Kasvatus- ja perheneuvolat
Kunnalla on velvollisuus järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa asukkailleen. Kasvatus- ja perheneuvonnalla tarkoitetaan asiantuntija-avun antamista kasvatus- ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa. Neuvonnan tavoitteena on luoda edellytykset lasten turvallisille kasvuoloille sekä lisätä perheiden ja perheenjäsenten toimintakykyä ja psykososiaalista hyvinvointia. Kasvatus- ja perheneuvolaan hakeutumisen syyt liittyvät useimmiten lapsen ongelmiin. Muita syitä olivat perhe- ja parisuhdeongelmat, perheasioiden sovittelu ja lausuntopyynnöt.
Perheasioiden sovittelu
Perheasioiden sovittelun tavoitteena on auttaa perhettä parisuhteen ristiriitatilanteessa. Jos kyseessä on avioeroprosessi, tavoitteena on erityisesti lapsen etua silmällä pitäen sopia lapsen huoltoon, tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvistä asioista. Sovittelun järjestäminen on kunnan tehtävä. Yleisimmin perheasioiden sovittelijoina toimivat sosiaalitoimistojen ja kasvatus- ja perheneuvoloiden työntekijät. Kunta voi myös ostaa palvelun esimerkiksi kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta tai muusta perheasioiden sovitteluun perehtyneestä toimistosta tai henkilöltä.
Lisää tietoa ja julkaisuja perheiden tukemisesta löytyy STM:n verkkosivuilta
Perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu
Nykyisin suuressa osassa kuntia on saatavana lapsiperheille kohdennettuja perhetyön palveluja. Kun 1990-luvun lopulla Suomessa toimi vain muutamia kymmeniä perhetyöntekijöitä, näitä tehtäviä hoitaa jo yli tuhat työntekijää. Tämä täyttää sitä puutetta, että lapsiperheiden mahdollisuus saada kunnallista kodinhoitoapua on pienentynyt lähes olemattomiin. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena kunta voi järjestää lapsiperheiden kotipalvelua sekä perhetyötä.
Tekstin on laatinut:
Verkkotoimitus