Sosiaaliala on varsin turvallinen toimiala, jos turvallisuutta arvioidaan alan yleisen tapaturmataajuuden ja työympäristöön sisältyvien vaarojen perusteella. Sen sijaan työväkivallan uhan ja työväkivaltatapaturmien osalta sosiaaliala on riskiala.

Vuonna 2003 työväkivalta aiheutti 168 työtapaturmaa sosiaalialan työntekijöille ja 88 työtapaturmaa päivähoidon henkilöstölle. Tapaturmat johtuivat monenlaisista väkivaltaisista teoista kuten potkimisesta, puremisesta, riuhtaisusta, raapimisesta, tönimisestä, esineiden heittämisestä, kiinni tarttumisesta, lyömisestä, pahoinpitelystä jne.

Mitä on työväkivalta?

Työväkivallan käsite on laajempi kuin väkivaltatyötapaturman käsite. Väkivaltatyötapaturmalla tarkoitetaan työssä tai työmatkalla sattuneita väkivaltatilanteita, joissa työntekijälle aiheutuu vamma tai vammoja, joista tehdään tapaturmavakuutuslain mukainen tapaturmailmoitus. Yleensä tapaturmailmoituksia tehdään fyysisen väkivallan aiheuttamista fyysisistä vammoista.

Työväkivaltateot voivat kuitenkin olla luonteeltaan myös henkisiä tekoja kuten sanallista nöyryyttämistä, mitätöintiä ja haukkumista sekä sanallisia ja ei-sanallisia uhkailuja kuten nyrkinheristelyä, huonekalujen potkimista, hampaiden kiristelyä ja irvistelyä tai puukolla uhkailua. Myös henkisen väkivallan ja uhkailujen seuraukset voivat olla vakavia.

Työväkivallalla tarkoitetaan tapahtumia, joissa henkilöitä loukataan sanallisesti, uhataan tai pahoinpidellään heidän työhönsä liittyvissä oloissa ja jotka suoraan tai epäsuorasti vaarantavat heidän turvallisuutensa, hyvinvointinsa ja terveytensä.

Työväkivalta voidaan määritellä myös sen perusteella, kuka on väkivallan tai sen uhan aiheuttaja. Uhkaaja tai tekijä voi olla ensinnäkin täysin ulkopuolinen, joka tunkeutuu työpaikalle ryöstön, seksuaalisen ahdistelun tai muun väkivaltaisen syyn vuoksi. Toiseksi tekijä voi olla asiakas tai hänen omaisensa tai muu läheisensä. Kolmanneksi tekijä voi olla työtoveri, esimies tai luottamusmies tai omistaja, jos kyseessä on yksityinen palvelualan yritys. Neljänneksi voidaan vielä erottaa organisaation tuottama, organisaation toimintatapoihin kytkeytyvä väkivalta.

Sillä, millainen on työpaikan työturvallisuuskulttuuri ja miten työpaikalla suhtaudutaan työväkivaltaan, on vaikutusta työntekijöiden altistumiseen väkivallalle. Esimerkiksi tehokkuuden ja taloudellisuuden korostaminen ja pyrkimys kustannusten minimoimiseen voivat lisätä työntekijöiden riskiä altistua työväkivallalle. Samoin jos työnantaja vähättelee väkivallan uhkaa tai kieltää väkivallan ja häirinnän uhan käsittelyn työpaikalla, provosoi ja ylläpitää hän omalla käytöksellään työväkivaltaa ja epäasiallista käytöstä.

Työyhteisöissä, joissa väkivalta kytkeytyy yhteisön toimintatapoihin, on yleistä, että myös asiakkaat tulevat kohdelluiksi huonosti ja epäasiallisesti. Yhteisön sisäisellä rakenteellisella väkivallalla on taipumus siirtyä yhteisön yhteistyö- ja asiakassuhteisiin.

Työntekijöiden asiakkaisiin kohdistamaa väkivaltaa ei lueta kuitenkaan työväkivallaksi, vaan siinä on kyse muusta väkivallasta. Työntekijän ja asiakkaan välisessä väkivallassa voi tekijänä olla joko asiakas tai työntekijä. Asiakkaan riski joutua työntekijän väkivallan kohteeksi on sitä suurempi mitä haavoittuvammasta asiakasryhmästä on kyse. Suurin riski on lapsilla, vanhuksilla, kehitysvammaisilla, sairailla, vangeilla ja pakolaisilla.

Lähteet:

1. Arnkil, Tom Erik & Eriksson, Esa (1998) Selkeyttäviä vuoropuheluja moniammatillisessa yhteistyössä. Dialogi 8 (8), 26-29.

2. Bowie, Vaughan (2002) Defining violence at work: a new typology. Teoksessa Gill, Martin & Fisher, Bonnie & Bowie, Vaughan, Violence at work. Causes, patterns and prevention. Devon: Villan Publishing, 1-20.

3. Heiskanen, Markku (2005) Työpaikkaväkivalta Suomessa. Teoksessa Siren, Reino & Honkatukia, Päivi (toim.) Suomalaiset väkivallan uhreina. Tuloksia 1980-2003 kansallisista uhrihaastattelututkimuksista. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 216. Helsinki, 39-56.

4. Hintikka, Noora & Saarela, Kaija Leena (2005) Väkivaltatapaturmat vuonna 2003. Tampereen teknillinen yliopisto. Turvallisuustekniikan laitos. Raportti 92. Tampere.
5. Isotalus, Nina (2002) Työväkivalta ja sen torjunta kaupan alalla. Oulun yliopisto, teknillinen tiedekunta, prosessi- ja ympäristötekniikan osasto. Väitöskirjatutkimus. Oulu.
6. Koivula, Anna-Kaarina (1994) Sosiaalityöntekijöihin kohdistuva väkivalta. Teoksessa Aromaa, Kauko & Haapaniemi, Markku & Kinnunen, Aarne & Kinnunen, Anna-Kaarina, Väkivalta työtehtävissä. Työssä koettua väkivaltaa koskevan tutkimushankkeen osaraportti. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 124. Helsinki, 8-46.

7. Piispa, Minna & Saarela, Kaija Leena (2000) Työväkivalta. Teoksessa Paananen, Seppo (toim.) Työn vaarat 1999. Koetut työperäiset sairaudet, työtapaturmat ja työväkivaltatapaukset. Tilastokeskus, SVT, Työmarkkinat 2000: 15. Helsinki, 33-45.

8. Wynne, R.N. & Clarkin, N. & Cox, T. &Griffiths, A. (1997) Guidance on the Prevention of Violence at Work. European Commission, DG-V, Office for Official Publications of the European Communities. Luxemburg.

Tekstin on laatinut:
verkkotoimitus