uhkailua esiintyy eniten sosiaalityössä. Väkivallan ja uhkailujen avulla asiakkaat pyrkivät horjuttamaan sosiaalityöntekijän valta-asemaa ja saattamaan hänen ammattitaitonsa kyseenalaiseksi. Asiakkaat uhkailevat sosiaalityöntekijöitä oikeudella, esimiehellä, presidentillä, viranmenetyksellä tai asiakkaan omalla itsemurhalla tai sosiaalityöntekijän fyysisellä satuttamisella. Myös sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoa mitätöidään, heitä nimitellään ja häiritään jatkuvilla puhelinsoitoilla tai sähköposteilla.
Lastensuojelun perhetyössä ja laitoshoidossa esiintyy samantyyppistä henkistä väkivaltaa ja uhkailua kuin sosiaalityössä, mutta se ei ole yhtä yleistä kuin sosiaalityössä. Sosiaalityötä enemmän perhetyössä ja lastensuojelulaitoksissa esiintyy fyysistä väkivaltaa. Fyysisen väkivallan tekijöinä ovat perhetyön asiakasperheiden lapset tai laitoksiin sijoitetut lapset ja nuoret.
Ammattiryhmittäiset erot väkivallan yleisyydessä ja muodoissa liittyvät työntekijän ja asiakkaan kontaktin läheisyyteen vs. etäisyyteen. Mitä läheisempi ja fyysisempi kontakti on, sitä suorempaa, konkreettisempaa ja fyysisempää työväkivalta on. Mitä virallisempi (työntekijän asemaa ja valtaa korostava) ja etäisempi suhde asiakkaisiin on ja mitä enemmän suhde perustuu suulliseen vuorovaikutukseen, sitä enemmän väkivalta sisältää henkistä väkivaltaa ja sanallisia uhkailuja.
Lähteet:
1. Antikainen-Juntunen, Eija (2007) Työväkivallan uhka, työväkivalta ja niiden hallinta sosiaalialalla. Työturvallisuus sosiaalialalla –hankkeen loppuraportti. Sosiaalitaito, Järvenpää. Raportti on saatavilla www-muodossa: http://www.sosiaalitaito.fi/ep/tiedostot/Tyoturvallisuus_sosiaalialalla_raportti.pdf [26.9.2007]
2. Hämäläinen, Pia (2000) Väkivalta työturvallisuusongelmana sosiaalitoimistossa. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos. Sosiaalityön pro gradu –tutkielma. Tampere.
3. Koivula, Anna-Kaarina (1994) Sosiaalityöntekijöihin kohdistuva väkivalta. Teoksessa Aromaa, Kauko & Haapaniemi, Markku & Kinnunen, Aarne & Kinnunen, Anna-Kaarina, Väkivalta työtehtävissä. Työssä koettua väkivaltaa koskevan tutkimushankkeen osaraportti. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 124. Helsinki, 97-137.
Kirjallisuus:
Suhonen, Heikki (1994) Väkivaltatilanteet sosiaalitoimessa. Teoksessa Työväkivallan ehkäisy. Työntekijöiden ja asiakkaiden välisten väkivaltatilanteiden hallinnan opas. Tampere: Työministeriö.