Päätökset sosiaalitoimessa ja hakemusmenettely

Lastensuojelun kaikissa toimenpiteissä tulee noudattaa lastensuojelulain ja muiden asiaan kuuluvien lakien säännöksiä. Asianosaisten oikeusturva on otettava huomioon asiakkuuden eri vaiheissa. Lasta, vanhempia ja muita asianosaisia tulee kuulla, heitä tulee informoida suunnitelmista ja päätöksistä, ja mahdollisuuksien mukaan toimenpiteiden tulisi tapahtua yhteisymmärryksessä.

Asiakirjojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset ja asianosaisilla on pääsääntöisesti oikeus tutustua niihin. Päätökset on tehtävä kirjallisesti ja oikeus niiden tekemiseen on laissa säädetyllä viranomaisella tai niihin valtuudet saaneella työntekijällä.  Toimenpiteiden tulee tapahtua lainmukaisissa aikarajoissa. Päätöksiin on liitettävä tieto mahdollisuudesta muutoksenhakuun ja valitusosoitus.

Kunnan sosiaalitoimen viranhaltijan tekemiä ratkaisuja, jotka eivät ole valituskelpoisia päätöksiä ovat:

  • lastensuojelun asiakkuuden alkaminen tai ratkaisu siitä, että se ei ala Lastensuojelulaki 26§
  • lastensuojelun asiakkuuden jatkuminen tai päättyminen lastensuojelutarpeen selvityksen valmistuttua Lastensuojelulaki 27§

Kunnan sosiaalitoimen valituskelpoisia viranhaltijapäätöksiä ovat:’

  • päätös avohuollon tukitoimesta Lastensuojelulaki 35§,36§
  • sijoitus avohuollon tukitoimena Lastensuojelulaki 37§
  • kiireellinen sijoitus Lastensuojelulaki 38§
  • kiireellisen sijoituksen jatkaminen Lastensuojelulaki 39§
  • kiireellisen sijoituksen lakkaaminen Lastensuojelulaki 39§
  • huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen (suostumukseen perustuva) Lastensuojelulaki 43§
  • huostassapidon lopettaminen Lastensuojelulaki 47§
  • nuoren jälkihuolto ja itsenäistymisvarat Lastensuojelulaki 76§, 77§

Hallinto-oikeuden tekemiä päätöksiä ovat:

  • määräaikaisen luvan antaminen lapsen tutkimista varten Lastensuojelulaki 28§
  • väliaikainen määräys Lastensuojelulaki 83§
  • huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen Lastensuojelulaki 43§,2.mom

[Missing: text_extrafunctions.Label.Body.Text (fi-FI)]
Palaa käsikirjan etusivulle Sivun alkuun

Hallinto

| Jaa tämä sivu |  ©THL  |  Sivukartta   |   Ota yhteyttä |
Päivitetty 31.1.2012