Varhaiskasvatus ja päivähoito

Varhaiskasvatus- ja päivähoitopalvelut ovat kunnissa keskeisimpiä ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia peruspalveluita, jotka kohtaavat suuren osan lapsiperheistä. Varhaiskasvatus- ja päivähoitopalvelut voivat toimia myös korjaavan lastensuojelun avohuollon tukitoimena.

Varhaiskasvatuspalveluilla tarkoitetaan päiväkotihoitoa, perhepäivähoitoa, esiopetusta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä avointa varhaiskasvatustoimintaa. Päivähoidolla tarkoitetaan lasten päivähoidosta annetun lain Laki lasten päivähoidosta 36/1973 mukaan lapsen hoidon järjestämistä päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitona. Lasten päivähoito on varhaiskasvatuspalvelu, jossa yhdistyvät lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja vanhempien oikeus saada lapselleen hoitopaikka. Varhaiskasvatuspalvelut toimivat sinällään lasta kuntouttavana ja huolta pitävänä tahona yhteistyössä lapsen vanhempien kanssa sekä tukemalla vanhempia heidän kasvatustehtävässään.

Lasten päivähoito on osa yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Vanhemmilla on oikeus saada alle kouluikäisille lapsilleen kunnan järjestämä päivähoitopaikka vanhempainrahakauden päätyttyä. Päivähoitopaikkaa haetaan omasta kunnasta neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta. Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin sitä tarvitaan Asetus lasten päivähoidosta 1973/239.

 Hoito on myös pyrittävä järjestämään sinä vuorokauden aikana, jona sitä tarvitaan. Jos vanhemmat aloittavat työn tai opiskelun, päivähoitopaikka lapselle järjestetään kahden viikon sisällä.

Varhaiskasvatuspalveluja tuottavat kuntien ohessa myös seurakunnat, järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat. Esiopetus osana varhaiskasvatusta on perusopetuslain mukaan vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista tarjottavaa suunnitelmallista opetusta ja kasvatusta. Varhaiskasvatuksen piiriin katsotaan kuuluvaksi myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Viime vuosina on asetettu tavoitteeksi, että varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapsen kehityksen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden.

Kunnan järjestämän päivähoidon piirissä on vajaa puolet alle kuusivuotiaista lapsista. Esiopetukseen osallistuvat lähes kaikki kuusivuotiaat. Pieni osa lapsista on leikkitoiminnan piirissä.

Erityispäivähoitoa ei toimintamuotona varsinaisesti ole erotettu muista varhaiskasvatuspalveluista. Monissa kunnissa on kuitenkin määritelty erikseen palvelukokonaisuus tai vastuualue, jonka kautta järjestetään erityistä tukea lapselle varhaiskasvatuksessa. Nykyisen erityisen tuen ajattelutavan mukaisesti erityispäivähoito ajatellaan yhä useammin tukitoimena, ei erillisenä paikkana tai palveluna. Esimerkiksi erityislastentarhanopettajan erityispedagogista osaamista hyödynnetään usein laajasti sekä henkilöstön konsultoijana ja kouluttajana, että yksittäisen lapsen kanssa toimimisen ohjaajana. Erityislastentarhanopettaja voi työskennellä myös kiinteästi yksittäisessä lapsiryhmässä, joka on tuolloin tyypillisimmin erityisryhmä tai integroitu erityisryhmä.

Lapsen tarpeiden mukaan varhaiskasvatukseen liittyvät mahdolliset muut tukipalvelut (esim. terapia, kuntoutusohjaus jne.) liitetään kokonaisuuteen tuen tarpeen eri vaiheissa kokonaiskuntoutuksena siten, että kasvatuksellinen ja lääketieteellinen kuntoutus muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Tukipalvelujen toteutus varhaiskasvatuksessa edellyttää eri toimijoiden moniammatillista yhteistyötä, riittävää ja osaavaa henkilöstöä, sekä lapsen tarpeita vastaavia tiloja, välineitä ja materiaaleja.(Stakes 2003/ 2005.)

Lähteet:

Valtioneuvoston periaatepäätös varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:9.
Varhaiskasvatus vuoteen 2020. Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:72.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2003/2005. Stakes. Oppaita: 56. http://varttua.stakes.fi/FI/Sisallot/Vasu/vasu_asiakirja.htm
http://www.stm.fi/lapset/palvelut_perheille/paivahoito

Tekstin on muokannut:
Verkkotoimitus

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Toimijat

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012